Uutiset

Matti Alahuhta: Yksinkertaisuus auttaa pääsemään parempiin tuloksiin

Alahuhta puhui johtamisesta Jaakko Honko -yleisöluennolla. Tilaisuudessa muistettiin myös kansleri Jaakko Hongon elämäntyötä.
Matti Alahuhta. Kuva Maija Astikainen.

− Yksinkertaisuus, oikea-aikaisuus ja fokus, kiteytti tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta näkemyksensä johtamisesta.

Ihmisten johtamisessa kaikki lähtee luottamuksen rakentamisesta, positiivisesta asenteesta, esimiehen kyvystä nähdä olennainen ja aikaansaamisen halusta, hän kuvasi. Innostava, kirkas visio tuo merkityksellisyyttä. Iskevästi ilmaistuna se synnyttää Alahuhdan mukaan energiaa ja tuottaa parempia tuloksia.

Matti Alahuhta puhui kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavalla yleisöluennolla Kauppakorkeakoulun juhlasalissa 8.4. Luennon järjestivät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Yrjö Jahnssonin säätiö (YJS) ja Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö. Tilaisuuteen osallistui lähes 550 kuulijaa.

Tilaisuudessa jaettiin myös kahdeksan Jaakko Honko -mitalia taloustieteellisessä tutkimuksessa ja sen edistämisessä ansioituneille henkilöille.

Jaakko Honko oli merkittävä talouselämän vaikuttaja

Emeritusprofessori Kalervo Virtanen veti yhteen Jaakko Hongon työuraa. Honko oli Virtasen opettaja, kollega ja ystävä.

Jaakko Honko oli erittäin monipuolinen taloustieteen vaikuttaja. Hän perehtyi tutkimuksessaan muun muassa investointilaskelmiin. Hän kehitti investointiprosessimallin, jota pystytään soveltamaan esimerkiksi virheinvestointien syiden tutkimiseen.

Työssään Kauppakorkeakoulun kanslerina hän kehitti kauppatieteellisen alan koulutusta muun muassa perustamalla Kauppakorkeakoulun tohtorikoulutusohjelman ja aloittamalla liikkeenjohdon täydennyskoulutustoiminnan.

− Kaiken tämän lisäksi hän oli innokas lentopalloilija ja Tampereen Ilveksen fani, Kalervo Virtanen kuvasi.

Jaakko Honko -luento järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997 Jaakko Hongon 75-vuotispäivän kunniaksi.

Jaakko Honko -professuuria hoitaa Teemu Malmi

Laskentatoimen professori Teemu Malmi nimitettiin Jaakko Honko -professuuriin 1.1.2015.

Teemu Malmi kuvasi kuulijoille, miten käytännön relevanssi tutkimuksen tekemisessä on hänelle tärkeää. Teemu Malmi vaikuttaa professorin työn lisäksi muun muassa kouluttamalla, konsultoimalla ja osallistumalla hallitustyöskentelyyn. Työhön kuuluu myös osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viime aikoina Malmi on ottanut osaa muun muassa sote-keskusteluun.

Jaakko Honko -professuuri symboloi Liikesivistysrahaston ja Aalto-yliopiston pitkäjänteistä yhteistyötä sekä yhteisiä tavoitteita suomalaisen liiketaloustieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen edistämiseksi.

Kauppakorkeakoulu panostaa opiskelijoihin

Dekaani Ingmar Björkman kertoi tilaisuuden kuulijoille katsauksen Kauppakorkeakoulun nykytilasta. Korkeakoulun tärkein tehtävä on opetus ja sen jälkeen tulevat tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

− Opiskelu on muuttunut paljon siitä ajasta, kun yliopisto-opiskelu oli lähinnä luentojen kuuntelua ja tentteihin pänttäämistä. Opiskelijat joutuvat tänä päivänä heti alusta lähtien analysoimaan ja ratkomaan käytännön ongelmia, Björkman kuvasi. − Pyrimme takaamaan opiskelijoillemme kattavan, kansainvälisen opiskelukokemuksen monitieteellisessä ympäristössä.

Tutkimuksessa pitkäjänteinen yhteistyö yrityselämän kanssa on erittäin tärkeää ja korkeakoulu etsii koko ajan aktiivisesti yhteistyökumppaneita.

− Tutkimusyhteistyö liike-elämän kanssa varmistaa sen, että tutkimme relevantteja kysymyksiä ja voimme samalla tutkimustulosten kautta tuottaa uutta tietoa suoraan yritysten toimintaan, Björkman sanoi.

Alumnimme muodostavat vahvan yhteisön

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuoden alumni Riku Asikainen kommentoi Matti Alahuhdan luentoa.

Kauppakorkeakoulu rakentaa vahvaa alumniverkostoa mm. tuomalla alumnejaan yhteen erilaisiin tapahtumiin, joista Jaakko Honko -yleisöluento on yksi. Alumnitapahtumista suurin on joka toinen vuosi järjestettävä Homecoming Day.

Lue lisää:

Jaakko Honko -mitalien saajat

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Metsähovin radio-observatorio
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälinen yhteistyö tärkeää radio-observatoriolle

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorion 50-vuotinen kansainvälinen yhteistyö saa jatkoa, kun astrofysiikan tutkimuskeskuksen ACME-ohjelma käynnistyi.
Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.
Liisa Antola
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Liisa Antola: ”Rohkaisen ihmisiä rakentamaan uraansa enemmän myös arvojensa, eikä vain mielenkiinnon kohteiden, pohjalta”

Liisa Antola on aina haaveillut kansainvälisestä urasta, ja Kauppakorkeakoulun opinnoissa saatu kansainvälinen kokemus auttoi häntä saavuttamaan sen. Nykyään hän työskentelee Iso-Britanniassa toimivassa toimialajärjestössä DEI-asioiden parissa ja pyrkii luomaan oikeudenmukaisempaa työelämää kaikille vakuutus- ja eläkealoilla työskenteleville.
Mainiot materiaalit kirjoja pinossa keltaisella taustalla. Yksi avonainen kirja etualalla.
Yhteistyö Julkaistu:

Lasten ja nuorten biopohjaisten materiaalien ohjekirja innostaa kokeilemaan

Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin kirja pitää sisällään 17 työohjetta, joiden avulla voi valmistaa itse biopohjaisia materiaaleja. Työohjeissa käytetään luonnosta saatavia tai kierrätettäviä aineita.