Kohti tulevaisuutta ilman hiiltä

Vuodesta 2019 on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta siitä näyttää jo nyt tulevan lämmin. Helmikuussa mittausasemilla Itävallassa, Saksassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa mitattiin ennätyskorkeita päivälämpötiloja. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) tuoreimman raportin mukaan maapallon vuotuinen keskilämpötila on jo noussut noin yhden celsiusasteen ja nousee edelleen. Jos jatkamme nykyistä suuntausta kulutuksessa, liikenteessä ja maataloudessa, meitä odottaa kestämätön tulevaisuus, suuren luokan ilmastonmuutos ja kriisi.

Entä jos tämä tulevaisuus ei olekaan ainoa mahdollinen? Aalto-yliopiston kestävän muotoilun apulaisprofessori Idil Gaziulusoy yrittää haastaa tämän skenaarion tai pikemminkin kehittää vaihtoehtoja sille synkälle tulevaisuudelle, joka meitä odottaa, jollemme toimi pian.

”Tällä hetkellä on ehdolla lukematon määrä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia”, hän sanoo.  Hän viittaa kohtuutalousliikkeeseen yhtenä vastanarratiivina ikuisen kasvun paradigmalle, johon olemme juuttuneet. Lisäksi hän mainitsee yritysmaailman ajamat älykkäät kaupungit tai teknologiaan perustuvat vihreän infrastruktuurin skenaariot. Gaziulusoy korostaa, että kaikkien näiden skenaarioiden on oltava ”uskottavia, mutta myös hyvin erilaisia kuin nykyinen toimintamme, mikä vaatii niin luovuutta, mielikuvitusta kuin suurta määrää tietoa.”  

Selviytyminen tulevaisuuden haasteista

Gaziulusoy edesauttaa eri sidosryhmien välistä vuorovaikutusta ja auttaa niitä kehittämään tulevaisuuden visioita yhteisöille ja yhteiskunnille nykyisten siirtymien aikana ja niiden jälkeen. Ennen Aalto-yliopistoa Gaziulusoy työskenteli kolme ja puoli vuotta Melbournessa Australiassa kestävyyden ja muotoilun tutkijana pitkäaikaisessa hankkeessa, jossa kehitettiin vähähiilisiä skenaarioita ja kestäviä tulevaisuuksia Etelä-Australian kaupungeille vuodelle 2040.

Laaditussa neljässä skenaariossa kuviteltiin hyvin erilaisia tulevaisuuksia. Janan toisessa päässä oli kuvitteellinen yhteiskunta, jossa on korkea yksityistämisaste ja teknologian kehitysaste ja jossa epätasa-arvoisuus kasvaa, ja toisessa päässä yhteiskunta, jota kuvastavat itseohjautuvuus, matala teknologia ja yhteisöllisyys. Keskellä oli yhteiskunta, jota hallitsee demokraattisesti hyväntahtoinen hallitus, jolla on suuret valtuudet, sekä toinen yhteiskunta, jossa on korkea digitalisaatio- ja yrittämisaste.

Prosessi yhdisti asiantuntijoita eri aloilta, kuten energian, liikenteen ja vesihuollon aloilta. Gaziulusoy selittää, että tällaisten pahojen ongelmien selättäminen vaatii syvällistä asiantuntemusta eri aloilla sekä sellaisten uusien teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden ymmärtämistä, joilla voi olla merkitystä siirtymälle. Eri alojen asiantuntijoiden lisäksi Gaziulusoy puhuu ”kapean sektorin toimijoista” tai ”niche-toimijoista”, jotka osallistuvat nykyisiin pienen mittakaavan aloitteisiin, joissa toteutetaan tai ennakoidaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

”Tällaisia voivat olla esimerkiksi pyöräilijät, jos puhumme tulevaisuuden liikkuvuusjärjestelmistä, tai ihmiset, jotka tuottavat itse energiansa käyttämällä uusiutuvia lähteitä.” Hän kutsuu näitä kapean sektorin toimijoita ”vaihtoehtoisten tulevaisuuksien siemeniksi” ja synnyttää näin metaforan puutarhasta, jossa kasvatamme erilaisia tulevaisuuksia, joista voimme valita mieleisemme.

Millainen rooli muotoilijoilla on tässä prosessissa? Gaziulusoy kiertää ensin kysymyksen ja sanoo, että hän puhuu mieluummin muotoilun kuin muotoilijoiden roolista, sillä tällaisiin suuriin systeemisiin muutoksiin sisältyy paljon muotoilutyötä, jota eivät välttämättä tee koulutuksen saaneet muotoilijat. Samoilla linjoilla oli Kaisu Savola, joka sanoi Milanon triennaalin Everyday Experiments -näyttelystä näin: ”Tärkeää muotoilua tekevät yhtä lailla ammattimuotoilijat ja muut kuin ammattimuotoilijat”. Gaziulusoy vie ajatuksen askelen pidemmälle ja sanoo: ”Muotoilu on ihmisen kognitiivinen peruskyky”.

Hän selittää, millaisia tehtäviä on koulutetuilla muotoilijoilla, kuten hänellä itsellään, alkaen muotoilijoiden ainutlaatuisesta kyvystä syntetisoida tietoa eri aloilta ja kirjavan sidosryhmäjoukon eri näkökulmista.

”Meillä Australiassa oli ryhmä ammatillisen koulutuksen saaneita muotoilijoita, joiden toimeksiantona oli työskennellä visiointi- ja skenaariotyöpajojen osallistujien kanssa. Muotoilijat toimivat keskustelun fasilitaattoreina ja pitivät keskustelun oikeassa aiheessa selittämällä asiantuntijoiden käyttämiä käsitteitä omin sanoin tai hahmotelmilla ja nopeilla visualisoinneilla.

