Charles D. Scott Award professori Merja Penttilälle
![Merja Penttilä / Kuva: Antonin Halas](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/o_567w_ah_n/public/2019-04/merjapenttila.jpg?itok=tLemtGjo)
Palkinto luovutetaan Penttilälle Symposium on Biotechnology for Fuels and Chemicals
-tilaisuudessa Seattlessa 30.4.2019.
Charles D. Scott Award myönnetään vuosittain erittäin ansioituneelle tutkijalle, jonka tutkimustyö on lisännyt tuntuvasti tieteellistä tietoa. Palkinnon saajan valinnassa huomioidaan muun muassa julkaisutoiminta sekä toiminta tiedeyhteisöissä, mutta kaikkein tärkeimpinä kriteereinä ovat tieteelliset saavutukset.
Merja Penttilä toimii osa-aikaisena professorina Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa sekä tutkimusprofessorina VTT:ssä. Hän on perehtynyt monipuolisesti entsymologiaan, geenien säätelyyn, entsyymien eritykseen, hapetus-pelkistysreaktion säätelyyn sekä erilaisten hiivojen ja rihmasientien metabolian muokkaukseen ja käyttänyt näitä hyödyksi entsyymien, polttoaineiden, kemikaalien ja materiaalien tuottamisessa.
Professori Penttilä on johtanut useita isoja tutkimushankkeita Suomessa sekä koordinoinut ja ollut kumppanina EU-projekteissa. Hän on myös johtanut yhteishankkeita teollisuuden kanssa. Viime aikoina Penttilä on keskittynyt synteettiseen biologian sekä sen infrastruktuurin kehittämiseen ja on edistänyt synteettisen biologian ekosysteemin, Synbio Powerhouse, perustamista, jonka toiminta ulottuu opetuksesta uuden liiketoiminnan luomiseen.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)
Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli
Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.![Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu / Kuva Roope Kiviranta](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2022-05/Kauppakorkeakoulu_syyskuu_2021_photo_Kiviranta_Original.jpg?h=c2678654&itok=CuuP4FzT)