Kuskiton auto – liikenteen tulevaisuus vai vähemmän tärkeä keksintö?

Milos Mladenovic työskentelee apulaisprofessorina maankäytön suunnittelun ja liikennetekniikan tutkimusryhmässä rakennetun ympäristön laitoksella. Hänen tutkimuksensa keskittyy kestävien kaupunkiliikennejärjestelmien teknologiseen kehitykseen ja hänen päätutkimuskohteisiinsa lukeutuu kehittyvien liikennetekniikoiden, kuten automaattisten ajoneuvojen, eettiset haasteet. 

Mikä on komission Horizon 2020 -asiantuntijaryhmän tarkoitus ja miten kuvailisit omaa rooliasi ryhmässä?

Ryhmä tuottaa EU-tason asiakirjan, jonka komissio käsittelee jatkotoimenpiteitä varten. Asiakirjan perusteella mahdollisesti lisätään tutkimusta aiheesta, jonka pohjalta hankitaan julkista konsultointia, taikka luodaan poliittista keskustelua.

Monitieteellisessä ryhmässä työskentelee 14 eri aloilla työskentelevää henkilöä eri jäsenmaista. Minun roolini on edustaa liikennetekniikkaa. Kuitenkin ottaen huomioon monitieteelliset kiinnostuksen kohteeni, osana rooliani on myös ”kääntää” konsepteja ryhmässä, sillä eri tieteellisistä taustoista tulevat puhuvat usein eri ”kieltä” toistensa kanssa. Samanaikaisesti kun autan lisäämään ymmärrystä ryhmän sisällä, näin monitieteellisessä ryhmässä työskentely on iso oppimiskokemus itsessään.

Mitkä ovat työn suurimmat haasteet?

Vaikka automaattisiin ajoneuvoihin liittyy välittömästi sellaisia eettisiä ongelmia kuten liikenneturva ja riskit liikenteessä, ovat data ja algoritmit taas isoja pitkän aikavälin haasteita, jotka eivät ratkea helposti. Näihin haasteisiin lukeutuvat yksityisyyteen liittyvät kysymykset, jotka nykyään liitetään GDPR:ään, ja jotka voivat vaikuttaa siihen, kuinka tasa-arvoisia taikka syrjiviä algoritmeja luomme.

Kuinka vertaisit automaattisten ajoneuvojen kehitystä Yhdysvalloissa EU:hun?

Yhdysvalloissa automatiikkaa säädellään vähemmän, sillä säännöt ja rajoitukset säädetään monilla eri tasoilla kuten valtioissa ja kaupungeissa, joka usein johtaa kilpailuun. Kaikkein surullisenkuuluisin esimerkki on Tesla, joka otti käyttöön laitteistonsa varmistamatta ensin sen täyttä turvallisuutta. Tämän takia automaattiohjauksen käyttö aiheutti kuolemaan johtaneita kolareita.

Teslan tapauksessa se, mitä ei alkuun otettu huomioon oli että, jos laitteisto toimii 99,9% testitapauksissa, se siltikään ei ole tarpeeksi turvallinen liikenteessä. Tämä johtaa edelleen suurempaan kysymykseen, eli kysymykseen vastuullisesta innovaatioprosessista. Innovaatioprosessien aikana ongelmien tulisi mieluummin olla ennakoituja, kuin että, ne korjataan vasta niiden ilmettyä. Samalla pitäisi myös keskittyä kollektiiviseen pohdintaan julkisella tasolla ja monipuoliseen keskusteluun eri asianomaisten kanssa. 

Kysymys innovaation vastuusta on universaali ongelma, joten onko yhtäkään maata, joka on edennyt tämän edistämisessä?

Hollannissa on tapahtunut mielenkiintoista kehitystä, sillä siellä moni työskentelee tekniikan etiikan parissa. Hollantilaiset ovat kehittäneet erilaisia metodeja, joilla puuttua epävarmuuteen ja kehittää samanaikaisesti teknisiä vaihtoehtoja.

