Uutiset

Liikesivistysrahasto lahjoitti Aalto-yliopistolle 1,3 miljoonaa euroa

Lahjoitus on suunnattu kauppatieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.

Aalto-yliopisto on saanut Liikesivistysrahastolta 1,3 miljoonan euron suuruisen lahjoituksen kauppatieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen. Liikesivistysrahasto lahjoitti kymmenelle suomalaiselle yliopistolle yhteensä 2,5 miljoonaa euroa.

Kriteereinä lahjoitukselle olivat menestys tutkimuksessa, yhteiskunnallinen vaikuttavuus mitattuna valmistuneiden ekonomien ja tohtorien lukumäärällä sekä Liikesivistysrahaston vastaanottamat lahjoitukset yliopistojen alueilta viimeisten 15 vuoden aikana.

"Liikesivistysrahasto haluaa lahjoituksellaan mahdollistaa korkeatasoista ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa, liiketoiminnan uudistamiseen tähtäävää kauppatieteellistä tutkimusta ja koulutusta", sanoo Liikesivistysrahaston toimitusjohtaja Johanna Vesterinen.

"Liikesivistysrahasto on tukenut Kauppakorkeakoulun opetusta ja tutkimusta jo lähes 100 vuoden ajan ja on ollut meille erittäin läheinen yhteistyökumppani. Kiitämme lämpimästi tästä merkittävästä lahjoituksesta, jonka avulla voimme jatkaa kauppatieteiden tutkimuksen ja opetuksen kehittämistä myös tulevaisuudessa", sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Radiokatu20_purkutyömaa_Pasila_Laura_Berger
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Modernin arkkitehtuurin tutkimukseen merkittävä apuraha Koneen säätiöltä – Laura Bergerin hanke rinnastaa rakennuskadon luontokatoon

Aalto-yliopiston postdoc-tutkija Laura Berger ja hänen työryhmänsä ovat saaneet Koneen säätiön 541 400 euron apurahan hankkeen tutkimiseen, joka tarkastelee rakennuskadon vaikutuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle.
Three happy students. Photo: Unto Rautio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.
Kaksi henkilöä, toinen yllään viininpunainen paita sisätiloissa, toinen valkoinen paita ulkona.
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella aloitti kaksi uutta apulaisprofessoria

Sähkötekniikan korkeakoulun Elektroniikan ja nanotekniikan laitos sai syksyllä kaksi uutta apulaisprofessoria. Lue Kim Kwantaen ja Paul Verrinderin ajatuksia aloittaessaan Aalto-yliopistolla.
Vuosikurssin 1964 vuoden 2012 kurssijuhlan järjestäjätoimikunta.
Yhteistyö Julkaistu:

Ryhmälahjoituksia kansainväliseen opiskelijavaihtoon

Vuosikurssit 1964 ja 1974 lakkauttivat pankkitilinsä ja lahjoittivat jäljellä olleet varansa.