Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Matti Honkala: Muista, että opiskelu kannattaa aina

"Ota työtä vastaan, kun sitä tarjotaan, äläkä ole alussa turhan nirso", neuvoo alumnimme Matti Honkala nykyisiä opiskelijoita.
School of Business Alumni Ambassador Matti Honkala

Kuka olet? Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Olen Matti Honkala, 72-vuotias vuorineuvos Helsingistä.

Opiskelin Kauppiksessa 1972–75 pääaineena laskentatoimi, sivuaineina muun muassa markkinointi ja oikeustiede. Ennen Kauppista valmistuin merkonomiksi Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Tein työurani lähes kokonaan Kesko Oy:ssä eri tehtävissä, yhteensä 38 vuotta.

Aluksi toimin elintarvikeryhmän talouspäällikkönä, sitten johtajana useassa eri tehtävässä. Olin hallituksen jäsenenä 19 vuotta, joista viimeiset vajaat 7 vuotta olin toimitusjohtajana ja pääjohtajana.

Tällä hetkellä olen iloisesti eläkkeellä.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi? Mikä merkitys pääaineella on? Entä mikä merkitys arvosanoilla on?

Laskentatoimen opinnot veivät työuraa aluksi. Vaikka työkokemuksen karttuessa tehtävät laajenivat ja kasvoivat, pohjan kaikelle antoi kuitenkin Kauppis!

Päädytpä mihin tehtävään tahansa, laskennan opiskelu kannattaa aina.

Hyviä arvosanoja toki arvostetaan, mutta työuran varrella, uran edetessä niiden merkitys vähitellen hiipuu.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Aloitusvuonna rehtori Jaakko Hongon sanat jäivät mieleen hänen sanoessaan uusille opiskelijoille, että ”opiskelkaa muutakin kuin elämää”. Se on hyvä ohje tänäkin päivänä.

Miten opiskeluajan harrastukset ja työkokemus vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Onnekseni minulla oli ymmärtäväinen työnantaja, sillä olin koko opiskeluajan kokopäivätöissä. Tällöin ei työn ja opiskelun väliin juuri muuta mahtunut.

Työkokemukseni karttui sen myötä, että otin aina vastaan tarjotut tehtävät. Tämä vei uralla eteenpäin tehtävästä toiseen.

Kannattaa rohkeasti tarttua tilaisuuteen, kun sellainen tulee eteen. Se opettaa, kasvattaa ja antaa työnantajalle kuvan motivaatiosta ja kyvyistä.

Mahdollisimman monipuolinen opinto-ohjelma on kaiken A ja O.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Kuten tuossa jo aiemmin totesin, laskentatoimen opiskelu on hyvä pohja yrityselämässä erityisesti taloushallinnon, mutta myös markkinoinnin tehtäviin.

Kun on kyse toimitusjohtajatason tehtävästä, taloudellinen ajattelu on tärkeä valintakriteeri.

Ajatuksia yritysmaailmasta tai ajankohtaisista asioista?

Yritysmaailma muuttuu niin nopeasti, että mahdollisimman monipuolinen opinto-ohjelma on kaiken A ja O. Siihen kuuluvat niin kielet kuin talous ja markkinointi sekä monet kansainvälistymiseen kehittävät aineet.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaan, miten löytävät ensimmäisen oman alan työpaikan. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Verkostoja ei nuorella kovin paljon ole, mutta oma-aloitteisuus vie taatusti eteenpäin.

Ota työtä vastaan, kun sitä tarjotaan, äläkä ole alussa turhan nirso. Tyvestä puuhun on oikea tie.

Muista lisäksi, että opiskelu kannattaa aina – luota siihen.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Alumnius on osa ikuista opiskelua.

Konkreettisesti alumnius tuli esille kohdallani 1990-luvun alussa oltuani muutaman vuoden alumnihallituksen jäsenenä sekä sittemmin uudelleen tultuani valituksi Vuoden Alumniksi 2008.

Lisätiedot:

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Matti Honkalan tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Piano Top Loungessa
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Laboratory work at the School of Chemical Engineering
Yhteistyö Julkaistu:

Tervetuloa Unite! Engineering Biology -verkostoitumistapahtumaan 11.9.2024

Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen yhdeksän Unite!-allianssiin kuuluvan yliopiston tutkijat edistämään avainteknologioita ja kestäviä prosesseja.