Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteistyö laajenee
Aalto-yliopisto ja Maanmittauslaitos ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. Tavoitteena on muodostaa kansainvälisellä huipulla oleva kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa maanmittausalan laaja-alaisia osaajia niin työmarkkinoille kuin tutkimukseenkin.
Yhteistyö keskittyy tieteenaloille, joissa Aalto-yliopistolla ja Maanmittauslaitoksella on Suomessa ainutlaatuista osaamista: kiinteistötalous, kaukokartoitus, digitaalinen fotogrammetria, paikkatietotiede, paikannus ja geodesia. Tavoitteena on toteuttaa näillä alueilla kansainvälisesti korkeatasoisia tutkimus- ja kehityshankkeita ja turvata kestävä ja pitkäjänteinen hankerahoitus.
Yhteistyö ulottuu myös opetukseen: Maanmittauslaitoksen asiantuntijat osallistuvat Aalto-yliopiston opinnäytetöiden ohjaukseen ja laitos tarjoaa myös työpaikkoja opinnäytetöiden tekijöille. Osapuolet ryhtyvät myös valmistelemaan yhteisrahoitteisen professuurin perustamista. Lisäksi yhteistyö tiivistyy tutkimusinfrastruktuurien suunnittelussa, hankinnassa ja käytössä.
"Haluamme laajenevalla yhteistyöllä saada toisiamme täydentävän osaamisemme mahdollisimman tehokkaasti yhteiskunnan hyödyksi. Esimerkiksi paikkatiedon analytiikka ja sovellukset hyötyvät monen alan osaamisesta", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
"Maanmittauslaitos on tyytyväinen, että yhteistyösopimus Aalto-yliopiston kanssa jatkaa sitä tuloksellista toimintaa, jolla suomalainen kiinteistö- ja paikkatietojärjestelmä on muodostunut maailman kärkikastiin kuuluvaksi. Vaikka ala on volyymiltaan pienehkö, sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri demokraattisen markkinatalousyhteiskunnan ylläpidon kannalta. Uuden teknologian soveltamisen ja innovaatioiden merkitys alan kehittämisessä edellyttää kiinteää yhteistyötä huippuyliopiston kanssa. Nyt sen jatkuvuudelle luodaan edellytykset", toteaa Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen.
Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)
Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli
Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.![Yliopiston lukuvuoden avajaistilaisuus 3.9.2023. Kuva: Mikko Raskinen](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_DayOne_opening_ceremony_6-9-2023_photo_by_Mikko_Raskinen_020_0.jpg?h=ac778ff2&itok=pa4KWaDJ)