Miina Rautiaisen metsäkuvat tulevat satojen kilometrien korkeudesta

Professori Miina Rautiainen, mitä tutkit ja miksi?

Professuurin alani on kaukokartoitus, eli kaukana olevien ilmiöiden mittaaminen sähkömagneettisen säteilyn avulla. Käytännössä kaukokartoitus tarkoittaa maapallon tarkastelua satelliitteihin kiinnitettyjen mittalaitteiden ottamien kuvien avulla. Kuvista kuka tahansa voi tunnistaa vaikka taloja ja teitä. Me tutkijat emme katsele kuvia vaan analysoimme kuvat muodostavia kerroksia, jotka kuvaavat eri aallonpituuksia.

Olen aina ollut kiinnostunut kasvillisuuden ja nimenomaan metsien kaukokartoituksesta. Metsissä minua kiinnostaa ensisijaisesti latvusto, jonka rakenteen tutkimiseen kehitämme erilaisia menetelmiä. Latvusto on metsän herkin osa, joka reagoi nopeimmin erilaisiin stressitekijöihin, kuten kuivuuteen ja hyönteistuhoihin. Siksi sen kunto on runkoja nopeampi indikaattori, kun selvitetään äkillisiä ympäristömuutoksia.

Miten sinusta tuli tutkija?

Minulla ei ollut koskaan varsinaista suunnitelmaa tutkijaksi ryhtymisestä. Eteeni on tullut hyviä tilanteita ja olen tarttunut niihin. Minulle, kuten monelle muullekin tutkijalle, ratkaiseva hetki oli gradun tekeminen. Pääsin mukaan kiinnostavaan kansainväliseen projektiin ja sain loistavan ohjaajan – tutkimusinnostus syttyi siitä.

Mitkä ovat olleet urasi huippuhetkiä?

Oman tutkimusryhmän julkaisut ovat aina hienoja hetkiä. Vertaisarvioinnin läpäisy on osoitus työn laadusta, ja julkaisun kautta pääsemme kertomaan tuloksista kaikille.

Koska teemme perustutkimusta, emme saa käyttäjäpalautetta – kukaan ei tule meille sanomaan, että olipa teillä hieno tuote tai sovellus. Siksikin Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n antama iso rahoitus oli huippuhetki: tunnustus sille, että se tutkimus, jota olen tehnyt viidentoista vuoden ajan, on hyvää ja arvokasta.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Tutkijalta vaaditaan tietenkin uteliaisuutta. Työssä pitää olla huolellinen ja pitkäjänteinen, sillä tuloksia saa harvoin nopeasti. Annos kärsimättömyyttäkin tarvitaan, jottei jää ikuiseksi ajaksi analysoimaan materiaaleja vaan saa myös asioita aikaan.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Toivon, että voin jatkaa perustutkimuksen parissa. Äskettäin alkaneessa viisivuotisessa ERC-hankkeessa kehitämme uutta teoriaa, joka mallintaa metsien heijastamaa säteilyä samalla lailla kuin satelliitit sitä mittaavat. Näin voidaan oppia ymmärtämään, miten satelliitit mittaavat – tai eivät mittaa – signaaleja ja kehittää menetelmiä metsävarojen tarkempaan arviointiin.

Lyhyellä tähtäimellä odotan innoissani suunnitelmissa olevia mittauskampanjoitamme. Kun normaalisti istuu koneen ääressä, on kivaa päästä välillä metsäänkin. Meillä on Suomessa ja Keski-Euroopassa koealoja, joilla mittaamme metsien rakennetta ja spektriominaisuuksia. Kutsumme alueita maastototuuskoealueiksi, ja niiden avulla voimme selvittää, miten hyvin satelliittien mittaukset kuvaavat metsiä ja parantaa siten menetelmien toimivuutta.

Kansainväliset ilmastosopimukset edellyttävät mailta hyvin täsmällistä ja ajantasaista tietoa metsävarojen määrästä ja kunnosta. Maasta kaikkea ei pystytä tietenkään mittaamaan, ja siksi kaukokartoitus on niin tärkeää. Suomi on tässäkin asiassa ollut perinteisesti teknologiamyönteinen ja hyödyntänyt kaukokartoitusta metsävarojen inventoinnissa jo pitkään.

Miina Rautiainen ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan 30. tammikuuta järjestettävässä Installation Talks -tapahtumassa. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja täällä.