Olen säännöllisesti osallistunut tekoälytapahtumiin Suomessa ja yhdessä näistä, joka käsitteli tekoälyn käyttöä tekstin kääntämisessä, esitin kysymyksen tämän teknologian ei-toivotuista, mutta ennalta-arvattavista seurauksista. Saamani vastaus käsitteli kirjoitusvirheiden riskiä. Kuitenkin, kuten hollantilaisessa konseptissa, ennakoinnin pitäisi olla keskiössä, kun pohditaan merkityksiä. Tekstin kääntämiseen liittyvät ennakoidut seuraukset liittyvät siten sellaisiin kysymyksiin kuten, kuinka tekstin merkitys voi muuttua tekoälyn myötä, tai kuinka moni enää luottaa virallisiin teksteihin, kun tiedetään, että teksti on koneen kääntämää. 

Kuinka tutkimuksesi Aallossa kytkeytyy tähän aiheeseen?

Kun aloitin tällä alalla, olin kiinnostunut enemmän siitä, kuinka me ohjelmoimme eettisiä periaatteita algoritmeihin. Nykyään olen kiinnostunut älykkään liikkuvuuden hallinnasta ja tähän sisältyy monta kasvavaa liikenneteknologiaa automaattiajoneuvojen lisäksi. Tällä kentällä pääperiaate on arvoihin perustuva suunnittelu.

Esimerkkinä sosiaalisesta arvosta on lasten itsenäinen liikkuvuus Suomessa, joka on tärkeää lapsen fyysiselle ja henkiselle kehitykselle. Kuinka me voimme suunnitella tämän arvon tekniseen järjestelmään? Tämän takia me tarvitsemme uuden sukupolven insinöörejä, jotka ovat kykeneväisiä ymmärtämään ja suunnittelemaan arvoja teknologiaan.

Luoko arvojen maakohtainen vaihtelu haasteen suunnittelulle?

Kyllä, ja juuri sitä meidän on tarkoitus painottaa komission asiantuntijaryhmässä. Usein suuret teknologiayritykset haluavat pitää kustomoinnin minimissä ja vallata nopeasti markkinat markkinat heidän näköisillään tuotteilla. Kuitenkin tuote, joka on suunniteltu Piilaakson oloihin, ei välttämättä toimi Suomen ympäristössä. 

Tämän takia tarvitsemme sellaisia lähestymistapoja innovointiin, joissa prosessi alkaa siitä mitä arvoja haluamme suojella tulevaisuudessa. Sitten voimme kysyä seuraavia kysymyksiä: tarvitsemmeko automatosoituja ajoneuvoja turvataksemme tulevaisuudessa terveyteen, ympäristöön, tai talouteen liittyviä arvoja? Suomen tapauksessa kuinka voimme turvata mahdollisuudet kävelyyn ja pyöräilyyn, kun liikenteessä on myös automatisoituja ajoneuvoja? Tai pitäisikö tämän innovaation ylipäätään olla prioriteettilistallamme, jos on olemassa halvempia ja riskittömämpiä vaihtoehtoja kestävän kehityksen takaamiseksi liikenteessä?

Tuleeko liikenne ikinä olemaan täysin automatisoitu?

Itseasiassa tätä on kysytty minulta monesti ja monet muut ovat myös usein yrittäneet vastata kysymykseen. Kuitenkin asenteeni on, ettei minun kuuluisi antaa näitä vastauksia. Ongelma on siinä, että luotamme liikaa rajoitettuun asiantuntijatietoon ja loppujen lopuksi, kyse on kuitenkin demokratiasta. Näin ollen haluankin kysyä - jos hyväksymme, että toimivassa kaupunkisuunnittelussa tarvitaan julkista osallistumista ja keskustelua, miksi samaa ei hyödynnetä teknisten keksintöjen suunnittelussa ja käyttöönotossa?

Haluan eritysesti korostaa ongelmaa usein nähdyssä yleisessä lähestymistavassa: yritetään ensin saada laite toimimaan ja sitten vasta mietitään eettisiä haasteita, aivan kuin ne olisivat vain kirsikka kakun päällä. Minun mielestäni, hyvin päinvastaisesti, etiikka on kaiken perustana. Jos ei alusta alkaen tunnista tarkasti oman prosessinsa eettisiä haasteita ja niiden mahdollisia ratkaisuja, tulee luultavasti siirtämään omat ennakkoasenteensa ja rajoittuneet arvonsa sunnittelemaansa laitteeseen.

Lisätietoja: 
Apulaisprofessori Milos Mladenovic
+358505660974
[email protected]

Komission asiantuntijaryhmän perustiedot