Uutiset

Aalto-yliopisto Junior tavoitti ennätykselliset 31 000 lasta ja nuorta viime vuonna

Aalto-yliopisto Juniorin vuosi oli jälleen ennätyksellinen osallistujamäärän kasvaessa edellisvuodesta 10 %. Hybriditoimintojen ansiosta toimintaan osallistui lapsia, nuoria ja opettajia sekä koululaisryhmiä eri puolilta Suomea. Junior tavoitti oppilaita noin puolesta Suomen kunnista.
Nuoria työskentelemässä Aalto-yliopisto Juniorin labrassa
Kuva: Kalle Kataila
Kartta Juniorin vuonna 2023 tavoittamista kunnista
Juniorin toimintaan osallistuneet kaupungit ja kunnat vuosina 2020-2024.

Aalto-yliopisto Juniorin viime vuoden toiminta oli hybridimallin mukaista, eli osa toiminnoista toteutettiin lähiaktiviteetteina ja osa etänä. Viime vuosina kehitetyillä etätoimintamalleilla koululaisryhmät pystyivät osallistumaan työpajoihin eri puolilta maata. Yhteensä osallistujia oli noin 150 kunnasta, mikä on noin puolet Suomen kolmestasadasta kunnasta. Viimeisen neljän vuoden aikana koululaisryhmiä on osallistunut 240 kaupungista ja kunnasta. Palaute hybriditoiminnoista on ollut erittäin positiivista.

”Tarjoamme konkreettisia työkaluja koulumaailmaan sekä tuemme lasten ja nuorten harrastuneisuutta. Keskiössä on laadukas pedagoginen suunnittelu, jossa saavutettavuus on avainasemassa”, Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko summaa.

Osallistujamäärä viime vuonna oli ennätykselliset 31 320 lasta, nuorta, opettajaa ja vanhempaa. Kasvun osatekijöinä olivat etätoiminnot, tapahtumat ja syksyllä alkanut hanke Teknologiatuokiot. Teknologiatuokiot on Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksella toteutettava kouluihin jalkautuva työpajatoimintamalli, jossa teemoina ovat robotiikka, tekoäly ja pelikasvatus. 

Yhteensä tavoitettu
31 320
osallistujaa
Teemaviikoilla
14 150​
osallistujaa
Junior Labilla
6 830​
vierailijaa
Etätyöpajoissa
1 990
osallistujaa

Aalto-yliopisto Juniorin eri toimintamuotojen osallistujamääriä vuonna 2023.

Aalto-yliopisto Juniorin ylivoimaisesti suosituin toimintamuoto oli Teemaviikot. Teemaviikon ideana on tarjota yhtä tiettyä teematyöpajaa useita kertoja saman viikon aikana tietylle kohderyhmälle ja luokka-asteelle. Tavoitteena on innostaa erityisesti niitä opettajia osallistumaan, jotka eivät aiemmin ole tutustuneet Juniorin toimintaan. Teemaviikkojen etätoteutus mahdollistaa suuren osallistujamäärän sekä osallistumisen ympäri Suomen.

Saavutettavaa toimintaa kaikille

Yksi Aalto-yliopisto Juniorin toiminnan tavoitteista on huomioida lapset ja nuoret, joilla ei ole korkeakoulukontakteja lähipiirissään. Tämä toteutuu erityisesti jalkautuvan tapahtuma- ja työpajatoiminnan kautta. Hyviä esimerkkejä näistä ovat Oodi-kirjaston työpajat, Kulttuurikeskus Stoan perhepäivät ja Maailma kylässä -festivaali. Tavoitteena on luoda maantieteellisesti sekä taloudellisesti saavutettavia toimintamuotoja. ”Lähdemme kampukselta paikkoihin, joissa ihmiset ja erityisesti perheet luonnollisesti liikkuvat. Pyrimme tällä tavoin kasvattamaan osallistujien diversiteettiä”, Veli-Matti Ikävalko kertoo. 

Myös kampukselle järjestettävissä työpajoissa otetaan tarkasti huomioon oppilasryhmien kielivaatimukset ja erityiset tarpeet. “Meillä käy useita erityisryhmiä ja selkokielellä ohjattavia luokkia. Kesäleireille on oma kiintiö SOS-lapsikylän kautta ilmaiselle osallistumiselle”, Ikävalko jatkaa. Aalto-yliopisto Juniorissa huomioidaan myös lahjakkaiden oppilaiden tarpeita esimerkiksi biologian olympiavalmennuksen kautta.

Aalto-yliopisto Junior järjestää toiminnallisia opintokäyntejä kampukselle, etätyöpajoja, tapahtumia, teemaviikkoja, leirejä, luentoja sekä kaikkea mikä tukee lasten ja nuorten kiinnostusta ja innostusta Aalto-yliopiston aloihin. Junior kuuluu yliopistojen väliseen LUMA-keskus Suomi -verkostoon.

Aalto Junior logo

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Juniorin vuosi 2023

Vuosi 2023 oli Aalto-yliopisto Juniorilla täynnä iloa ja oppimista. Lue täältä, mitä vuoden aikana tapahtui!

Aalto-yliopisto Junior
Aalto-yliopisto Junior innostaa tutkimaan!

Aalto-yliopisto Junior

Tule mukaan luomaan maailmaa, jossa lapset ja nuoret tiedostavat potentiaalinsa ja käsittelevät rohkeasti huomisen ongelmia. 

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahvihuoneista kansalle – Aallon elämänlaajuisen oppimisen tarjonnan kehittämisessä tärkeää on keskustelu

Craig Carlson tunnistaa ja kehittää opetussisältöjä elämänlaajuisen oppimisen kohderyhmille, kuten työelämässä oleville aikuisoppijoille.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
CS Teacher of the year 2024
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Arto Hellas valittu tietotekniikan laitoksen vuoden opettajaksi 2024

Vuoden opettaja julkistettiin tietotekniikan laitoksen tilaisuudessa keskiviikkona 18. joulukuuta 2024.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston puhtaan siirtymän kurssitarjontaa

FITech-verkostoyliopistolle myönnetty uusi rahoitus tuo kurssitarjontaan monipuolisesti puhtaan siirtymän osaamista tukevia kursseja.