Gary Marquis jatkaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaanina
Professori, TkT Gary Marquis (s. 1957) on nimitetty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun dekaaniksi viisivuotiselle jatkokaudelle 1.7.2018 alkaen. Marquis on toiminut korkeakoulun dekaanina vuodesta 2013.
”Gary Marquis on näkemyksellinen ja varmaotteinen johtaja. Korkeakoulu on uudistunut viime vuosina vahvasti ja sen akateemiset tulokset ovat nousseet. Olen tyytyväinen, että hän jatkaa dekaanin tehtävässä”, Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä sanoo.
”Olen iloinen voidessani jatkaa korkeakoulun kehittämistä ja työskennellä laadun jatkuvaksi parantamiseksi yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa”, dekaani Gary Marquis toteaa.
Dekaanin tehtävänä on johtaa korkeakoulun toimintaa ja osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista. Dekaani raportoi provostille.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![Prinsessalle esitellään luonnollisia väriaineita](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_visit_of_HRH_Sirindhorn_Princess_of_Thailand_26-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_009.jpg?h=41f55a5b&itok=6jpXJz89)
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)