Uutiset

Alumni Anton Jantunen: Työssäni erityisen hyödyllisiä taitoja ovat analyyttisyys ja isojen kokonaisuuksien ja eri asioiden keskinäisten yhteyksien ymmärtäminen

Anton Jantusen polku vei isojen konsulttiyritysten ja startupien kautta töihin Nairobiin YK:n sanitaatioon, hygieniaan ja kuukautisterveyteen keskittyvään rahastoon, missä hän keskittyy innovatiivisten rahoitusmallien kehittämiseen.
Anton Jantunen Aberdare vuorilla Keniassa.
Anton Jantunen Aberdare-vuorilla Keniassa.

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Anton Jantunen ja opiskelin Kauppiksessa 2009–2014. Pääaineenani oli kandissa laskentatoimi ja maisterissa rahoitus.

Miksi päädyit opiskelemaan juuri kauppatieteitä? 

Kauppatieteiden opiskelu avaa monenlaisia uravaihtoehtoja sekä kotimaassa että ulkomailla. En tiennyt ennen opintoja, mitkä vaihtoehdot itseäni kiinnostaisivat, joten kauppatiede sopi minulle hyvin sen monipuolisuuden takia. Lisäksi olin tietoinen, että kauppatieteiden maistereille maksetaan töissä yleisesti kohtuullisen hyvin, mikä myös vaikutti valintaan.

Mitä pidit henkilökohtaisesti palkitsevimpana opinnoissasi? 

Koin itse palkitsevana ja mielenkiintoisena erilaisten case-ryhmätöiden tekemisen ja ratkomisen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Aloitin kokoaikaisesti työelämässä jo vuosi ennen valmistumistani, joten haasteellisinta oli löytää motivaatiota ja aikaa gradun tekemiseen töiden ohessa. Olin vaihdossa Thammasatin yliopistossa ja olisin tehnyt mielelläni myös toisen vaihto-opiskelujakson, mutta se jäi. Vaihto-opinnot on yksi asia, joka on jäänyt positiivisena kokemuksena mieleen opiskeluajoilta.

Anton Jantunen pyöräilykilpailussa Mount Kenyan lähellä
Anton Mount Kenyan lähistöllä pyöräilykilpailussa.

Millaisia työkokemuksia sinulla on yliopisto-opintojen ajalta? 

Tein erilaisia harjoitteluita ja osa-aikatöitä muun muassa Danske Bankilla myyntihommissa, Deloittella sekä Finnveralla. Työharjoittelut olivat minulle tärkeitä, koska niissä opin käytännössä, mitä eri työt pitävät sisällään ja mikä minua itseäni voisi kiinnostaa jatkossa.

Mitkä ovat tärkeimpiä taitoja, joita työtehtävissäsi edellytetään? 

Työssäni erityisen hyödyllisiä taitoja ovat analyyttisyys, isojen kokonaisuuksien ja eri asioiden keskinäisten yhteyksien ymmärtäminen. YK:lla tai muutenkin kansainvälisessä ympäristössä työskennellessä kommunikaatio- ja argumentaatiotaidot eri taustaisten ja muutenkin monenlaisten henkilöiden kanssa ovat osoittautuneet erityisen tärkeiksi.

Mitä haluaisit muuttaa työelämässä?

COVID-aikojen etätyöjoustavuus oli positiivinen asia tietotyössä. Siitä olisi mielestäni hyvä pitää osittain kiinni, vaikka valitettavasti monet työnantajat ovat jo siirtyneet takaisin toimistotyöhön.

Millä tavalla käytät luovuutta työssäsi?

Nykyisessä työssäni YK:lla rakennan innovatiivisia rahoitusmalleja sanitaatio- ja hygieniatoimialalla Afrikassa. Toimiala on erittäin haastava monesta näkökulmasta, joten päivittäiseen työhöni kuuluu innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen. Tämä vaatii yksityiskohtaista markkinoiden ymmärtämistä jopa ruohonjuuritasolla, jotta innovatiiviset rahoitusinstrumentit ja -ratkaisut vastaavat aitoon kysyntään.

Toimistolla Nairobissa.
Toimistolla Nairobissa

Millainen urapolkusi on ollut?

Harjoittelujaksojen jälkeen aloitin kokoaikaisen työurani EY:llä Corporate Finance -yksikössä yrityskauppaneuvonantajana vuonna 2013. Monen PowerPoint-esityksen ja Excel-mallin jälkeen EY:llä siirryin vuonna 2016 pääomasijoittajaksi Tesille, missä keskityin kasvurahoitussijoituksiin Investment Managerina. 

