Lasereita, jäätelöä ja erittäin suuri mikroskooppi - Lapset olivat mukana fyysikoiden työpäivässä
Perjantai 18. marraskuuta oli "Lapset mukaan töihin" -päivä, Kyseessä oli valtakunnallinen kampanja, johon osallistui 809 suomalaista työnantajaa antaakseen lapsille mahdollisuuden tutustua työelämään yhdessä vanhempiensa kanssa. Päivän järjesti YK ja UNICEF osana Lapsen oikeuksien päivää, jota vietetään joka vuosi 20. marraskuuta.
Teknillisen fysiikan laitoksella seitsemänvuotias Jon, seitsemänvuotias Luisa ja kaksitoistavuotias Ivar viettivät vanhempiensa seurassa aamupäivän tutustuen fysiikan eri osa-alueisiin. Päivä alkoi optisten pinsettien esittelyllä, jota isännöi väitöskirjatutkija Rebecca Heilmann laitoksen kvanttidynamiikkaryhmästä. Rebecca kertoi laitteesta ja koejärjestelyistä ja näytti sitten lapsille, miten mikroskooppisia hiukkasia voidaan vangita infrapunavalon avulla. Lapset pääsivät myös tutustumaan Micronova-rakennuksessa sijaitseviin nanolaitteisiin, ennen kuin he jatkoivat matkaa fysiikan laboratorioon.
Yliopistonlehtori Jami Kinnunen piti termodynamiikkaan liittyvän kokeellisen esityksen, jossa jokainen lapsi sai valita maun ja tehdä oman jäätelöannoksensa. Tämä tapahtui jäädyttämällä jäätelöseos hitaasti jääpalojen ja suolan avulla käyttäen vain käsiään. Lapsilla oli hauskaa, ja he saivat maistaa lopputulosta heti. "Meidän pitäisi tehdä tätä myös kotona!" Luisa huudahti syödessään jäätelöä suoraan pussista. Kinnunen selitti myös kokeen taustalla toimivan periaatteen eli entropian lisäämisen ja veden jäätymispisteen laskemisen. Hän demonstroi myös päinvastaista vaikutusta käyttäen lämpötyynyä, joka sisälsi asetaattikiteitä, jotka kiteytyessään luovuttivat lämpöä.
Aamupäivä päättyi Nanotalon-kierrokseen, jonka piti laboratoriopäällikkö Mikko Mikkola. Hän johdatti ryhmän laboratorioihin, joissa tutkijat tekevät kokeita elävillä soluilla, sitten kierrokselle kylmälaboratoriossa ja esitteli lopuksi myös nanomikroskopiakeskusta.
Lapset tapasivat tutkijoita, jotka olivat juuri tutkimassa piikkimäisiä nanorakenteita sekä Tampereen läheltä kaivettuja 1000 vuotta vanhoja pronssikappaleita. Yksi vaikuttavimmista laitteista oli tehokas kryotransmissioelektronimikroskooppi, joka on osa kansallista OtaNano-tutkimusinfrastruktuuria. Se oli sijoitettu omaan suojahuoneeseensa, jonka kattoon oli ripustettu kuituoptisia valoja laitteen yläpuolelle. "Tämä laite oli tosi hieno ja se on niin kallis", Jon kommentoi jälkeenpäin.
Kierroksen päätyttyä lapsilla oli aikaa sulatella oppimaansa lounaalla kampusravintolassa. Ensi vuonna kaikki toivovat pääsevänsä taas tutustumaan Aalto-yliopiston tieteen ja tekniikan maailmaan, ehkä myös nuorempien sisarustensa kanssa. Vanhemmat olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että oli ehdottomasti kannattavaa ja hauskaa ottaa lapset mukaan töihin.
Teknillisen fysiikan laitos kiittää omistautunutta henkilökuntaansa, joka mahdollisti tapahtuman lyhyellä varoitusajalla.
- Julkaistu:
- Päivitetty: