11 741 haki Aalto-yliopistoon kevään yhteishaussa
Korkeakoulujen valtakunnallisen yhteishaun tulokset on julkistettu Opintopolku-palvelussa. Hakijat voivat tarkistaa oman valintatilanteensa kirjautumalla jo hakuvaiheessa tutuksi tulleeseen Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa www.opintopolku.fi.
Aalto-yliopiston kuuteen korkeakouluun haki huhtikuun alussa päättyneessä yliopistohaussa yhteensä 11 741 henkilöä. Heistä 3722 haki kauppatieteelliselle alalle Helsingin kampukselle ja 845 Mikkelin kampukselle, 5118 haki tekniikan alalle arkkitehtuurin hakukohteisiin ja neljään tekniikan korkeakouluun, ja 2059 haki taiteiden alalle.
Valtakunnallinen Opintopolku-palvelu on ensimmäistä kertaa koko korkeakoulusektorin käytössä tämän kevään opiskelijavalinnoissa. Järjestelmässä tehtävä sijoitteluajo tuo jokaiselle hakijalle yhden opiskelupaikan. Sijoitteluajo kattaa kaikki yhteishaun hakukohteet yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ja se päättyy 12.8. Tämän vuoksi lopullinen hyväksyttyjen uusien opiskelijoiden määrä on selvillä vasta sitten, kun kaikki paikat on vastaanotettu.
Ensimmäisessä sijoitteluajossa hyväksytyt opiskelijat saavat tiedon valinnastaan Oman Opintopolun lisäksi myös Opetushallituksen hakijoille lähettämästä kirjeestä. Lisäksi Aalto-yliopisto lähettää ensimmäisessä sijoitteluajossa hyväksytyille hakijoille sähköpostitse tiedon opiskelupaikasta. Opiskelujen aloittamisesta kertovat infokirjeet postitetaan kaikille hyväksytyille hakukohteesta riippuen viikosta 32 alkaen.
Lisätietoa opiskelijavalinnoista:
Eija Zitting
Oppimispalveluiden päällikkö
Puh. 050 364 7778
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Kuvassa näkyvät Kauppakorkeakoulun opiskelijat Liina Röyskö ja Kerttu Lammi koulun pääovien edustalla.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Liina_Roysko_ja_Kerttu_Lammi_photo_Roope_Kiviranta_web.jpg?h=96533ab2&itok=T_SsLZJ_)
Tekoälyn fiksua käyttöä opettava verkkokurssi lisäisi opiskelun tasa-arvoa
Tekoäly on tullut jäädäkseen ja sen osaava ja tehokas hyödyntäminen auttaisi sekä opinnoissa että työnhaussa, sanovat Kauppakorkeakoulun opiskelijat.![Två studentar på Aalto-universitetets campus](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Squad_students_May-2023_by_Aleksi_Poutanen_4895.jpg?h=41f55a5b&itok=-dw6wp5M)
2 027 uutta opiskelijaa hyväksyttiin Aalto-yliopistoon
Kaiken kaikkiaan 13 500 haki opiskelupaikkaa Aallosta kevään 2024 toisessa yhteishaussa![Syksyinen kampusalue](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/aalto_university_campus_photos_240920_photo_Anni_Kaaria-5_0.jpg?h=41f55a5b&itok=7gqovAHx)