Kauppakorkeakouluun perustetaan taloustieteen englanninkielinen kandidaattiohjelma
Aalto-yliopistoon perustetaan taloustieteen englanninkielinen kandidaattiohjelma. ”Suomessa on huutava tarve taloustieteen osaajille. Tarvitsemme asiantuntijoita, jotka pystyvät ymmärtämään monimutkaisiakin ihmisten tekemiä päätöksiä vahvalla analyyttisen taloustieteen osaamisella ja tiedon käsittelyn taidoilla. Kysyntä korkeatasoisista taloustieteen osaajista kasvaa niin kansainvälisesti kuin Suomessa”, kertoo ohjelmajohtajana englanninkielisen kandidaattiohjelman valmisteluvaiheessa toiminut taloustieteen professori Juuso Välimäki.
Päätös perustaa Helsinki Gradate School of Economics (GSE) vastaa taloustieteen osaajien tarpeeseen jatko-opiskelijoiden osalta. Uusi taloustieteen kandidaattiohjelma, johon valitaan 40 opiskelijaa, varmistaa hyvien opiskelijoiden virran myös maisteri- ja tohtoriohjelmiin. Se myös tarjoaa mielenkiintoisen pääaineen opiskelijoille, joilla on kiinnostusta kehittää kvantitatiivisia taitojaan sosiaalisten ilmiöiden mallintamisessa ja analysoimisessa. Ohjelman tarkemmat osaamistavoitteet, rakenne ja kurssit päätetään lukuvuoden 2018–2019 aikana.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole englanninkielistä taloustieteen kandidaattiohjelmaa. Opiskelijat, jotka on hyväksytty yleiseen suomenkieliseen kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan, ovat voineet valita pääaineekseen taloustieteen.
Taloustieteen aivovuotoa Suomesta ulkomaille
Kasvava määrä suomalaisia lukiolaisia lähtee ylioppilaskirjoitusten jälkeen ulkomaille opiskelemaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana suomalaisten opiskelijoiden määrä ulkomailla on enemmän kuin kaksinkertaistunut. 2 586 suomalaista opiskelijaa aloitti opinnot ulkomailla lukuvuonna 2015–16 ja heistä yli neljännes opiskelee taloustiedettä tai kauppatieteitä.
Opetushallituksen hiljattain tekemästä selvityksestä ilmenee, että vain 24 % ulkomaille lähteneistä suomalaisista opiskelijoista oli aikeissa palata valmistumisensa jälkeen Suomeen. Tämä aivovuoto on erityisen vakavaa IB-lukioista valmistuneiden kohdalla – IB-lukiolaiset ovat opiskelleet englanniksi ja heistä moni on opiskellut juuri taloustiedettä.
Lisätietoja:
Professori Juuso Välimäki
p. 040 353 8182
[email protected]
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Kuvassa näkyvät Kauppakorkeakoulun opiskelijat Liina Röyskö ja Kerttu Lammi koulun pääovien edustalla.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Liina_Roysko_ja_Kerttu_Lammi_photo_Roope_Kiviranta_web.jpg?h=96533ab2&itok=T_SsLZJ_)
Tekoälyn fiksua käyttöä opettava verkkokurssi lisäisi opiskelun tasa-arvoa
Tekoäly on tullut jäädäkseen ja sen osaava ja tehokas hyödyntäminen auttaisi sekä opinnoissa että työnhaussa, sanovat Kauppakorkeakoulun opiskelijat.![Två studentar på Aalto-universitetets campus](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Squad_students_May-2023_by_Aleksi_Poutanen_4895.jpg?h=41f55a5b&itok=-dw6wp5M)
2 027 uutta opiskelijaa hyväksyttiin Aalto-yliopistoon
Kaiken kaikkiaan 13 500 haki opiskelupaikkaa Aallosta kevään 2024 toisessa yhteishaussa![Syksyinen kampusalue](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/aalto_university_campus_photos_240920_photo_Anni_Kaaria-5_0.jpg?h=41f55a5b&itok=7gqovAHx)