Ensto tukee Aallon muotoilun tutkimusta ja koulutusta
![Kuva: Mikko Raskinen.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/midgard/images/1e74cd28e35fa664cd211e781f159ec8be518221822-aalto_logo_by_mikko_raskinen_w700_fi_fi.jpg?h=5f1b5b34&itok=dX5Nk1ZV)
Ensto on tehnyt lahjoituksen Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun koulutusalalle valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Valtion vastinrahalupaus lisää yliopistoille annettavien lahjoitusten vaikuttavuutta merkittävästi.
”Enston uudessa strategiassa nousee esiin luovuus, jonka haluamme kanavoituvan innovatiiviseksi uusien, ja entistä älykkäämpien ratkaisujen tutkimiseksi ja kehittämiseksi yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun edustama luovuus, käyttäjäkokemuksen ymmärrys ja tasokas muotoilun koulutus ovat asioita, jotka ovat tärkeitä koko Suomen teollisuuden uudistumiselle ja kilpailukyvylle, niin myös meille. Siksi haluamme tukea koulua”, sanoo Enston toimitusjohtaja Ari Virtanen.
”Hyvällä muotoiluosaamisella voidaan suunnitella käyttäjälähtöisiä tuotteita, palveluita ja liiketoimintakonsepteja, jotka ottavat huomioon markkinoiden kehityksen, uusien teknologioiden mahdollisuudet ja muut kilpailutekijät. Luovuus on tämän koulun ytimessä. Olemme iloisia, että Ensto näkee tärkeänä tukea alan korkeatasoista koulutusta ja tutkimusta Suomessa. Uskon, että tulevaisuudessa löydämme kiinnostavia yhteistyöprojekteja”, sanoo muotoilun laitoksen johtaja Turkka Keinonen.
Aalto-yliopiston monialainen yhteistyö tulee entistä luontevammaksi, kun Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu keskittää kesällä 2018 kaiken toimintansa Otaniemeen.
Lisätietoja:
Satu Mehtälä
[email protected]
projektipäällikkö, varainhankinta
puh 050 435 7739
Lahjoita Aallolle:
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Yliopiston lukuvuoden avajaistilaisuus 3.9.2023. Kuva: Mikko Raskinen](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_DayOne_opening_ceremony_6-9-2023_photo_by_Mikko_Raskinen_020_0.jpg?h=ac778ff2&itok=pa4KWaDJ)
Alumni, ovatko yhteystietosi ajan tasalla?
Kesällä 2024 Aalto-yliopisto toteuttaa tekstiviestikampanjan, jossa pyydetään alumneja päivittämään yhteystietonsa.Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/AaltoUniversity_photographer_Roee-Cohen_OE_2642.jpg?h=41f55a5b&itok=ngsmxLXf)