Juha Varto nimitetty Aalto-professoriksi
![aalto_university_opening_ceremony_06-9-2016_photo_mikko_raskinen_022_fi.jpg](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/midgard/images/1e67be33affdbd47be311e6a8bdc15214dca711a711-aalto_university_opening_ceremony_06-9-2016_photo_mikko_raskinen_022_fi.jpg?h=5f1b5b34&itok=DEYbugB6)
Juha Varto valmistui filosofian tohtoriksi teoreettisesta filosofiasta Tampereen yliopistosta vuonna 1989, ja hänet nimitettiin kuvataidekasvatuksen tutkimuksen ja opetuksen professoriksi Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 1999. Opettajana ja tutkijana hän on toiminut vuodesta 1973 alkaen, mm. Tampereen yliopistossa, useassa ammattikorkeakoulussa sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
Professori Vartolla on laaja tieteellinen tuotanto, ja hän on kirjoittanut hyvin monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti erityisesti fenomenologiasta, ihmistieteiden metodologiasta, estetiikasta, kasvatuksesta sekä kehollisuuden filosofiasta. Hänen keskeistä tuotantoaan on julkaistu myös kansainvälisesti käännöksinä. Varto on tieteellisen toimintansa lisäksi julkaissut ja toimittanut useita yleistajuisia teoksia tutkimusalueiltaan sekä esiintynyt aktiivisesti julkisuudessa ja tehnyt yli sata radio- ja televisio-ohjelmaa filosofisista kysymyksistä. Hän on toiminut useaan otteeseen vierailevana tutkijana johtavissa ulkomaisissa yliopistoissa, ja hänet vihittiin teatteritaiteen kunniatohtoriksi Teatterikorkeakoulun tohtoripromootiossa 2009.
Juha Vartolla on ollut keskeinen asema taiteellisen ja muun taideyliopistoissa tehtävän, perinetistä tieteellistä tutkimusperinnettä haastavan ja täydentävän tutkimuksen kehittäjänä, ja hän on ohjannut lukuisia väitös- ja tutkimushankkeita molemmilla alueilla. Kansainvälisen toimintansa ohella hän on erinomaisesti osoittanut suomenkielisen julkaisemisen tärkeyden ja mahdollisuudet myös nykyisessä akateemisessa maailmassa. Professori Vartolla on myös ollut tärkeä rooli taidekasvatuksen kehittäjänä ja alan vakiintuneiden ajattelutapojen koettelijana niin Aalto-yliopistossa kuin muissakin alan opetusta ja tutkimuksesta antavissa yliopistoissa, Hollo-instituutissa sekä taidekasvatuksen kansainvälisissä verkostoissa.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)