Aallon opiskelijoiden autonominen hallinosturi innovaatiokilpailun voittoon
![Innovaatiokilpailun voittanut joukkue.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2019-05/ny_innovaatiopaiva_kuvat_eeva_anundiinnovaatiopaiva_kuvat_eeva_anundi_n9a1196_copy.jpg?h=56d0ca2e&itok=6ewcjaGN)
Tekniikan opiskelijoille järjestetyn innovaatiokilpailun voitti tänä vuonna ylivoimaisesti Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema autonominen hallinosturi. Se kartoittaa laserskannerin (LiDAR) avulla ympäristönsä, muodostaa siitä kartan, suunnittelee siihen parhaan mahdollisen reitin ja nostaa halutun esineen määränpäähän ilman törmäyksiä. Käytännössä opiskelijat tekivät siis tavallisesta hallinosturista robotin.
”Oli hienoa, että saimme luotua ohjelmistoon älyä niin, että nosturi pystyy väistelemään kaikkia esteitä”, iloitsee voittajatiimin jäsen Janne Salovaara. Salovaara opiskelee viidettä vuotta Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa. ”Meillä oli loppujen lopuksi aika monimutkainen idea, jonka saimme toimimaan hyvin. Ja vielä aika lyhyessä ajassa.”
Anturiteknologiaan erikoistuneen SICK Finlandin toimitusjohtaja Ari Rämö on samaa mieltä, että voittajatiimin tuotos on poikkeuksellisen hieno. Innovaatiossa oli käytetty kilpailijoille annettua tuotetta erittäin hyvin, ja lisäksi laitettu se liikkumaan ja pyörimään. Myös sovelluksesta tulevan datan käsittely oli tehty hienosti.
Tekijätiimiin kuuluivat Arnab Chattopadhyay, Joakim Högnäsbacka, Mikko Lähteenmäki, Kaarle Patomäki, Joonas Pulkkinen, Janne Salovaara, Sampo Simolin ja ohjaavina opettajina Panu Kiviluoma ja Timo Oksanen.
Toisen palkinnon sai Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kehittämä sovellus, jonka avulla voidaan valvoa tunnelinsuun liikettä ja parantaa sen turvallisuutta. Kolmanneksi sijoittui oululaisopiskelijoiden kehittämä helikopterin laskeutumisavustin. Lisäksi Tampereen ja Vaasan ammattikorkeakoulun tiimeille myönnettiin kunnamaininta.
Lisätietoja kilpailusta ja innovaatioista:
- Opiskelija Janne Salovaara, Aalto-yliopisto, 040 7090239, [email protected]
- Vanhempi yliopistonlehtori Panu Kiviluoma, Aalto-yliopisto, 050 3591755, [email protected]
- Toimitusjohtaja Ari Rämö, SICK Oy, 040 900 8030, [email protected]
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu / Kuva Roope Kiviranta](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2022-05/Kauppakorkeakoulu_syyskuu_2021_photo_Kiviranta_Original.jpg?h=c2678654&itok=CuuP4FzT)
Professorinimityksiä Kauppakorkeakoulussa
Prottoy Akbarin, Pablo Warnesin, Erkki Vihriälän ja Christoph Huberin nimitykset astuvat voimaan 1.8.2024.![Henri Hentilä, Henrik Kahanpää & Alec Wright.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Tohtoripalkitut.png?h=2240b8e9&itok=qqzTc208)
Mikä on parasta tohtoriopinnoissa? Palkitut sähkötekniikan tohtorit kertovat
Elli Leppänen, Henri Hentilä, Henrik Kahanpää ja Alec Wright palkittiin erinomaisista väitöskirjoista.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)
68 tohtoria ja viisi kunniatohtoria – katso kuvat tekniikan alan tohtoripromootiosta
Vuoden 2024 tekniikan alan juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin pe 14.6. Dipolissa.![Aallon logo talon katolla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2023-05/Opiskelu%20avoimessa_A-logo_around_Campus_12-6-2020_photo_Mikko_Raskinen_067.jpg?h=41f55a5b&itok=g0IRIGfm)