"Meidän on katsottava menneisyyteen voidaksemme suunnitella tulevaisuuden rakennuksia”

”Kestävyyden” termistä on tullut nykyajan mantra ja jonkinlainen ajatteluamme ohjaava päämäärä aikana, jona lämpötilat nousevat, saastuminen lisääntyy ja väestönkasvu kiihtyy. Soveltaessamme termiä niiden rakennusten suunnitteluun, joissa asumme ja työskentelemme, ajattelemme kestävyyden tarkoittavan aurinkoenergian käyttöön tai veden käytön minimointiin liittyviä älykkäitä järjestelmiä. Nämä asiat ovat tärkeitä, mutta on myös toinen tapa tehdä rakennuksista kestäviä: suunnitella ne kestämään satoja vuosia.

Arkkitehti ja kaupunkisuunnittelun professori Karin Krokfors kertoo, että Suomessa ja muualla ei ole lainkaan epätavallista, että rakennukset puretaan vain muutaman vuosikymmenen jälkeen.

"Satu Huuhkan ja Jukka Lahdensivun vuonna 2016 tekemän tutkimuksen mukaan monet rakennukset puretaan vain 40–50 vuoden ikäisinä", hän sanoo. ”Tämä ei aina johdu niiden teknisestä laadusta, vaan osittain siitä, etteivät ne sopeudu muunlaiseen käyttöön kuin mihin ne alun perin on suunniteltu.”

Mukautumattomat puretut rakennukset ovat yleensä sellaisia, joissa tilaratkaisuja ja rakenteita ei voida helposti muuttaa. Opiskelija-asunnot ovat usein hyvä esimerkki sellaisista. Asumistilan järjestämistä koskevat opiskelijoiden mieltymykset voivat muuttua nopeissa sykleissä, ja alueet, joille on rakennettu opiskelija-asuntoja, voivat menettää suosionsa.

Ajat muuttuvat, mutta jos rakennuksia ei voida helposti muuntaa muuhun käyttöön, ne yleensä puretaan.

Saman virheen toistaminen

Krokfors rinnastaa rakennussuunnittelun nykyisen lyhytnäköisyyden sodanjälkeisen ajan lähiöiden syntymistä edesauttaneeseen ymmärrykseen asumisesta sekä kiireeseen. Hän kertoo, että suunniteltaessa rakennuksia, joissa ihmiset asuvat ja työskentelevät, on tärkeää tarkastella kokonaisuutta ja ottaa huomioon ratkaisujen mahdolliset heijastusvaikutukset.

"Olen huolissani siitä, että teemme nyt saman virheen kuin lähiöitä rakentaessamme", Krokfors sanoo. "Monet kaupunkialueet rakennetaan edelleen pääasiassa asuinkäyttöön niin, etteivät niiden asumisratkaisut vastaa edes nykyisiä eriytyviä tarpeita puhumattakaan tulevaisuuden vaikeasti ennakoitavista tarpeista.”

Krokfors huomauttaa, että esikaupungit ovat usein erillään palvelukeskuksista, mikä luo paineita kestäville liikenneratkaisuille. Ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta varten on vain vähän tiloja, mikä helposti johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen, ja lähipalvelut korvataan edelleen ostoskeskuksilla.

"Ihmisten muuttaessa nykyään maaseudulta ja pikkukaupungeista suurempiin kaupunkeihin noudatamme pitkälti edelleen samaa ymmärrystä asumisesta, joka saa meidät rakentamaan nopeasti ilman pitkän tähtäimen ajattelua", hän sanoo. "Noudatamme vanhaa kaavaa, vaikka meillä on paljon näyttöä siitä, että se ei toimi.”

"Kun suuri osa rakentamisesta perustuu yksittäiseen ideaan, ja kun se osoittautuu virheeksi, niin virhe on silloin suuri.”

Katsomalla menneeseen suunnataan tulevaisuuteen

Krokforsin mukaan ratkaisuna on suunnitella rakennukset alusta alkaen joustaviksi. Esimerkkejä onnistuneista joustavista ja aikaa kestävistä rakennuksista ovat esimerkiksi Amsterdamin vanhat kauppiastalot, joista osa on 1600-luvulta, viktoriaaniset kaupunkitalot Lontoossa ja jopa Helsingin vanhemmissa osissa sijaitsevat rakennukset.

