Hanat kiinni

Toukokuussa 2018 Etelä-Afrikan Kapkaupungista voi tulla maailman ensimmäinen kaupunki, jossa vesijohdot laitetaan kokonaan kiinni.

Lähes neljän miljoonan ihmisen hanaveden tyrehtyminen olisi raju seuraus väestönkasvusta, hallitsemattomasta vedenkulutuksesta ja viime vuosien kuivuudesta. Ihmiset joutuisivat hakemaan pienen päivittäisen vesikiintiönsä noutopisteistä.

Vielä pahempaa on tulossa, jos uskoo ennusteita. Ilmastonmuutos ja väestönkasvu lisäävät vesipulaa kaikkialla maailmassa. Arvioiden mukaan vuonna 2040 puolet maailman ihmisistä elää alueilla, joilla on kova puute vedestä.

Vedestä tulee sinistä kultaa. Se on sitä jo nyt monissa maissa. Unescon mukaan Saudi-Arabia käyttää jo 25 prosenttia tuottamastaan öljystä ja kaasusta laitoksissa, jotka tekevät suolaisesta merivedestä käyttövettä. Hinta ja päästöt ovat valtavat.

Vesi on elämän ja kuoleman kysymys. Puolet maailman sairaalapaikoista täyttyy potilaista, jotka ovat sairastuneet likaisesta juomavedestä. Vesipula ajaa ihmisiä pakolaisiksi ja johtaa konflikteihin. Miksi vesikriisin ratkaisu on niin vaikeaa?

Vesikysymys liittyy kaikkeen

Jos maapalloa tarkastelisi vieraana ulkoavaruudesta, voisi ihmetyttää, miten sinisellä planeetalla kärsitään vesipulasta. Valtaosin maapallolla lainehtii meille käyttökelvotonta merivettä, ja vain reilut kolme prosenttia on ihmisille ja viljelmille sopivaa makeaa vettä.

Tämä pieni prosentti makeaa vettäkin riittäisi ihmisille yllin kyllin, jos se vain jakautuisi tasaisesti eri alueille, jos jakelu toimisi kaikkialla tehokkaasti ja luotettavasti, jos vesi sataisi pelloille sopivina määrinä ja sopivina aikoina, jos sitä käytettäisiin kestävästi vesivaroja pilaamatta, ja jos samalla hillittäisiin ilmastonmuutosta, joka pahentaa kuivuutta ja rajuilmoja.

Jos-lauseita on monta. Vesikysymyksen vaikeus piilee siinä, että se ei ole yksittäinen ongelma, joka voitaisiin ratkaista esimerkiksi yhdellä uudella teknologialla. Sen sijaan se on kimppu erilaisia haasteita, jotka liittyvät niin väestönkasvuun, ilmasto-oloihin, ekosysteemien terveyteen, teollisuuden ja maatalouden resurssien käyttöön, sanitaatioon ja hygieniaan.

Useat isot kehityskulut maailmassa ovat samalla vesikysymyksiä. Kiinalaisten halu ostaa maata Afrikasta on osin pyrkimystä ulkoistaa ruoantuotantoa, maan- ja vedenkäyttöä pois omalta alueelta. Niukkojen vesi-varojen hallinta on myös yksi keino, jolla ylläpidetään
valtaa.

Myös kaupunkien kasvussa vesi on yksi ydinkysymys. Maapallon kasvavan väestön pakkautuminen kaupunkeihin menee kaaokseksi, ellei toimivaa vesi- ja jätehuoltoa saada aikaan. Kunnollisen infrastruktuurin rakentaminen vaatii paitsi pääomia, myös poliittista tahtoa.

Mahdollisuus saavuttaa tuloksia

Motivaatiosta ei ole ollut pulaa. Näin toteaa työstään Olli Varis, Aalto-yliopiston vesitalouden professori. Varis on kansainvälisesti tunnettu globaalien vesikysymyksen ja vesivarojen kestävän käytön tutkija. Hän on tehnyt vuosikymmeniä käytännönläheistä tutkimustyötä erityisesti Aasiassa Mekong-joen alueella.

Parhaillaan Varis on mukana muun muassa Aalto-yliopiston New Global -hankkeessa, jossa etsitään innovaatioita maailman suuriin haasteisiin. Motivaation selittää paitsi aiheen tärkeys, myös mahdollisuus saavuttaa tuloksia.

”Itä- ja Kaakkois-Aasiassa tuntuu, että työllä on lisäarvoa ja hyötyä. Yhteiskunnilla on kykyä ja jopa palavaa intoa ottaa vastaan uutta tietoa. Tutkijalle on motivoivaa, kun joku kuuntelee”, Varis sanoo.

Kaakkois-Aasiassa näkee hyvin, että vesipula ei tarkoita vain konkreettista veden vähyyttä. Myös alavia alueita piinaavat tulvat johtavat kriiseihin, kun saastunut vesi sekoittuu puhtaampiin vesivaroihin tai rankkasateet huuhtovat ravinteet pelloilta.