Kesällä 2019 otin Tesiltä palkatonta vapaata 3 kk ja liityin kesän ajaksi alkuvaiheen Impact VC-sijoittaja Mercy Corps Venturesin portfolio management -tiimiin Nairobissa. Tein 2-4 viikkoa konsultointiprojekteja heidän portfolioyhtiöillensä (seed-stage/series A). Projektit liittyivät usein taloudelliseen mallinnukseen, varainhankintaan tai markkinatutkimukseen.

Kolmen kuukauden aikana Nairobissa sain työtarjouksia ja päätinkin muuttaa Nairobiin pysyvämmin. Siirryin kasvuyhtiö Kashan talousjohtajaksi syksyllä 2019. Talousjohtajana johdin strategia-, varainhankinta- ja raportointiyksiköitä Keniassa, Ruandassa ja Yhdysvalloissa (Kasha HoldCo on Yhdysvalloissa). Lisäksi vaikutin Kashan hallituksessa.

Vuonna 2022 sain työtarjouksen YK:n uudesta rahastosta, The UN Sanitation & Hygiene Fund, joka keskittyy sanitaatioon, hygieniaan ja kuukautisterveyteen. Liityin rahastoon huhtikuussa 2022 fokuksena innovatiivinen rahoitus. Tiimiimme kuuluu noin 15 työntekijää, joista suurin osa on Genevessä. Lisäksi meillä on pieni Afrikka-tiimi Nairobissa. Huhtikuussa 2024 siirryin The UN Sanitation & Hygiene Fundin pääkonttorille Geneveen Sveitsiin, jossa jatkan nykyisten työtehtävien parissa.

Mitä työsi The Sanitation and Hygiene Fundissa pitää sisällään?

Vastuullani on rakentaa ja johtaa rahaston innovative finance -projekteja ja -aktiviteetteja kohdemaissa ympäri Afrikkaa. Tämä vaatii matkustamista kohdemaihin (mm. Kenia, Uganda ja Nigeria), jossa tapaan sektorin sidosryhmiä, esimerkiksi yksityisen sektorin yrityksiä, rahoittajia sekä valtioiden virkamiehiä ja poliitikkoja, sekä tutustun olemassa oleviin merkittäviin toimialan projekteihin. Rakennan rahastolle ymmärrystä markkinoista ja toimijoista, jonka pohjalta suunnittelen innovative finance -projekteja. Innovative finance tarkoittaa käytännössä sitä, että pyrimme tuomaan ”normaalia” tuottohakuista rahaa (pankeilta, sijoittajilta, jne.) markkinoille esimerkiksi rakentamalla instrumentteja, jotka vähentävät sijoittajien riskiä tai rahoittamalla alkuvaiheen startupeja, jotka eivät vielä kykene keräämään tuottohakuisia sijoituksia.

Mikä innosti sinua lähtemään töihin kansainväliseen säätiöön/rahastoon?

Nairobissa on monien kansainvälisten järjestöjen pääkonttoreita (esimerkiksi YK) ja Afrikan alueellisia pääkonttoreita. Siksi koin, että täällä olisi hyvä mahdollisuus, erityisesti Suomeen verrattuna, kokeilla töitä YK:lla. YK:n tehtävissä pääsee usein myös tekemään töitä hyvin kansainvälisen tiimin kanssa hyvin haastavilla toimialoilla, joilla on valtava vaikutus ihmisten perushyvinvointiin ja ihmisoikeuksiin. Koen nykyisen työni merkityksellisyyden huomattavan isoksi. Valintaani vaikutti myös mahdollisuus parempaan työelämän ja vapaa-ajan väliseen tasapainoon, mikä oli startupin johtoryhmän jäsenenä hyvin haastavaa.

Mount Kenyan huipulla.
Anton Mount Kenyan huipulla.

Miten kansainvälisestä urasta kiinnostunut opiskelija voisi päästä alkuun?

Minulle oli hyötyä rekrytointitilanteissa työkokemuksesta isoissa kansainvälisissä konsulttiyhtiöissä, kuten EY ja Deloitte. Mikäli suunnittelet, että jossain vaiheessa ura ulkomailla saattaa kiinnostaa, on hyvä pitää mielessä, että työskentely kansainvälisessä yhtiössä Suomessa saattaa auttaa jatkossa.

