Uutiset

Kelan uuden äitiyspakkauksen kuosin on suunnitellut Robert Lönnqvist

Ensi vuonna 80 vuotta täyttävän äitiyspakkauksen kuvitukseksi on valittu Aalto-yliopiston maisteriopiskelija Robert Lönnqvistin ehdotus Päiväuni.
article_fi_fi.jpeg

Helsinkiläinen Lönnqvist, 29, on yksi kolmesta suunnittelijasta, joiden kilpailutyöt veivät voiton Kelan järjestämässä kutsukilpailussa. Kaksi muuta voittajakolmikkoon valittua ovat Aya Iwaya ja Ilona Partanen. Kilpailun teema oli Hyvinvointi syntyy yhdessä, ja kuvituksen toivottiin liittyvän Suomeen ja suomalaisuuteen.

Lönnqvistin suunnittelemassa kuosissa seikkailee eläimiä, kuten karhu, jänis, norppa, norsu ja kirahvi. Ideaa työstäessään Lönnqvist muisteli omaa lapsuuttaan ja sen tunnelmaa. “Karhulla ja norpalla toin laatikkoon suomalaisuutta, mutta lisäsin myös eksoottisempia eläimiä, joita ei Suomen luonnossa esiinny. Eläinten avulla halusin viestiä avoimuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä”, Lönnqvist kertoo.

“Äitiyspakkaus on tosi positiivinen juttu, joten lähdin kilpailuun mielelläni mukaan.

Tehtävänanto oli mukavan vapaa, mutta tarpeeksi rajoittava ja siksi sitä oli mukava tulkita. Pyörittelin teemoja, kuten uni ja yhdessä eläminen. Monet tekevät pakkauksesta vauvalle sängyn, siksi halusin, että pakkaus on rauhallinen. Halusin, että väripaletissa on jotenkin unenomainen fiilis.”

Lönnqvist opiskelee Aalto-yliopiston Visual Communication Design -maisteriohjelmassa ja on parhaillaan opiskelijavaihdossa Ensadin yliopistossa Pariisissa. Hän on aiemmin opiskellut graafista suunnittelua Lahden muotoiluinstituutissa, josta valmistui 2016. Freelancerina opintojen ohessa Lönnqvist on tehnyt kuvituksia muun muassa Mondo- ja Huili-lehtiin. Hänen uusimpia töitään ovat seinän kokoiset kuvitukset opiskelijoiden liikuntakeskus Unisportissa Helsingin keskustassa.

Kela järjesti suunnittelukilpailun äitiyspakkauksen 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja kutsui mukaan 15 lupaavaa, nuorta suunnittelijaa. Kilpailussa käytettiin apuraatina lapsia, jotka valitsivat suosikkinsa vuoden 2018 laatikon kuosiksi. Valittuja töitä käytetään äitiyspakkauksen kuvituksena lähivuosina. 

Kelan äitiyspakkaus: https://aitiyspakkaus.kela.fi/uusi-kuosi
Robert Lönnqvistin kuvituksia Instagramissa: rakastaja_roobert

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Radiokatu20_purkutyömaa_Pasila_Laura_Berger
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Modernin arkkitehtuurin tutkimukseen merkittävä apuraha Koneen säätiöltä – Laura Bergerin hanke rinnastaa rakennuskadon luontokatoon

Aalto-yliopiston postdoc-tutkija Laura Berger ja hänen työryhmänsä ovat saaneet Koneen säätiön 541 400 euron apurahan hankkeen tutkimiseen, joka tarkastelee rakennuskadon vaikutuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle.
Three happy students. Photo: Unto Rautio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.
Kaksi henkilöä, toinen yllään viininpunainen paita sisätiloissa, toinen valkoinen paita ulkona.
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella aloitti kaksi uutta apulaisprofessoria

Sähkötekniikan korkeakoulun Elektroniikan ja nanotekniikan laitos sai syksyllä kaksi uutta apulaisprofessoria. Lue Kim Kwantaen ja Paul Verrinderin ajatuksia aloittaessaan Aalto-yliopistolla.
Mehiläinen kukassa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Liiketoiminta on kestävyyttä ja kestävyys on liiketoimintaa

Vuotta 2024 voi kutsua kestävyyden mahtivuodeksi, sillä sen aikana Kauppakorkeakoulussa jatkettiin vahvasti kestävyyden edistämistä niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin muussakin toiminnassa, mikä myös huomioitiin palkinnoin.