Arkkitehtonisesta näkökulmasta tarkasteltuna Amsterdamin kauppiastalojen tilaratkaisut ovat hyvin joustavia. Rakennusten sisäinen liikenne suhteessa asuintiloihin on organisoitu tilojen monikäyttöisyyden mahdollistavalla tavalla. Huonetilat ovat riittävän suuret monenlaiseen käyttöön ja helposti jaettavissa pienemmiksi tiloiksi. Talot ovat mukautettavissa myös pysty- ja vaakasuunnassa, minkä ansiosta niitä on muunnettu hotelleiksi, toimistoiksi, perheasunnoiksi ja pienemmiksi asunnoiksi. Viktoriaaniset kaupunkitalot tarjoavat samanlaista joustavuutta.

"Meidän on suunniteltava rakennustypologioita, jotka edistävät tällaista monikäyttöisyyttä ja inspiroivat meitä, kuten nämä rakennukset ovat tehneet vuosien ajan", Krokfors sanoo. "Myös Helsingissä jotkut rakennukset ovat yli sata vuotta vanhoja, ja niiden ominaisuudet innoittavat ihmisiä nykyäänkin. Ne ovat kauniita ja joustavia, koska asunnoissa on usein kaksi sisäänkäyntiä, joten ne voidaan helposti jakaa ja yhdistää eri kokoisiksi asunnoiksi tarpeiden muuttuessa. Ja lähistöllä on yleensä paljon palveluja. ”

"En kannata paluuta menneisyyden muotoihin ja funktioihin, mutta mielestäni meidän on keskusteltava kokonaisvaltaisesti rakennetun ympäristön laadusta. Meidän on tarjottava ihmisille inspiroivia rakennuksia, joita on helppo mukauttaa ajan myötä muuttuviin tarpeisiin.”

Ihmisten asettaminen etusijalle

Karin Krokfors sanoo, että ihmisten hyvinvointi ja todelliset tarpeet jäävät rakennusten suunnittelussa usein taka-alalle, vaikka niiden pitäisi olla sen keskiössä. Koska muun muassa yhä useammat ihmiset työskentelevät kotoa käsin ja vanhukset asuvat kodeissaan entistä pidempään, hänen mielestään rakennukset olisi suunniteltava joustamaan ihmisten elämäntilanteiden mukaan ja edistämään vuorovaikutusta muiden kanssa.

"Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tällä hetkellä tärkeä aihe kaupunkisuunnittelussa", Krokfors sanoo. "Mitä enemmän edistämme ihmisten hyvinvointia, sitä parempia yhteiskuntia luomme. Osallisuudella on tässä suuri merkitys, sillä ihmiset haluavat tuntea olevansa osa jotakin, ja tapamme suunnitella rakennuksia on edistettävä tätä osallisuuden kokemusta.”

"On erittäin vaikeaa ennustaa, miten rakennustarpeemme muuttuvat seuraavien viidenkymmenen tai sadan vuoden aikana", hän sanoo. "Emme saisikaan jäädä kiinni vain yhteen ideaan, joka ei välttämättä toimi tulevaisuudessa, vaan tarvitsemme monenlaisten lähestymistapojen ekosysteemin. Jos kokeilemme erilaisia tapoja tehdä asioita, saattaa syntyä jotain, joka toimii myös pidemmällä aikavälillä. ”

"Meidän on edistettävä luonnossa esiintyvää itseorganisoituvuuden potentiaalia ja meidän olisi ymmärrettävä rakennukset kehittyvinä organismeina ja prosesseina, jotta ihmiset voivat järjestää tilansa eri tavoin omien pyrkimystensä ja tarpeidensa mukaan.”

***

Suomi esittelee näyttelynsä Everyday Experiments Milanon 22. triennaalissa Italiassa. Näyttelyssä on mukana kaksitoista kokeiluhanketta, joiden parissa ihmiset parhaillaan työskentelevät tehdäkseen elämästään entistä kestävämpää ja yhdenvertaisempaa. Milanon triennaali järjestetään 1.3.–1.9.2019 ja sitä kuratoi Paola Antonelli, arkkitehtuurin ja muotoilun vanhempi kuraattori sekä tutkimus- ja kehitysjohtaja modernin taiteen museossa (MoMA). Broken Nature heijastaa ihmisten ja ympäristön välisiä suhteita kaikilla tasoilla mikrobiomeista kosmokseen kattaen sosiaaliset, kulttuuriset ja luonnolliset ekosysteemit.

Lisätietoa Everyday Experiments -näyttelyn 12 hankkeesta: everdayexperiments.aalto.fi

22. triennaali, Broken Nature: http://www.brokennature.org/