Uutiset

Aalto-yliopiston ja H&M:n yhteistyöprojekti saa jatkoa

Muotijätin designosasto toivottaa tervetulleeksi Aallon kolme muotoilun opiskelijaa.

Helmi Liikanen, Kristiina Hansen-Haug ja Netta Törmälä. Kuva Eeva Suorlahti

Aalto-yliopiston tekstiili- ja muotisuunnittelun opiskelijat kutsuttiin syksyllä mukaan projektiin, jossa heidät haastettiin suunnittelemaan kuosi- ja tekstiilimallisto valitsemalleen H&M:n asiakasryhmälle vuoden 2017 syksyn/talven mallistoon.

Projektin päätyttyä H&M palkitsi kolme opiskelijaa, Netta Törmälän, Helmi Liikasen ja Kristiina Hansen-Haugin, harjoittelujaksolla Tukholmassa, jonne he suuntaavat tulevana keväänä.

Projekti järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuoden syksynä, jolloin se toimi ponnahduslautana monelle muotoilun opiskelijalle, kuten H&M:lle palkatulle Laura Kunnakselle.

”Kokemukseni on ollut todella hyvä. Aloittaessani harjoittelun koin heti ensimmäisestä päivästä kuuluvani tiimiin. H&M on täynnä erilaisia mahdollisuuksia, ja positiivisuudella, ahkeruudella, nöyryydellä ja oma-aloitteisuudella pääsee siinä talossa pitkälle. Harjoittelu on myös loistava tilaisuus saada oikea työpaikka. Kevään jälkeen tein kuukauden visiitin Suomeen, minkä jälkeen palasin takaisin H&M-tiimiin”, Kunnas kertoo.

Helmi Liikasen taidonnäytteitä. Kuva Eeva Suorlahti

Tekstiili- ja muotisuunnittelun kärkeä

Yliopiston ja muotitalon yhteistyöprojekti tarjosi kaikkiaan 17 opiskelijalle mahdollisuuden luoda toimeksiannon mukainen eheä ja toimiva kuosimallisto ammattilaisten ohjauksessa.

”Projekti toteutettiin nyt toista kertaa tavoitteena vahvistaa suhdettamme Aalto-yliopiston kanssa ja löytää nuoret lahjakkaat printtidesignerit. Aalto on globaalissa mittakaavassa korkeatasoinen tekstiili- ja muotisuunnitteluyliopisto. Viime vuosi oli menestys, saimme Helsingin-finaalin jälkeen Aallosta tiimiimme 12 työharjoittelijaa. Olen iloinen, että osa heistä, kuten Laura Kunnas, työllistyi meille”, sanoo H&M:n edustaja Maria Olofsgård Jegéus.

Kristiina Hansen-Haugin taidonnäytteitä. Kuva Eeva Suorlahti

”Projektin jälkeen järjestämme korkeakoululla rekrytointihaastattelut, joihin voivat osallistua myös muut projektiin osallistuneet opiskelijat. H&M haastattelee myös alumnejamme ja opintojensa loppuvaiheissa olevia opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita työpaikasta yrityksessä”, kertoo tekstiilisuunnittelun professori Maarit Salolainen.

Aalto-yliopistossa projektia on vetänyt professori Maarit Salolainen ja tiiviisti mukana projektissa ovat olleet tekstiilisuunnittelun lehtori Maija Fagerlund ja vaatesuunnittelun lehtori Ilona Hyötyläinen. H&M:ltä projektia veti suunnittelijoita työkseen rekrytoiva Maria Olofsgård Jegéus ja opiskelijoiden mentorina toimi printtisuunnittelija Rafaela de Campos.

Netta Törmälän taidonnäytteitä. Kuva Eeva Suorlahti

Lisätiedot:

Tiina Miettinen, H&M
p. 09 3434 9531
[email protected]

Saara Koskinen, Aalto-yliopiston viestintä
p. 050 5943422
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahvihuoneista kansalle – Aallon elämänlaajuisen oppimisen tarjonnan kehittämisessä tärkeää on keskustelu

Craig Carlson tunnistaa ja kehittää opetussisältöjä elämänlaajuisen oppimisen kohderyhmille, kuten työelämässä oleville aikuisoppijoille.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
Elisa Kultanen kahvilassa
Opinnot Julkaistu:

Väyläopiskelijan tarina: Tradenomista kauppatieteilijäksi

Elisa kertoo kokemuksistaan väyläopiskelijana
An artistic rendering of two chips on a circuit board, one is blue and the other is orange and light is emitting from their surf
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijoiden tavoitteena on korjata kvanttivirheet huoneenlämmön sijaan superkylmässä lämpötilassa

Kvanttitietokoneiden kehityksessä yksi suurimmista haasteista on se, että kvanttibitit eli kubitit ovat liian epätarkkoja. Tarvitaan siis tehokkaampaa kvanttivirheen korjausta, jotta kvanttitietokoneita voidaan tulevaisuudessa ottaa laajemmin käyttöön. Professori Mikko Möttösellä on kvanttikorjaukseen uudenlainen ratkaisuehdotus, ja sen kehittämiseksi hän on saanut kolmevuotisen apurahan Jane ja Aatos Erkon säätiöltä.