Tämä ”käännöstyö” sekä suunnittelijoiden luomat objektit - tai ”väliartefaktit”, kuten Gaziulusoy niitä nimittää - auttoivat luomaan yhteisen pohjan osallistujille. Sen avulla eri taustoista tulevat ihmiset, joilla oli eritasoiset tiedot eri aloilta, pystyivät keskustelemaan yhteisellä kielellä yhteisestä aiheesta.

Kaikki vaihtoehtoiset tulevaisuudet eivät ole hyviä vaihtoehtoja

Gaziulusoy korostaa, että vaikka mahdollisesta tulevaisuudesta on monia visioita, ne eivät perustu yhtäläisiin lähtökohtiin. Jokainen skenaario kuvastaa kyseistä vaihtoehtoista tulevaisuutta kuvitelleen henkilön tai organisaation toivoja, pelkoja ja mielenkiinnon kohteita. Tietoisena skenaarioiden kehittelyssä paljastuvista selkeistä arvojen eroista Gaziulusoy ei halua paljastaa paljoakaan itse kuvittelemastaan tulevaisuudesta, mutta hänellä on kuitenkin tietyt vähimmäisvaatimukset. Australiassa tekemänsä työn perusteella Gaziulusoy uskoo, että toivottavilla tulevaisuusskenaarioilla on oltava seuraavat kolme ominaisuutta:

Kestävyys – vaihtoehtoisen tulevaisuuden on pienennettävä ympäristölle ja ekosysteemille jo aiheutunutta vahinkoa.

Palautuvuus – jokaisen skenaarion täytyy sisältää toimia, joilla voidaan mukautua jo tapahtuneeseen ja tulevaan vahinkoon.

Oikeudenmukaisuus – vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa on huomioitava kaikkien ihmisten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, ja niillä on eettinen vastuu herkimpien yhteisöjen suojelemisesta.

Näiden kriteerien vuoksi Gaziulusoy on tarkoituksellisen epämääräinen omasta "ihanteellisesta vaihtoehtoisesta tulevaisuudestaan”, vaikka paljastaakin, että hänen ei siinä tarvitse kasvattaa omaa ruokaansa oman takapihan kasvimaalla. Tietty sitoutumattomuus näiden vaihtoehtoisten tulevaisuuksien yksityiskohtiin on strateginen ja pragmaattinen valinta. Strateginen siksi, että Gaziulusoyn sitoutuminen tulevaisuusskenaarioon saattaisi karkottaa mahdollisia kumppaneita tai yhteistyötahoja. ”On olemassa useita toteuttamiskelpoisia, uskottavia ja jopa houkuttavia vaihtoehtoja", hän sanoo, ja näistä jokaisella on omat implisiittiset visionsa ja arvonsa.

Vaihtoehtojen pitäminen avoinna on myös pragmaattinen valinta. Emme tiedä vielä, mikä tällä hetkellä ehdotetuista tulevaisuuksista on meille oikea, vai onko mikään niistä. Kuten Gaziulusoy asian esittää: ”Meidän täytyy pitää nämä tulevaisuudet avoinna, vaikka matkaisimmekin niitä kohti.”

IPCC:n raportissa arvioidaan, että meillä on 10–30 vuotta aikaa tehdä tarvittavat siirtymät, joilla lievitetään ympäristönmuutoksen vakavimpia vaikutuksia. Tekemistämme valinnoista huolimatta ihmisiä ja yhteiskuntia odottavat merkittävät siirtymät. Tutkijoiden, asiantuntijoiden ja sosiaalisten innovaattoreiden - puhumattakaan Idil Gaziulusoy kaltaisista muotoilijoista - avulla yhteiskunta on toivottavasti varautunut näihin siirtymiin sekä toteutuvaan tulevaisuuteen.

Tämän vuoden Milanon triennaalin Everyday Experiments -näyttely on juuri sellainen pienen mittakaavan hanke, jollaisia Idil Gaziulusoy pitää ”vaihtoehtoisten tulevaisuuksien siemeninä”.

***

Suomen Everyday Experiments -näyttely on esillä Milanon 22. triennaalissa 1. maaliskuuta – 1. syyskuuta 2019. Aalto-yliopiston kuratoimassa ja tuottamassa näyttelyssä on mukana kaksitoista käynnissä olevaa kokeellista hanketta, joiden tavoitteena on kestävämpi ja yhdenvertaisempi yhteiskunta. Suomen näyttelyn ovat järjestäneet ja suunnitelleet Aalto-yliopiston opettajat ja opiskelijat: suunnittelusta vastaavat Monica Romagnoli, Saara Kantele, Ville Kokkonen ja Tuomas Siitonen, kuratoinnista Kaisu Savola ja Guy Julier ja graafisesta asusta Adina Renner ja Qin Yang.

Milanon triennaalia kuratoi arkkitehtuurin ja muotoilun vanhempi kuraattori Paola Antonelli, joka on myös New Yorkin Modernin taiteen museon (MoMA) tutkimus- ja kehitysjohtaja. Triennaalin teema Broken Nature heijastaa ihmisen ja ympäristön välisiä suhteita kaikilla tasoilla mikrobiomeista kosmokseen kattaen sosiaaliset, kulttuuriset ja luonnolliset ekosysteemit.

Tutustu kahteentoista arjen kokeiluun: Everyday Experiments

22. Milanon triennaali, Broken Nature: www.brokennature.org