Energiatehokkuuskilpailu käynnistyy taas - osallistu, vaikuta ja voita!
Aalto-yliopisto järjestää kaudella 2015-2016 toista kertaa Energiatehokkuuskilpailun yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) kanssa.
Kilpailussa etsitään uusia ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä jokapäiväisen ympäristömme sekä kampusten energiatehokkuuden parantamiseen. Kaikki ideat aina arkisista pienparannuksista laajoihin infrastruktuurikonsepteihin ovat tervetulleita! Tänä vuonna lisäksi erityisteemana on kampusten tilankäytön tehostaminen. Kilpailu on avoin kaikille yliopiston opiskelijoille, henkilökunnalle ja tutkijoille.
Tuomariston suosikkiehdotuksilla on mahdollisuus saada jopa 5 000€ rahoitusta ideoiden jatkokehitystä varten sekä toteuttaa konsepti yhteistyössä Aalto-yliopistokiinteistöjen kanssa. Jokaisen kategorian voittaja palkitaan kotimaisilla ja tyylikkäillä Tespack-aurinkokennotuotteilla. Kaikki kilpailuun hyväksytyt ehdotukset osallistuvat muiden tuotepalkintojen arvontaan!
Pähkinänkuoressa:
Kilpailu kampusten energiatehokkuuden parantamiseksi Aalto-yliopiston opiskelijoille ja koko henkilökunnalle.
Kilpailun aikataulu:
- 09.10.2015 Kilpailun julkistus Energiansäästöviikolla
- 16.10.2015 Ehdotusten palautuslomake aukeaa
- 31.01.2016 Ehdotusten viimeinen jättöpäivä
- 18.03.2016 Tuomariston päätös, palkitseminen
Palkinnot:
- 5 000€ kehitysbudjetti tilankäytön tehostamisen erityisteemassa
- Tespack Solar Smartpack -reppuja
- Tespack Mini -aurinkolatureita
- Varavirtalähteitä mobiililaitteille
- Yllätystuotepalkintoja
Lisätietoja kilpailusta:
Projektipäällikkö Eeva-Leena Rautama
Aalto Energy Platform
+358 50 343 8692
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Yliopiston lukuvuoden avajaistilaisuus 3.9.2023. Kuva: Mikko Raskinen](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_DayOne_opening_ceremony_6-9-2023_photo_by_Mikko_Raskinen_020_0.jpg?h=ac778ff2&itok=pa4KWaDJ)
Alumni, ovatko yhteystietosi ajan tasalla?
Kesällä 2024 Aalto-yliopisto toteuttaa tekstiviestikampanjan, jossa pyydetään alumneja päivittämään yhteystietonsa.Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/AaltoUniversity_photographer_Roee-Cohen_OE_2642.jpg?h=41f55a5b&itok=ngsmxLXf)