Uutiset

Alumni Roosa Mannonen: Urani on ollut värikäs ja monipuolinen

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnin Roosa Mannosen mielestä kurssien projektitöistä saatu kokemus ei ole hyödyllistä ainoastaan työelämässä ollessa vaan jo työtä hakiessa: ”Opintojen aikana pidettyjen lukuisten esitysten myötä karttunut itsevarmuus voi auttaa saamaan haluamasi työpaikan.”
BScBA Program Alumna Roosa Mannonen

Kuka olet ja missä työskentelet?

Olen Roosa Mannonen, ja olen maaliskuun alusta saakka työskennellyt ruotsalaisen kahvialan startup-yrityksen Nybryggtin johdossa. Sitä ennen työskentelin Oatlylla Ruotsissa ja olin vastuussa Suomen, Norjan ja Islannin markkinoiden toimitusketjuista.

Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin?

Aloitin kandiopintoni Mikkelin kampuksella 2014. Maisterin tutkinnon suoritin Lund University -yliopistossa Ruotsissa Service Management, Supply Chain Management -ohjelmasta.

Millainen urapolkusi on ollut?

Urani on ollut värikäs ja monipuolinen. Kun katson taaksepäin, huomaan, että selkeää polkua ei ole ollut. Hampurilaisista lääkealalle, pankkialalta vähittäismyyntiin ja koneteollisuudesta ruokateollisuuteen – olisin voinut päätyä mille alalle tahansa ja voin vieläkin. Enpä olisi arvannut, että se opiskelija, jolla oli vaikeaa esitellä itsensä Swedish Business Communication -kurssilla, päätyisi kolmen vuoden kuluttua työskentelemään Ruotsissa ruotsin kielellä.

Miten päädyit nykyiseen työhösi?

Sain työn Nybryggtiltä verkostojeni avulla. Tunsin yrityksen omistajan entuudestaan, ja hän tiesi, että etsin uusia työmahdollisuuksia. Hän oli perustanut yrityksen harrastuspohjalta muiden töidensä rinnalle, mutta yrityksen kasvaessa hänellä ei riittänyt enää aikaa sen hoitamiseen. Niinpä minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa vastuu yrityksen kokonaisvaltaisesta pyörittämisestä.

Miksi halusit opiskella kauppatieteitä?

Olin aika epävarma, mitä halusin tehdä, joten ajattelin, että opiskelemalla kauppatieteitä saisin lisää mietintäaikaa. Tämä on klisee, mutta se avasi silmäni ja näin, mitä kaikkia mahdollisuuksia olikaan olemassa.Arvelin, että päätyisin lopulta jollekin tietylle osastolle jollakin tietyllä alalla. Mutta olenkin työskennellyt myynnin, suunnittelun, laadun, logistiikan ja kirjanpidon tiimien kanssa päivittäin. On hyvin mielenkiintoista nähdä, mikä rooli eri osastoilla on ja miten ne vaikuttavat yrityksen toimintaan.

Kauppatieteiden opiskelu avasi silmäni kaikille olemassa oleville mahdollisuuksille.

Roosa Mannonen, BScBA-ohjelman alumni

Mikä oli mielestäsi erityisen tärkeää opinnoissasi tai mikä oli hyödyllisintä uraasi ajatellen?  

Projektityöt ja tehtävät, joilla oli tiukka aikataulu sekä erilaisissa ryhmissä työskentely olivat hyvää valmistautumista hektistä työelämää varten. Tähän voi törmätä jo ennen työelämään siirtymistä, sillä monien yritysten rekrytointiprosessiin kuuluu tehtäviä, joihin täytyy löytää nopeasti ratkaisut ja esitellä ne itsevarmasti. Niinpä se itsevarmuus, jota karttuu monista Mikkelissä pidetyistä esityksistä, voi auttaa saamaan haluamasi työpaikan.

Edellisen lisäksi Mikkelin opintojen aikana luomani verkosto on ollut tärkein yksittäinen asia. Ei sitä varmaankaan päädy työskentelemään parhaan ystävänsä kanssa, mutta elinikäisiä samanmielisiä ystäviä voi saada. Vaikka olemme valinneet hyvinkin erilaisia urapolkuja opiskelutovereiden kanssa, käännyn edelleen heidän puoleensa, kun kaipaan neuvoja.

Mitkä ovat vinkkisi opiskelijoille, jotka haluavat työskennellä opintojen ohella?

Kandiopintojen aikana työskentelin pankissa, yleisurheiluohjaajana sekä markkinointikoordinaattorina juoksutapahtumassa. Olen aina ollut avoin kaikenlaisille työtehtäville, ja olen saanut tärkeää kokemusta, kun en ole kieltäytynyt mistään työtilaisuuksista urani alkuaikoina. Työt, joita teet opintojen ohella ei määrää tulevan urapolkusi suuntaa, mutta antaa sinulle näkemystä eri toimialoista ja voi osoittautua hyödylliseksi jossain vaiheessa uraasi. Ennen kaikkea opit työskentelemään monenlaisten ihmisten kanssa ja hallitsemaan stressiä.

Mikä on mieleenpainuvin muistosi Mikkelin ajoilta?

Kysyin tätä opiskelutovereiltani Baba-ryhmässä ja sain paljon ehdotuksia. Yksi todella mieleenpainuva hetki oli ensimmäinen juhannukseni Mikkelissä (Möbba), kun salama osui saunarakennukseemme. Ja vuosi myöhemmin eräs vene upposi keskellä järveä, ja me pelastimme veden varaan joutuneita ihmisiä. Ei yhtään tylsää päivää!

Lisätiedot:

Lue lisää Roosan urapolusta LinkedInissä.

Students sitting by Mikkeli's Cathedral.

International Business, Bachelor of Science (Mikkeli) and Master of Science (Otaniemi) (Economics and Business Administration)

Bachelor's Programme in International Business -kandidaattiohjelma tarjoaa kauppatieteiden tutkinnon kaikki parhaat puolet. Ohjelma sisältää intensiivikursseja, joiden aikana opit olemaan parhaimmillasi nopeatempoisissa bisnesprojekteissa sekä tiimityöskentelyä, jossa keskitytään tarkasti rajattuihin aiheisiin kansainvälisten professorien tukemana. Idyllisellä Mikkelin kampuksella saat ainutlaatuisen pohjoismaisen korkeakoulukokemuksen yhdessä Euroopan parhaista kauppakorkeakouluista.

Koulutustarjonta

Löydä lisää mielenkiintoista sisältöä sosiaalisen median kanavistamme

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahvihuoneista kansalle – Aallon elämänlaajuisen oppimisen tarjonnan kehittämisessä tärkeää on keskustelu

Craig Carlson tunnistaa ja kehittää opetussisältöjä elämänlaajuisen oppimisen kohderyhmille, kuten työelämässä oleville aikuisoppijoille.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
Elisa Kultanen kahvilassa
Opinnot Julkaistu:

Väyläopiskelijan tarina: Tradenomista kauppatieteilijäksi

Elisa kertoo kokemuksistaan väyläopiskelijana
Three happy students. Photo: Unto Rautio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.