Erityisesti Kenian kohdalla huomasin valtavan eron siinä, että olin paikan päällä hakemassa töitä verrattuna siihen, että lähetän hakemuksia Suomesta. Jos muutto esimerkiksi Keniaan tai toiseen vastaavaan kehitysmaahan kiinnostaa, hyviä vaihtoehtoja on esimerkiksi olla yhteydessä startupeihin ja tarjoutua matalalla palkalla tai jopa ilman palkkaa, jos mahdollista, muutamaksi kuukaudeksi töihin. Se mahdollistaa sitten pidempiaikaisen työn hakemisen paikan päällä. Töitä tai harjoitteluita kannattaa hakea aktiivisesti kansainvälisistä järjestöistä tai Suomen ja EU:n ulkomaan edustustoista.

Miten koet vaikuttavuuden työssäsi? 

Nykyisessä työssäni on valtava vaikuttavuus. Esimerkiksi Keniassa, joka on yksi Saharan etelänpuoleisen Afrikan kehittyneimmistä maista, alle 30 %:lla ihmisistä on pääsy turvalliseen sanitaatioon (”access to safely managed sanitation”). Tämä vaikuttaa suoraan esimerkiksi terveyteen, tautien leviämiseen, kuolleisuuteen ja lasten koulutukseen. The UN Sanitation ja Hygiene Fundin tavoitteena on auttaa ihmisiä pääsemään jaolle paremmasta ja turvallisesta sanitaatiosta, hygienia- ja kuukautistuotteista/palveluista (sanitation, hygiene, and menstrual health and hygiene). 

Monet YK:n organisaatiot kasvattavat innovative finance -fokustaan suuremmaksi vuosi vuodelta, jolloin tarve työntekijöistä, jotka ymmärtävät yksityisen sektorin näkökulman startupien, impact VC/PE-sijoittajien ja pankkien näkökulmasta kasvaa jatkuvasti. Vaikka työni kuulostaa hyvin erilaiselta kuin aiemmat työni Suomessa (ja niin se toki onkin), on osaamisesta, jonka keräsin rahoituksen tutkinnosta Kauppiksessa ja työpaikoista EY:llä (corporate finance) ja Tesillä (growth equity sijoittaminen) valtavasti hyötyä nykyisessä työssäni.

Tutustu tarkemmin Antonin urapolkuun ja opintoihin LinkedInissä!

Lue lisää alumnitarinoita ja/tai tutustu ura- ja rekrytointipalveluihimme

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
Aalto University School of Business offers wide range of career services for our students

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat monipuolisia palveluita opiskelijoillemme.

Kauppakorkeakoulu
Architectural picture of the inside of the School of Business. Many people sitting on different coloured chairs.

Rahoituksen laitos

Aalto-yliopiston rahoituksen laitos on Euroopan johtavia rahoituksen laitoksia.

Picture of Department of Accounting

Laskentatoimen laitos

Laskentatoimen laitos on yksi Pohjoismaiden johtavista tutkimuslaitoksista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kolme valkoista, taiteltua paperirakennetta eri kokoisina ja muotoisina harmaalla pinnalla.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näyttävä origamikartonki uudistaa kasvavia pakkausmarkkinoita

Origamitaitteet mahdollistavat kartongille täysin uusia ominaisuuksia ja tekevät siitä erinomaisen vaihtoehdon muun muassa korvaamaan muovia ja styroksia pakkauksissa. Esteettinen materiaali herättää kiinnostusta myös muotoilijoiden keskuudessa.
Opiskelijoita työskentelemässä yhteisen pöydän ääressä. Kuva: Aino Huovio.
Opinnot Julkaistu:

Tekniikan alojen kandidaatintyöt on mahdollista julkaista Aaltodocissa vuoden 2025 alusta alkaen

Vuoden 2025 alusta alkaen kaikkien tekniikan alan kandidaatintöiden julkaisu Aalto-yliopiston Aaltodoc-julkaisuarkistossa tulee mahdolliseksi.
Uusia tutkintotodistuskansioita 2019 alkaen
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön sähköiset tutkintotodistukset lukuvuoden 2025–2026 alusta lähtien

Sähköinen tutkintotodistus on virallinen alkuperäinen asiakirja, jonka dekaani on allekirjoittanut sähköisesti.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) keväällä 2025

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!