Uutiset

Kuinka erittäin hyvästä tehdään vieläkin parempi – tutkimusyhteistyö Genelecin kanssa on jatkunut vuosikymmeniä

Viimeisimmät yhteiset tutkimustulokset liittyvät kaiuttimen ajalliseen vasteeseen: äänen kaikkien taajuuksien halutaan kuuluvan juuri sillä hetkellä, kun on tarkoituskin.
The Aalto Acoustics Lab

”Hyvästä voidaan tehdä vieläkin parempi”, vastaa akustiikan professori Vesa Välimäki kysyttäessä, miksi hyvin toimivia kaiuttimia yhä tutkitaan ja edelleen parannetaan tutkimuksen avulla. Aallon tutkimushankkeet ovat liittyneet muun muassa studiokaiuttimen automaattiseen kalibrointitekniikkaan. Sen avulla äänestä saadaan yhtä korkeatasoista huoneesta ja sijoituspaikasta riippumatta. Tuorein yhteistyössä julkaistu tutkimus keskittyy kaiuttimen impulssivasteen parantamiseen.

”Mallinsimme kaiuttimen tietokoneella ja tietokonemallin avulla testasimme, millä ajan hetkellä tietyt taajuudet tulevat ulos kaiuttimesta suhteessa toisiinsa”, kertoo aiheesta väitöskirjaa tekevä Juho Liski.

Yhteistyötä useiden yritysten kanssa

On luontevaa, että Aallon akustiikan tutkijoilla on yhteistyötä Genelecin kanssa, sillä yhtiön juuret johtavat Teknilliseen korkeakouluun, jossa yrityksen perustaja opiskeli 1970-luvulla. Yhteisten tutkimusprojektien lisäksi Genelec tekee yliopistojen kanssa yhteistyötä monin eri tavoin. Yrityksen edustajat luennoivat kursseilla ja yritys tarjoaa opiskelijoille opinnäyte- ja harjoittelutyöpaikkoja.

Aallon akustiikan tutkijat tekevät yhteistyötä myös muiden yritysten, kuten Nokian ja Huawein kanssa. Muutama vuosi sitten perustettu Aalto Acoustics Lab on tiivistänyt entisestään akustiikan tutkijoiden yhteistyötä, kuten lisännyt yhteisiä tutkimus- ja opiskelijaprojekteja ja rahoitushakemuksia.

Lue lisää Aalto Acoustics Labista >>

Videolla Vesa ja Juho kertovat, miten kaiutin toimii ja miten kaiutinta tutkitaan.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa

Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.
bakteereja ohjataan magneettikentän avulla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä

Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.
2020 rajanylitykset pohjoismaissa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli

Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.
Event poster with a young researcher looking down with lighst and code reflected around her.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans

Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.