Alustatalouden faktat ja myytit
Sarjassa pistetään luulot ja tiedot oikeaan järjestykseen ja pureudutaan asiantuntijavieraiden kanssa kohti alustatalouden hohtavan kuumaa ydintä.
Podcastin neljättä kautta luotsaavat Aalto-yliopiston työelämäprofessori Tero Ojanperä ja strategisen johtamisen professori Timo O. Vuori tuotantotalouden laitokselta. Tero Ojanperä on Pohjoismaiden suurimman yksityisen tekoälylaboratorion, Silo.AI:n, hallituksen puheenjohtaja ja yksi perustajista. Timo Vuoren tutkimus strategisen johtamisen psykologisesta puolesta on saanut merkittävää kansainvälistä tunnustusta.Tero ja Timo ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan ”Platform Strategy”, joka kuvaa, miten vakiintuneet organisaatiot voivat uudistaa itsensä alustatalouden aikakautena.
Tiistaina 2.5. ilmestyvässä uuden tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa keskustellaan siitä, miten perinteikäs hissivalmistaja Kone muuttuu älykkääksi ihmisvirtojen ohjaajaksi hyödyntämällä analytiikkaa, tekoälyä ja alustataloutta. Vieraana on Koneen Chief Analytics Officer Maija Hovila.
Koneen datastrategiassa panostetaan ihmislähtöisyyteen ja innovatiivisiin tuoteratkaisuihin, mutta millaisia haasteita hissiyhtiö kohtaa datan kyllästämässä maailmassa? Entä mikä on generatiivisen tekoälyn rooli Koneen tulevaisuudessa?
Ehkä tunnetuin Koneen dataa hyödyntävistä palveluista on ennakoiva huolto, jossa käytetään hissin dataa, koneoppimismalleja ja tekoälyä hyväksi ennustamaan hissin vikaantumista. Ennakoivan huollon avulla on pystytty esimerkiksi vähentämään 40 prosentilla tapauksia, joissa ihminen juuttuu hissin sisään.
”Uusimmat hissimme ovat alustoja. Myös kolmannet osapuolet voivat rakentaa niiden päälle erilaisia palveluita. Esimerkiksi sen sijaan, että ihmiset veisivät sairaaloissa lääkkeitä kerroksesta toiseen voivat hissien kanssa kommunikoivat palvelurobotit hoitaa tämän. Tai näkövammaiset voivat kommunikoida hissin kanssa sovelluksen kautta”, kertoo Maija.
Koko organisaatiossa on vaadittu ajattelutavan muutosta. ”Tämä on ollut pitkä tie. Vaaditaan johtajia, jotka näkevät mahdollisuudet ja ovat avoimia muutokselle. Haasteena onkin se, miten balansoidaan pitkän tähtäimen kyvykkyyksien kasvattaminen ja oikeat arkkitehtuurit, mutta luodaan tarpeeksi nopeasti arvoa, jotta saadaan johto uskomaan, että tähän kannattaa investoida,” sanoo Maija. Tärkeintä on panostaa datan laadun kehittämiseen ja siihen, että organisaatiossa on aito ymmärrys siitä, mitä data tarkoittaa ja miten sitä voidaan hyödyntää.
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastia voi kuunnella kaikilla suurimmilla podcastalustoilla, kuten Spotifyssä ja Apple Podcasteissa.
Löydät täältä kaikki podcastin aimmin ilmestyneet jaksot ja niiden saavutettavuustekstitykset.
Sarjassa pistetään luulot ja tiedot oikeaan järjestykseen ja pureudutaan asiantuntijavieraiden kanssa kohti alustatalouden hohtavan kuumaa ydintä.