Uutiset

Alumni Casper von Koskull isännöi alumnien tapaamista Tukholmassa

Alumnit kokoontuivat kuulemaan uutisia Aalto-yliopiston viimeaikaisesta kehityksestä ja yliopiston ympärille kasvaneesta startup-yhteisöstä.
stockholm3_fi_fi.jpg

Lähes 20 Aalto-yliopiston alumnia, joista noin kaksi kolmasosaa edusti kauppatieteitä ja loput tekniikan aloja, kokoontui 29. maaliskuuta Nordean pääkonttoriin Tukholmassa. 

Casper von Koskull

Kauppakorkeakoulun alumni ja Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull avasi tapahtuman esittämällä ajatuksia herättäviä näkemyksiään "geopoliittisesta taantumasta" ja muista globaaleista muutostrendeistä. Hän kertoi myös, mitä hänen mielestään olisi tehtävä digitalisoinnin omaksumiseksi pankkialalla ja sen ulkopuolella, huomioiden myös yhteistyön ja kilpailun startup-yritysten kanssa.

Kauppakorkeakoulun dekaani professori Ingmar Björkman kertoi Aalto-yliopiston ja kauppakorkeakoulun kehityksestä. Alumnit olivat iloisia kuullessaan mm. positiivisesta opiskelijapalautteesta ja tutkimuksen tasosta. Dekaani Ingmar Björkman kertoi myös Aalto-yliopiston ympärille kehittyneestä startup-ekosysteemistä.

Dean Ingmar Björkman

Startup Sauna -yhteisön vetäjä ja Aalto-yliopiston yrittäjyyttä edistävä opiskelija Kasper Suomalainen kertoi lopuksi inspiroivan tarinansa Aalto-yliopiston opiskelijavetoisesta yrittäjyysyhteisöstä, Startuplifers-ohjelmasta, Startup Sauna -yhteisöstä ja Slush-tapahtumasta. Alumnit antoivat myönteistä palautetta opiskelijoiden kannustamiseksi yrittäjyyteen.

Kaikki esitykset herättivät vilkasta keskustelua, joka jatkui vielä illan virallisen ohjelman jälkeen.

Tukholman tapahtuma oli jatkoa dekaanin samantapaisille tapaamisille New Yorkissa, Stanfordin yliopiston kampuksella ja Lontoon kaupungissa.

Tapahtumien tarkoituksena on kasvattaa Aalto-yliopiston alumniyhteisöä myös Suomen ulkopuolella. Yhteisön toivotaan tukevan yliopistoa eri tavoin tulevaisuudessa.

Aalto-yliopiston alumniverkostossa on jo yli 40 000 alumnia yli 80 maassa. Voit liittyä verkostoon ilmaiseksi osoitteessa https://alumnicircle.aalto.fi/

Lisätietoja:
Jonna Söderholm, päällikkö, External Relations, Kauppakorkeakoulu
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston puhtaan siirtymän kurssitarjontaa

FITech-verkostoyliopistolle myönnetty uusi rahoitus tuo kurssitarjontaan monipuolisesti puhtaan siirtymän osaamista tukevia kursseja.
Onniselle tehdyn opiskelijaprojektin ryhmä
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat kartoittivat tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia Onnisen myyntityössä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat toteuttivat Keskon toimeksiannosta tutkimusprojektin, jossa selvitettiin, miten Onnisen myyjät voisivat hyödyntää tekoälyä.
Vuosikurssin 1964 vuoden 2012 kurssijuhlan järjestäjätoimikunta.
Yhteistyö Julkaistu:

Ryhmälahjoituksia kansainväliseen opiskelijavaihtoon

Vuosikurssit 1964 ja 1974 lakkauttivat pankkitilinsä ja lahjoittivat jäljellä olleet varansa.