Uutiset

Erinomaisia kandiopiskelijoitamme palkittiin Ilkka Kontulan säätiön apurahoilla

Henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa.
Ilkka Kontulan säätiön myöntämät kannustusapurahat jaettiin opintomenestyksen perusteella.

Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman jakoi diplomit 25.4.2017 Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksessa Otaniemessä järjestetyssä tilaisuudessa.

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula oli opiskellut sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän halusi testamenttilahjoituksellaan helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Apurahoja jaetaan vuosittain kandidaattiopiskelijoille, jotka ovat menestyneet opinnoissaan erinomaisesti ja suorittaneet vähintään 80 opintopistettä kolmen ensimmäisen lukukauden aikana. Henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa. Apurahat jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014.

Koska Ilkka Kontula on kohdentanut apurahat nimenomaan Helsingissä opiskeleville, on Kauppakorkeakoulu päättänyt myöntää vastaavan suuruiset apurahat Mikkelin kampuksella opiskeleville opinnoissaan menestyneille opiskelijoillemme.
 
Apurahan saivat:
Aaltonen, Aleksi Tuomas Sakari
Aaltonen, Markus Mikael
Aaltonen, Miro Mikael
Ahola, Santeri Arttu
Bergendahl, Minttu Erika
Bergström, Tommi Aleksi
Flaszka, Adelina Ewa Mariel
Ganszauge, Lauri Kristian
Hakkola, Sakari Arttu Elias
Hakulinen, Pasi Markus
Halme, Rasmus Matias
Hartikainen, Akseli Verneri
Hovi, Petra Katariina
Hujanen, Niko Petteri
Hyvönen, Sampo Antti Ilmari
Hänninen, Lauri Ilmari
Häyrynen, Heidi Helena
Ilmonen, Mikko Touko Uolevi
Jurvanen, Henri Mikael
Jussila, Elina Matilda
Karjalainen, Matti Olavi
Kinnunen, Janne-Matti Petteri
Kivimaa, Jonne Seppo *Aleksi
Knaapinen, Jyri Juhani
Koivula, Arttu Johannes
Kopra, Otto Anttoni
Kosloff, Joona Kasimir
Lammi, Miro Matias
Lasma, Otto Olavi
Lehto, Ville Mikael
Lemström, Aron Egil Angelo
Lönnblad, Anna Emilia
Manninen, Samuli Otto Aukusti
Meha, Sami Tapio
Mäkäräinen, Tomi Tapio
Naumanen, Siiri Sisko Heleena
Nyberg, Lasse-Mathias
Onkalo, Otro Odert Joukonpoika
Peltonen, Johannes Kristian
Perttula, Eeva-Leena
Perttunen, Erika Maria
Piri, Valtteri Eino Paavali
Pirskanen, Joni Osku Juhani
Pitkänen, Otto Eemeli Samuel
Poikkimäki, Samuli Toivo Johannes
Rantanen, Niklas Samuli
Reiman, Teemu Tapani
Räsänen, Noora Anniina
Saarialho, Eero Kaarlo
Sainio, Albert Sampo Sebastian
Salo, Tomi Ville Edvard
Sarajuuri, Tea Maria Eufemia
Takki, Tommi Santeri
Wallenius, Jaakko Juhani

Mikkeli:
Costa, Alexander Rosario
Hagman, Veikko Olavi
Järvinen, Anette Maria Esteri
Le, Minh Duc
Metsäranta, Jenna Sarianne
Nguyen, Duc Hieu
Siw, Ming Wei
Tieu, Ngoc Diem Quynh
Tran, Thuy Linh
Utriainen, Ville-Einari
Wang, Min Na
Viinikkala, Max Benjamin

Niiden opiskelijoiden nimet on julkaistu, jotka antoivat siihen luvan.

Oppimispalveluiden suunnittelija Salla Mäkinen vastasi palkitsemistilaisuuden järjestelyistä Kandidaattikeskuksen Kauppakorkeakoulun siiven 5. kerroksen oleskelutilassa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon jakotilaisuus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinto professori Ewald Kiblerin ja tutkimusryhmän ikään ja innovaatioihin liittyviä stereotypioita haastavalle tutkimukselle

Palkitun tutkimuksen mukaan markkinoita muuttavia innovaatioita tekevätkin myöhemmin uralla yrittäjiksi siirtyvät erityisesti yli 50-vuotiaat yrittäjät.
Aalto Open Science Award 2024. A light blue podium hovering over a blue-pink gradient background with the help of squishy-looking balloons with colored lights inside.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ehdota Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaa vuodelle 2024

Ehdota itseäsi, kollegaasi, tutkimusryhmää, yksikköä tai projektia vuoden 2024 Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaksi.
Apurva Ganoo
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Apurva Ganoolle stipendi yrittäjyyden edistämisestä

Vuoden Yritysjohtaja 2024 on Goforen Timur Kärki.
Eloi Moliner IWAENC-tapahtumassa.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Parhaan opiskelija-artikkelin palkinto jälleen Eloi Molinerille

Palkinnon voittanut artikkeli ratkaisee, miten puheäänitteestä poistetaan huonekaiku ohjaamattoman koneoppimisen avulla.