Arjen valintoja: Nitin Sawhney, miten kriisit muuttavat meitä?

Tutkimusalasi on ihmisen ja tietokoneen välinen vuorovaikutus eli HCI (Human-Computer Interaction). Mikä siinä eniten kiehtoo?

Rinnastan HCI:n ihmiskeskeiseen suunnitteluun (Human-Centred Design). Ne vaikuttavat nykyään lähes kaikkiin elämänalueisiin – ja koko yhteiskuntaan.

Useimmissa digitaalisissa laitteissa ja palveluissa hyödynnetään ihmiskeskeisen suunnittelun käytäntöjä. Esimerkiksi erilisten sykettä, unta ja aktiivisuutta mittaavien terveys- ja hyvinvointisovellusten, -laitteiden ja -palvelujen, kuten älykellojen tai Koronavilkun, kehitystyössä hyödynnetään näitä menetelmiä. On tärkeää kehittää teknologioista ja palveluista sellaisia, että ne sulautuvat luontevasti muuhun elämään.

Alani tutkimus on vahvasti tieteidenvälistä, mukana on muun muassa sosiologeja, antropologeja, kognitiivisen psykologian asiantuntijoita, tuotesuunnittelijoita, datatieteilijöitä ja tekoälytutkijoita. Juuri tämä kiehtoo minua: mahdollisuus tehdä yhteistyötä eri aloja edustavien ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita käyttäjäkokemuksesta ja sen parantamisesta.

Teet paljon yhteistyötä taiteilijoiden, aktivistien ja yhteiskuntatieteilijöiden kanssa. Mitä heidän ajattelustaan haluaisit tuoda teknologian alalle?

Taiteilijoiden ja aktivistien kanssa työskenteleminen on vapauttavaa: voi astua ulos akateemisesta maailmasta ja osallistua kriittisesti yhteiskunnalliseen toimintaan.

Taiteilijoiden lähestymistapa voi olla intuitiivinen tai emotionaalinen, mutta heidän herkkyytensä haastaa tutkijoiden loogiset päätelmät voi johtaa täysin odottamattomiin tuloksiin.

Sanonkin usein opiskelijoille, että mitä me edes tutkimuksella tavoittelemme, jos tuloksena ei ole jotain yllättävää. Tieteessäkin tulee tutkia elämän epävarmuustekijöitä; taiteilijat tekevät sitä jatkuvasti.

Myös aktivisteilla on tärkeä rooli. He ottavat riskejä paljastaessaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja murtumakohtia. Samalla he herättävät meidät tutkijat todellisuuteen ja pakottavat tunnistamaan, etteivät lähtökohtamme voi koskaan olla neutraaleja. Teknologian kehittäminen ja muotoilu on mielestäni aina poliittista.

Kriisit ovat vaikuttaneet elämääsi lapsuudesta saakka. Olet esimerkiksi joutunut muuttamaan maasta yhteiskunnallisten levottomuuksien vuoksi. Onko tämä opettanut sinut varautumaan yllätyksiin?

Kun olin lapsi, muutimme New Delhistä Teheraniin, ja kun Iranissa sitten tapahtui vallankumous 1970-luvulla, meidän piti vaihtaa uudelleen asuinpaikkaa. Lähi-idässä asuessani ymmärsin, että kriisit ovat vääjäämättömiä. Toisinaan me vain keksimme oikeat tavat ja sinnikkyyden niiden kohtaamiseen, mutta meidän on myös tunnustettava, että jokaisesta kriisistä voi oppia jotakin.

Kriisi tuo usein esiin ihmiskunnan parhaat puolet, ja se voi myös muuttaa meitä. Kriisi tarjoaa mahdollisuuden yhteiskunnan uudelleenarviointiin, tilaisuuden kehitellä kokonaisvaltaisia ratkaisuja sen sijaan, että keskitymme vain yhteen osa-alueeseen. Koronapandemian aikana olemme esimerkiksi alkaneet kiinnittää huomiota eri maiden välisiin terveys- ja talouseroihin sekä suhteeseemme luontoon, ekologiaan ja ilmastoon; kaikki nämä käynnissä olevat kriisit ovat sidoksissa toisiinsa.

Mitä oma kriisinhallinnan työkalupakkisi sisältää?

Se vaihtelee tarpeen ja paikan mukaan. Kriisitilanteissa iso osa työstä liittyy etukäteen tehtävään suunnitteluun ja valmistautumiseen. Mutta yleisesti voi sanoa, että kriisin keskellä on tukeuduttava hyvään yhteistyöhön muiden kanssa.

Kun asuin New Yorkissa, näin monenlaisia kriisejä myrskyistä ja hurrikaaneista yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin protesteihin. Oli kiinnostavaa havaita, miten ihmiset, jotka tuskin tunsivat toisiaan, organisoituivat nopeasti ja oma-aloitteisesti ja tarttuivat toimeen omilla asuinalueillaan. Kun tulva katkaisi sähköt osasta kaupunkia, ruohonjuuritason yhteisöt olivat ensimmäisenä auttamassa, paljon ennen kuin kaupunki käynnisti pelastustoimensa.