Itä- ja Kaakkois-Aasiassa näkee myös, miten iso rooli vedellä on talouskasvulle ja kaupunkien kehitykselle.

”Yhteiskunnat poikkeavat toisistaan aika paljon siinä, miten ne altistuvat ongelmille. Nopeasti kehittyvissä Aasian talouksissa pidän suurimpana ongelmana sitä, miten ne pystyvät estämään ympäristön pilaantumisen, kun talous kasvaa hurjasti ja asukastiheydet ovat tolkuttomia”, Varis sanoo.

Tutkimustieto hallinnon apuna

Tutkimustiedon tuottaminen on yksi tapa ratkoa vesikriisejä. Suuret tietoaineistot esimerkiksi Mekong-joen käyttäytymisestä, veden laadusta ja yhteydestä maatalouteen sekä kaupunkien vesihuoltoon ovat päätyneet konkreettisesti eri maiden ja alueiden päätöksenteon avuksi.

Tieteellinen tieto, kuten joen käyttäytymisen mallinnus, voi ehkäistä kriisejä. Tulvia voi ehkäistä tulvavaroitusjärjestelmillä. Kiistoja veden käytöstä on parempi ratkoa, kun neuvottelupöytään on tarjolla tutkittua faktaa.

Vesi virtaa rajoista välittämättä. Mekong-joki ulottuu kuuden valtion alueelle.Mitä enemmän väestö kasvaa ja kaupungistuminen etenee, sitä kovemmalla kuormituksella ja käytöllä ovat vesistöt. Maan sijainnista ylä- tai alajuoksulla tulee helposti kohtalonkysymys.

”Kiina ja Laos joen yläjuoksulla rakentavat paljon vesivoimaa ja patoja, mistä alajuoksumaat eivät pidä. Ristiriitoja ei ole pelkästään maiden välillä. Maanviljelijät kaikissa maissa voivat olla samalla puolella ja vastustaa patoa, kun taas edullista sähköä tarvitsevat kaupunkilaiset ja teollisuus voivat pitää patoja mielekkäinä”, Varis kuvaa kiistojen monimutkaisuutta.

Vesisotia ja vesidiplomatiaa

Uhkakuvissa häämöttävät vesisodat. Jos vesipula pahenee, voi olla, että elintärkeistä resursseista taistellaan jopa aseiden kanssa. Kyteviä kiistoja on koko ajan. Tälläkin hetkellä maailmassa on meneillään vähintään parikymmentä konfliktia, jotka liittyvät vesivarojen käyttöön. Egypti kiistelee Etiopian kanssa isosta patohankkeesta Niilillä. Intia puolestaan sulki pari vuotta sitten Nepalin rajan vienniltä osittain vesivarojen käytön turvaamiseen liittyvistä syistä.

Tähän tarvitaan vesidiplomatiaa, kertoo ulkoministeriön vesialan neuvonantaja Antti Rautavaara. Vesidiplomatiaa on harjoitettu maailmassa iät ja ajat. Suomalaisetkin ovat olleet aktiivisesti mukana rauhanvälityksessä ja YK:n rajavesisopimusten solmimisessa.

Antti Rautavaaran työhön kuuluu neuvoa ulkoministeriön eri osastoja vesiasioissa ja tukea Suomen ulkopolitiikkaa vesialan näkökulmasta. Tehtävä on laaja. Valtioiden vesikiistat, köyhien kylien käymälöiden rakentaminen ja luonnonilmiöiden aiheuttama vesipula ovat hyvin erityyppisiä aiheita.

”Joskus kriisejä on järkevintä ehkäistä kansalaisjärjestöjen yhteistyönä, joskus tutkimusyhteistyön kautta ja joskus ulkopoliittisena kysymyksenä välittäjän roolissa”, Rautavaara sanoo.

Ulkoministeriön vastuulle kuuluu myös Suomen kehitysyhteistyö, jolla ratkotaan muun muassa köyhien alueiden vesihuoltoa.

”Pelkästään puolentoista viime vuoden aikana on saatu aikaan vesihuolto 1,3 miljoonalle ihmiselle ja käymälät yli viidelle miljoonalle ihmiselle. Kyse ei ole vain mukavuudesta, vaan satoja tuhansia pikkulapsia jää henkiin sen sijaan, että kuolisi huonon hygienian -aiheuttamiin sairauksiin”, Rautavaara mainitsee.

Suolanpoistoa aurinkoenergialla

Kapkaupungin hanojen sulkeutuminen herättää kysymyksen: mistä nyt vettä?

Espoolainen Solar Water Solutions haluaa tarjota yhden ratkaisun. Yritys on kehittänyt teknologiaa vedenpuhdistukseen yhteistyössä Aalto-yliopiston energiatekniikan laitoksen kanssa. Kuivuudesta kärsivä Etelä-Afrikka on yksi kohde, josta yritys lähtee ensimmäisenä hakemaan liiketoimintamahdollisuuksia.

