Uutiset

Fiskars ja Aalto-yliopisto muotoilun tutkimusmatkalla

Fiskarsin ja Aalto-yliopiston pitkäjänteisen yhteistyön rakentaminen aloitettiin vuonna 2017 määrittelemällä yhteiset kiinnostuksen kohteet. Ensimmäisessä, tänä vuonna toteutetussa yhteistyöhankkeessa tehtiin materiaalikokeiluja.
Aalto experimental glass pattern. Glass bubbles form a map / photo by Eeva Suorlahti

”Haluamme avartaa ajattelua erityisesti perusmateriaaleihin, kuten lasiin ja keramiikkaan, liittyen. Toteutimme Aalto-yliopiston kanssa neljä hanketta, joissa oli mukana neljä Fiskarsin Scandinavian Living ‑liiketoimintaan kuuluvaa brändiä: Iittala, Arabia, Rörstrand ja Royal Copenhagen. Kokeellinen työskentely opiskelijoiden kanssa avarsi ajattelua siitä, mikä kaikki on mahdollista”, sanoo Fiskars Scandinavian Living ‑liiketoiminta-alueen luova johtaja Jeremiah Tesolin.

Fiskarsin ja Aalto-yliopiston yhteistyön rakentaminen aloitettiin vuonna 2017 määrittelemällä yhteiset pitkän aikavälin kiinnostuksen kohteet. Ensimmäiset konkreettiset hankkeet aloitettiin 2018.

”Haluamme hyödyntää innovatiivisia ratkaisuja liiketoimintamme kehittämisessä, käyttää uusia menetelmiä ja tekniikoita, jotta voimme tehdä kuluttajien arjesta parempaa ja ainutkertaista. Koemme, että tämän yhteistyön kautta pysyttelemme ajan hengessä mukana ja voimme hyödyntää uusia kehitysideoita”, kertoo Fiskars Scandinavian Living liiketoiminta-alueen VP Leni Valsta.

Portrait of Jeremiah Tesolin, Creative Director at Fiskars

Työskentely opiskelijoiden kanssa avarsi ajattelua siitä, mikä kaikki on mahdollista.

Jeremiah Tesolin, luova johtaja, Fiskars Scandinavian Living Business

Miksi tehdä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa?

”Työskentelymme muotoilijoiden ja luovien toimistojen kanssa suuntautuu tulevaisuuteen. Opiskelijoiden kanssa työskentely on kuitenkin eri tavalla antoisaa. He pystyvät kehittelemään suuren määrän uusia ideoita aihepiiriin ja materiaaleihin perehtyneen opettajan opastuksella. Eikä pidä unohtaa Otaniemen kampuksen uusia tiloja ja laitteistoja, joita työskentelyssä hyödynnettiin”, Tesolin sanoo.

Fiskarsille tehtiinkonkreettinen ehdotus siitä, miten lasia materiaalina voitaisiin tarkastella kokeellisesti. Kurssia veti luennoitsija, muotoilija Anna van der Lei.

Opiskelijoille yritysyhteistyö on erityisen hyödyllistä, sillä he saavat palautetta suoraan alan ammattilaisilta.

”Yhteistyön ansiosta olemme myös saaneet uudenlaisia resursseja, esimerkiksi päässeet työskentelemään lasityöpajaan ammattimaisten lasinpuhaltajien kanssa,” Van der Lei kertoo. Hän valmistelee kolmesta yhteistyöhankkeesta koostuvaa näyttelyä, joka tulee esille Arabian muotoilukeskukseen ja Amos Rexissä sijaitsevaan Iittalan myymälään vuoden 2019 Helsinki Design Weekin aikana.

Yhteistyö on ylittänyt odotukset

Tesolin on tyytyväinen kurssien lopputulokseen. Fiskars on päättänyt jatkokehittää kolmea opiskelijoiden Experimental Glass ‑kurssin aikana tekemää prototyyppiä sekä kahta väri‑ ja materiaalisuunnittelun kurssin aikana syntynyttä hanketta.

”Kurssien tulokset ylittivät odotuksemme, ja jatkamme teosten kehittämistä edelleen muotoilun opiskelijoiden kanssa. Yhteistyö osoittautui erinomaiseksi tavaksi avartaa ajattelua, kehittää brändejä eteenpäin sekä luoda Fiskarsin sisällä kiinnostusta ja tekemistä innovaatioiden ja kokeellisen muotoilun ympärille.”

”Fiskars on fantastinen yritys, jossa ymmärretään yliopiston ja opiskelijayhteistyön tuoma lisäarvo”, sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun avainasiakaspäällikkö Pirita Posti. Hän on ollut aktiivisesti mukana määrittelemässä yritysyhteistyön perustaa.

”Nämä hankkeet osoittavat yrityksen puolelta arvostusta ja kunnioitusta opiskelijoita sekä akateemista osaamista kohtaan.”

Teksti: Tiina Toivola
Teoskuva: Muotoilun maisteriopiskelija Sushant Passin tekemä materiaalikokeilu. Valokuvaaja: Eeva Suorlahti

Lisätietoja:
Pirita Posti
päällikkö, yrityssuhteet, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
050 364 6381
[email protected]

Aalto experimental glass 2018. Photo: Eeva Suorlahti
Menetelmien kokeiluja Aalto-yliopiston lasipajalla. Kuva: Eeva Suorlahti
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
Three happy students. Photo: Unto Rautio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston puhtaan siirtymän kurssitarjontaa

FITech-verkostoyliopistolle myönnetty uusi rahoitus tuo kurssitarjontaan monipuolisesti puhtaan siirtymän osaamista tukevia kursseja.
ABB:n nimikkosalin avajaiset opiskelijoille 6.11.2024 (kuva: Milja Koski)
Kampus Julkaistu:

ABB:n nimikkosalin avajaiset

ABB:n nimikkosalin avajaisia vietettiin kahdesti