On tärkeää, että teknologisten työkalujen ja infrastruktuurien lisäksi pidämme huolta myös siitä, että tämänkaltaiset ihmisten muodostamat verkostot saavat kehittyä ja kukoistaa. Haasteena on suunnitella alustoja ja toimintatapoja, jotka tukevat hajautuneita ja itseorganisoituneita verkostoja instituutioiden ja hierarkkisten järjestelmien sijaan. Tähän liittyviä kokeiluja olemme tehneet esimerkiksi OccupyDataNYC-hankkeessa New Yorkissa ja MikroActs-hankkeessa Moskovassa.

Elokuussa maailma järkyttyi Beirutin massiivisesta räjähdyksestä ja sitä seuranneesta humanitaarisesta katastrofista. Miten arvioit kaupungin jälleenrakentamista – onko  teknologiasta siinä apua?

Beirutin tilanteessa on mielestäni ennen kaikkea kyse luottamuksen ja politiikan kriisistä, eikä siitä puhumista pitäisi arastella. Jos käsittelemme vain humanitaarisia kysymyksiä, kriisiin johtaneet systeemiset tekijät ja syyt säilyvät ennallaan.

Tilannetta tulee tarkastella historiallisesta perspektiivistä. Libanon on käynyt läpi useita sotia ja päällekkäisiä kriisejä, jotka ovat vuosien mittaan lähestulkoon tuhonneet maan infrastruktuurin, talouden ja hallinnon. Jo ennen pandemiaa ja tätä katastrofia Libanonissa järjestettiin laajoja mielenosoituksia taloudellista eriarvoisuutta ja korruptiota vastaan. Räjähdys kärjisti tilannetta ja paljasti samalla syviä yhteiskunnallisia murtumakohtia sekä maan hallituksen toimintakyvyttömyyden.

Beirut nousee tuhkasta, se on selvä, ja teknologia tarjoaa siihen monia mahdollisuuksia. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa droonien hyödyntäminen 3D-mallinnuksessa ja rekonstruoinnissa tai arkkitehtuurin ja älykkään kaupunki-infrastruktuurin kehittäminen. Mutta pitäisi pohtia myös hallinnollisen yhteistyön parantamista: kuinka jälleenrakennetaan demokratiaa ja käytetään teknologiaa hyväksi kansalaistoiminnan mahdollistajana.

On ratkaisevan tärkeää kehittää alustoja, joilla ihmiset voivat aiempaa tehokkaammin osallistua keskusteluun ja tuoda mielipiteitään esille. Näin kaupungin kehittämiselle voidaan tarjota vaihtoehtoisia visioita, osallistua muutokseen ja jaettuun hallintovastuuseen.

Teknologia on vain yksi monista tasoista kriisitilanteiden hallinnassa; meidän on tartuttava myös yhteiskunnan kulttuurisiin ja sosiopoliittisiin haasteisiin. Jokainen kriisi tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa radikaaleja yhteiskunnallisiin käytäntöihin vaikuttavia muutoksia, tämän olemme jo nähneet globaalin koronapandemian aikana.

Järjestit kesällä erittäin ajankohtaisen kurssin, jonka teemana oli ihmiskeskeinen tutkimus ja suunnittelu kriisitilanteissa. Miten se onnistui?

Monitieteiselle verkkokurssille osallistui niin katastrofinhallinnan asiantuntijoita Suomen Punaisesta Rististä kuin muotoilun tutkijoita ja datatieteilijöitäkin. Mukana oli tietojenkäsittelytieteen sekä taiteiden ja muotoilun jatko-opiskelijoita. Mietimme yhdessä keinoja, joilla löytää tutkimusalat ylittäviä risteyskohtia kriisinhallinnan tueksi.

Jo pelkästään se, että hyvin erilaisia näkökulmia edustaneet ihmiset keskustelivat keskenään ja yrittivät tehdä selkoa viimeaikaisista kriiseistä – kuten pandemiasta, maastopaloista ja yhteiskunnallisista protestiliikkeistä – oli täysin poikkeuksellista.

Keskustelimme toimijoiden ja sidosryhmien verkostosta sekä arvoista, etiikasta ja valtarakenteista. Opiskelijat tarttuivat innokkaasti poliittiseen ja yhteiskunnallisesti kriittiseen ajatteluun ja omaksuivat aiempaa kokonaisvaltaisemman design thinking -ajattelumallin.

Kurssin sisältö on vapaasti käytettävissä verkossa (hcrdcrisis2020.wordpress.com), ja toivon, että muutkin inspiroituvat tekemästämme työstä.

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 27 lokakuussa 2020.