Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto –5,1 % alkuvuonna
![Kaksi henkilöä istuu nojatuoleissa Dipolissa.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2021-06/DSC_2189_photo%20Valeria%20Azovskaya_PowerUp_2017_Original.jpg?h=ee40f53a&itok=fKJ8HYf1)
Aalto-yliopiston rahastoista käytetään vuoden 2022 aikana 29 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä rahoitus jatkaa laadukkaan opetus- ja tutkimustoiminnan turvaamista ja kompensoi yliopiston julkisessa rahoituspohjassa vuosia tapahtunutta murenemista. Rahastojen käyttöä ohjaa yliopiston käyttöpolitiikka, ja vuosittaisen käytön taso perustuu rahastojen sijoitussalkun pitkän aikavälin tuotto-odotukseen.
Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli –5,1 %. Kesäkuun 2022 lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,3 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 1 287 miljoonaa euroa.
Kasvavat inflaatio- ja kasvuhuolet sekä Ukrainan sota painoivat rahoitusmarkkinoita vuoden alkupuoliskolla. Sekä osake- että korkomarkkinoiden tuotot olivat negatiivia. Tämän seurauksena vuoden alkupuolisko oli rahoitusmarkkinoilla yksi kaikkien aikojen heikoimmista perinteisille sijoitussalkuille.
Valtaosa salkun negatiivisesta tuottovaikutuksesta tuli osakesijoituksista. Myös korko- ja yrityslainasijoitusten vaikutus oli lievästi negatiivinen. Vastaavasti hajauttavat strategiat toimivat hyvin alkuvuoden aikana ja vaikuttivat salkun tuottoon positiivisesti.
Allokaatio 30.6.2022 |
Tuotto 1-6/2022 |
Keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta (05/2010) |
|
Rahamarkkinat |
3,5 % |
2,3 % |
1,0 % |
Valtionlainat |
5,1 % |
–8,8 % |
1,1 % |
Yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden lainat |
12,8 % |
–0,7 % |
3,7 % |
Osakesijoitukset |
58,6 % |
–10,5 % |
8,6 % |
Hajauttavat strategiat |
20,1 % |
11,1 % |
2,2 % |
Aalto-yliopiston rahastojen sijoitussalkku |
100,0 % |
–5.1% |
5,3 % |
Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Lisätietoja:
- talousjohtaja Marianna Bom
puh. 050 575 3762, [email protected] - sijoitusjohtaja Iivo Paukkeri
puh. 050 599 0906, [email protected]
Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta
Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.
![An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_288w_180h_d/public/2020-03/otaniemi_aerial_autumn_2019_photo_aalto_university_matti_ahlgren_original_1.jpg?itok=fORuscvW)
Lue lisää uutisia
HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)
68 tohtoria ja viisi kunniatohtoria – katso kuvat tekniikan alan tohtoripromootiosta
Vuoden 2024 tekniikan alan juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin pe 14.6. Dipolissa.![Fajr Asghar vasemmalla ja Vilma Svynarenko oikealla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Fajr-Vilma-2.jpg?h=41f4e0ae&itok=RACHqeNO)
TET-harjoittelijat Fajr Asghar ja Vilma Svynarenko tutustuivat Aallossa kaikkeen aurinkokennoista Täffän spagettiin
Fajr Asghar ja Vilma Svynarenko laskivat ensin aurinkokennojen hyötysuhdetta ja kirjoittivat sitten artikkelin uusiutuvasta energiasta.![Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/AaltoUniversity_photographer_Roee-Cohen_OE_2642.jpg?h=41f55a5b&itok=ngsmxLXf)