Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 116 hakijaa
Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 24. tammikuuta ja valinnan tulokset on julkaistu 6.4.2018. Hakijoita kauppatieteiden, taiteiden ja tekniikan aloille oli yhteensä 2 837. Hakijamäärä nousi edellisvuoteen verrattuna 2 prosentilla. Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 116 hakijaa.
Tämä maisterivaiheen haku koskee ensisijaisesti Aalto-yliopiston ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Valtaosa maisteriopiskelijoista on Aallon kandidaattivaiheen opinnoista suoraan maisterivaiheeseen siirtyviä.
Hakijoista 46 %:lla oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Kaiken kaikkiaan hakemuksia saapui 79 eri maasta.
Syksyllä 2018 englanninkielisessä koulutuksessa opintonsa aloittavilta EU- ja ETA-jäsenmaiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksu. Hakijoista 45 % on muiden kuin EU-/ETA-maiden kansalaisia.
Kauppatieteiden alalla hakijamäärä laski 19 %. Suurin osa hakijoista haki suomalaisen korkeakoulututkinnon perusteella. 24 % hakijoista haki ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon perusteella. Suosituimmat hakukohteet olivat yritysjuridiikka, Management and International Business, sekä Information and Service Management.
Taiteiden alalla hakijamäärä nousi 2 %. Suomalaisen korkeakoulututkinnon perusteella haki 41 % hakijoista. 56 % hakijoista haki ulkomaisella korkeakoulututkinnolla, kärkimaita olivat Kiina, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Suosituimmat hakukohteet olivat Collaborative and Industrial Design ja Visual Communication Design.
Tekniikan alalla hakijamäärä nousi 9 %. Aiempien vuosien tapaan eniten hakijoita oli suomalaisten korkeakoulujen lisäksi Kiinasta, Intiasta ja Pakistanista. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla haki 59 % hakijoista. Suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Computer, Communication and Information Sciences -ohjelman pääaineet Computer Science ja Machine Learning, Data Mining and Artificial Intelligence, arkkitehtuurin maisteriohjelma sekä Automation and Electrical Engineering.
Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakijamäärät eivät sisälly näihin lukuihin.
Maisterikoulutukseen hakeneet | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 |
---|---|---|---|---|
Kauppatieteellinen ala |
406 |
501 | 575 | 548 |
Taiteiden ala | 886 | 866 | 987 | 1144 |
Tekniikan ala (ml. arkkitehtuuri) | 1546 | 1414 | 1793 | 1886 |
Yhteensä | 2837 | 2781 | 3355 | 3577 |
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
- Julkaistu:
- Päivitetty: