Uutiset

Aalto-yliopisto perustaa datatalouden työelämäprofessuurin

Uusi professuuri vahvistaa Aalto-yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteistyötä. Se tuo datatalouden osaamista Mikkeliin tukemaan alueen elinkeinoelämää ja julkisia palveluja.
Aalto University Campus

Aalto-yliopisto perustaa tuotantotalouden alaan liittyvän työelämäprofessuurin, joka keskittyy datatalouteen, eli datan hyödyntämiseen innovaatiotoiminnassa ja päätöksenteossa sekä lisäarvoa tuottavien toimintojen kehittämisessä. Työelämäprofessuuri on määräaikainen professuuri, jonka tavoitteena on tuoda yhteen akateeminen tutkimus ja käytännön työelämän tarpeet.

Viisivuotinen professuuri perustetaan Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitokselle. Aalto-yliopiston lisäksi professori tulee työskentelemään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) Mikkelin kampuksella. Xamkin tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) professuuri sijoittuu osaksi digitaalisen talouden vahvuusalaa.

Aalto-yliopisto ja Xamk ovat strategisia kumppaneita. Kumpikin on sitoutunut vahvistamaan kansallista kilpailukykyä ja rakentamaan kestävää yhteiskuntaa edesauttamalla uusien innovaatioiden syntyä ja vahvistamalla yrittäjyyttä. Professuuri perustetaan lahjoitusvaroin, ja sitä ovat tukeneet Xamkin lisäksi Disec Oy, Mikkelin kaupunki, Pienyrityskeskuksen tukisäätiö sekä Osuuskauppa Suur-Savo.

”On hienoa, että työelämäprofessuuri toteutuu ja että valmisteluprosessissa kuultiin myös mikkeliläisiä toimijoita. Professuuri edistää elinkeinoelämälähtöistä tutkimusta ja tuo tutkittua tietoa alueen toimijoiden käyttöön. Datatalouden merkitys kasvaa koko ajan, ja yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa luo uusia edellytyksiä kestävälle liiketoiminnalle alueellamme”, sanoo Xamkin TKI-toiminnasta vastaava vararehtori Kalevi Niemi.

Datataloudessa hyödynnetään digitaalisia alustoja ja sähköisesti tallennettua tietoa uusien tuotteiden, palvelujen ja toimintamallien kehittämisessä. Professuuri tuo osaamista siihen, miten tietoa voidaan kerätä, käsitellä ja soveltaa entistä tehokkaammin – esimerkiksi yritysten toiminnan uudistamiseen ja julkisten palvelujen kehittämiseen. 

”Olemme erittäin iloisia tästä uudesta professuurista. Se vahvistaa datatalouden opetusta ja tutkimusta tuotantotalouden laitoksella, ja tuo siihen maakunnallisen ulottuvuuden. Professuurin myötä myös Aalto-yliopiston ja Xamkin yhteistyö syvenee. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille!” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä

Lahjoittajien ajatuksia professuurista

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Taina Penttisen mukaan professurilla on merkittävä vaikutus Etelä-Savon elinvoimalle:

”Osuustoiminnallisena yrityksenä Osuuskauppa Suur-Savolle on tärkeää vahvistaa ja lisätä alueensa elinvoimaa ja hyvinvointia. Yhdessä muiden lahjoittajien kanssa, haluamme vastata tulevaisuuden koulutuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. Lahjoitus datatalouden professuuriin on myös lahjoitus Etelä-Savon veto- ja pitovoimalle. Suur-Savo tekee toimialueensa oppilaitosten kanssa aktiivisesti yhteistyötä muun muassa työharjoittelujen, opinnäytetöiden ja kehitysprojektien merkeissä. Osuuskauppa Suur-Savo on myös paikallisten opiskelijoiden merkittävä työllistäjä.” 

Disecin toimitusjohtaja Janne Korhonen korostaa datatalouden kasvavaa merkitystä:

”Datatalouden merkitys yhteiskunnassamme kasvaa vauhdilla. Olemme Disecillä erittäin tyytyväisiä, että professuurin rahoituksen kautta voimme olla mukana edistämässä alan huippuosaamisen kehittymistä.”

Lisätietoja:

Jens Schmidt
tuotantotalouden laitoksen johtaja, Aalto-yliopisto
jens.schmidt@aalto.fi

Helena Salminen
lahjoittajasuhteet, Aalto-yliopisto
helena.salminen@aalto.fi

Stina Westman
TKI-yksikön johtaja, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
stina.westman@xamk.fi

Lue lisää lahjoitusuutisia

Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
Yhteistyö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Opiskelijoita tutkimassa LVI-mittauslaitteistoja.
Yhteistyö Julkaistu:

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö lahjoittaa 200 000 euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoituksella edistetään esimerkiksi kestävän ja terveellisen rakentamisen tutkimusta.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.
Värikäs laserskannauksen tyylinen poikkileikkaus vanhasta kupolikattoisesta teollisuusrakennuksesta
Mediatiedotteet Julkaistu:

3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta

MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi.
Tekniikan alan suomi
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen kielen integrointi englanninkieliseen tekniikan alan opetukseen: tekoälyvideoiden mahdollisuudet ja haasteet

Tässä blogipostauksessa opetusassistentti Rainer Ruuskanen kertoo siitä, miten tekoälyn avulla tuotetuilla videoilla voi tuoda suomen kieltä mukaan englanninkieliseen substanssiaineen opetukseen ja samalla tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.