Toimitusjohtaja Antti Pohjola kertoo, että yrityksen valmistamat laitteet puhdistavat merivettä ensimmäisenä maailmassa täysin aurinkoenergian avulla.

Aurinkoenergia kiinnostaa muuallakin, mutta sen avulla on vaikea luoda käsittelyn vaatima tasainen paine, minkä vuoksi esimerkiksi Lähi-idän isot suolanpoistolaitokset polttavat vielä fossiilienergiaa.

Solar Water Solutions valmistaa Espoossa pienempiä, 1–250 kuution päivätuotantoon sopivia laitteita. Yrityksellä on isoja konttityyppisiä laitteita, jotka käyvät kyläyhteisön, koulun tai vaikkapa hotellin käyttöveden tuotantoon. Pienillä kuluttajatuotteilla voi tehdä esimerkiksi saaristossa juomavettä.

Jopa tulvavettä voi puhdistaa

Vesiteknologia on kuuma ala, mutta useimmat ratkaisut ovat vielä pienimuotoisia ja sopivat rajalliseen käyttöön. Antti Pohjola kuitenkin uskoo, että tarvetta tulee olemaan pienimuotoiselle vedentuotannolle sekä vesihuollon lisä- ja varajärjestelmille.

”Etenkin Afrikassa vesihuolto rakennetaan hyvin pitkälle hajautetuilla ratkaisuilla”, hän sanoo.

Solar Water Solutionsin menetelmä on nimeltään käänteisosmoosi. Yksinkertaistetusti vesi menee läpi kalvoista, joissa on vesimolekyylit läpäiseviä reikiä mutta joista epäpuhtaudet, kuten bakteerit ja suola, eivät pääse läpi. Sama menetelmä sopii myös esimerkiksi kaivoveden tai jopa likaisen tulvaveden puhdistamiseen käyttövedeksi.

Kasvunäkymät ovat lupaavat, joten yrityksellä on kiinnostusta rekrytoida niin tuotantoon kuin kansainväliseen myyntiin esimerkiksi Aalto-yliopistosta valmistuvia opiskelijoita.

Innovaatio kiinnostaa myös Lähi-idässä. Yritys ylsi voittajakolmikkoon Arabiemiraateissa järjestetyssä kilpailussa, jossa etsittiin ratkaisuja meriveden suolanpoistoon.

Iso haaste laitteiden leviämiselle on hinta. Pienet kuluttajatuotteet maksavat 3 000 euroa, isot laitteet jopa 100 000 euroa.

Pohjolan mukaan isolla laitteella 15 vuoden aikana vesilitran hinnaksi tulee laskennallisesti 0,1 senttiä, joten se maksaa kyllä itsensä takaisin. Kehittyvissä maissa monella taholla ei kuitenkaan ole riittävää rahoitusta. Koska esimerkiksi kansalaisjärjestöillä on niukat budjetit, yritys kehittää liiketoimintaansa myös vuokrausmallia.

Ruokavalinnoilla iso merkitys

Lyhyempi suihku vai ei? Meillä Suomessa on tarpeeksi vettä. Moni miettii, miten vesikriisit koskettavat meitä.

Professori Olli Varis sanoo, että maailman vesipulaan ei meidän lotraamisellamme ole vaikutusta niin kauan kuin oma vesihuoltomme toimii. Energiasyistä lämmintä vettä on toki tärkeää käyttää säästeliäästi.

Globaaliin vesipulaan olemme sen sijaan vahvasti osallisia ruoan ja tavaroiden kuluttajina. Merkittävä osa veden kulutuksestamme tapahtuu Suomen ulkopuolella, poissa omista silmistä.

Kaikella, mitä meille tuotetaan, on vesijalanjälki. Kun juo kahvikupillisen, kulauttaa samalla 150 litraa kahvintuotantoon käytettyä vettä. Lihantuotanto kuluttaa moninkertaisesti verrattuna kasvisten tuotantoon, riisi on tuhlailevaa verrattuna perunaan.

Ruokahävikki tarkoittaa samalla massiivista vedenhukkaa. Maatalouden osuus makean veden kulutuksesta on 70 prosenttia, ja tällä tuotetusta ruoasta kolmasosa päätyy hävikiksi pelloilla, varastoissa, kuljetuksissa, kaupoissa, ravintoloissa tai kodeissa. Afrikassa maatalous on usein tehotonta, länsimaissa haaskataan etenkin ketjun loppupäässä.

On arvioitu, että jos vuoteen 2030 mennessä puolet maailman ruokahävikistä pystyttäisiin eliminoimaan, tällä saisi ruokaa yli miljardille ihmiselle, kallisarvoisen veden käyttöä tehostaen.

Se on ajattelemisen arvoinen asia. Se olisi suunnilleen saman verran kuin mitä maailman väestö tuona aikana kasvaa.

Teksti: Terhi Hautamäki. Kuvat: Olli Varis.

Tämä artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 22 (issuu.com) huhtikuussa 2018.