Uutiset

Kirsikka Saaren kirjoittama elokuva palkittiin Finnish Film Affair -tapahtumassa

'Hölmö nuori sydän' voitti kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvalle myönnettävän palkinnon.
Käsikirjoittaja Kirsikka Saari. Kuva: Maija Astikainen.

Kuudetta kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä järjestetty ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair jakoi palkinnon tapahtuman kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvaprojektille. Palkinnon sai Selma Vilhusen ohjaama ja ELO:n alumni Kirsikka Saaren kirjoittama elokuva Hölmö nuori sydän. Tuffi Filmsin työstämä elokuva kertoo isäksi tulevasta lähiönuoresta, joka löytää äärioikeistolaisesta ideologiasta oikotien todelliseen miehuuteen. Works in Progress -tilaisuudessa elokuvaa olivat esittelemässä tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin tuottajat Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi.

Palkintoraati vakuuttui elokuvaprojektin varhaisesta kuvamateriaalista sekä siitä, miten monipuolisesti elokuva tutkii hyvien ratkaisujen vaikeutta monimutkaisessa nykymaailmassa. Suomen elokuvasäätiön sponsoroima palkinto on 3 000 euroa käytettäväksi voittajaelokuvan kansainväliseen markkinointiin.

Palkintoraatiin kuuluivat Zsuzsi Bankuti (The Match Factory), Jenny Cooney (The Hollywood Foreign Press Association) ja Marge Liiske (Baltic Events / PÖFF).

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon jakotilaisuus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinto professori Ewald Kiblerin ja tutkimusryhmän ikään ja innovaatioihin liittyviä stereotypioita haastavalle tutkimukselle

Palkitun tutkimuksen mukaan markkinoita muuttavia innovaatioita tekevätkin myöhemmin uralla yrittäjiksi siirtyvät erityisesti yli 50-vuotiaat yrittäjät.
Aalto Open Science Award 2024. A light blue podium hovering over a blue-pink gradient background with the help of squishy-looking balloons with colored lights inside.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ehdota Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaa vuodelle 2024

Ehdota itseäsi, kollegaasi, tutkimusryhmää, yksikköä tai projektia vuoden 2024 Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaksi.
Apurva Ganoo
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Apurva Ganoolle stipendi yrittäjyyden edistämisestä

Vuoden Yritysjohtaja 2024 on Goforen Timur Kärki.
Eloi Moliner IWAENC-tapahtumassa.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Parhaan opiskelija-artikkelin palkinto jälleen Eloi Molinerille

Palkinnon voittanut artikkeli ratkaisee, miten puheäänitteestä poistetaan huonekaiku ohjaamattoman koneoppimisen avulla.