Mitä opimme koronakriisistä sopimusoikeudellisesti?

Pandemian leviäminen maailmalla ei sinänsä ole ennakoimaton tapahtuma, vaan terveysviranomaiset ovat varoittaneet siitä viime vuosina useasti jo ennen koronaviruksen leviämistä. COVID-19 ei myöskään ole ensimmäinen tällä vuosisadalla maailmalla levinnyt vaarallinen tartuntatauti, vaan niitä on ollut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana useita. Tällaisia ovat olleet muun muassa SARS-koronavirus, MERS-koronavirus, sikainfluenssapandemia, lintuinfluenssaepidemiat sekä Afrikassa levinnyt ebolavirus. Laajasti levinneitä tartuntatauteja on ollut useampia myös viime vuosisadalla. Koronakriisi on saattanut sopimussuhteissa aiheuttaa ylivoimaisen esteen tai liikavaikeuden kriteerit täyttävän tilanteen.

Myös Suomessa olivat viranomaiset varautuneet pandemian mahdollisuuteen. STM:ssä julkaistiin 2012 kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten. Varautumissuunnitelma tehtiin kuitenkin muun muassa sikainfluenssasta saatujen kokemusten perusteella. Tämän vuoksi ei osattu varautua koronaviruksen aiheuttamaan hengityssuojainten tarpeeseen, kun sikainfluenssassa ei ollut vastaavaa maskien tarvetta. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tehtiin puolestaan syyskuussa 2018 gradu aiheesta ”Varautuminen vääjäämättömään. Tulevan influenssapandemian hallinta Suomessa” (Helmi Räisänen). Myös allekirjoittanut on varoittanut pandemian mahdollisista olosuhdemuutoksista sopimussuhteisiin (kirjoitus Tilisanomissa 3/2019).

Näin ollen lähtökohtana voidaan pitää sitä, että pandemian leviäminen on sinänsä ollut ennakoitavissa. Monet koronakriisistä aiheutuneet häiriöt liike-elämän toimintaympäristöön ovat kuitenkin olleet sellaiset, että ne eivät ole olleet ennakoitavissa. Tämän vuoksi koronakriisi on saattanut sopimussuhteissa aiheuttaa ylivoimaisen esteen tai liikavaikeuden kriteerit täyttävän tilanteen. Tosin arviointi on tapauskohtaista.

Eri oikeudenalojen yleisiä oppeja tulisi painottaa koulutuksessa

Kun esiin tulee uusia oikeudellisia ongelmia, korostuvat niiden ratkaisemisessa eri oikeudenalojen yleiset opit. Tämä pätee myös sopimusoikeudessa. Koronakriisiin liittyvien sopimusoikeudellisten ongelmien ratkaisussa korostuvat sopimusoikeuden yleisiin oppeihin kuuluvat sopimusten sitovuutta, lojaliteettivelvollisuutta, sopijakumppanin luottamuksen suojaa, edellytysoppia ja sopimusten sovittelua koskevat näkökohdat. Eri oikeudenalojen yleisiä oppeja tulisikin painottaa juristikoulutuksessa, jotta lakimieskunta osaa vastaisuudessakin soveltaa oikeussäännöksiä myös uusissa ennakoimattomissa tilanteissa.

Oikeusjärjestyksestämme löytyy välineet koronakriisin aiheuttamien sopimusoikeudellisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Haastavaksi asian tekee se, että tilanteisiin ei ole selkeää oikeudellista ratkaisumallia, vaan ratkaisut perustuvat usein vastakkaisiin suuntiin vaikuttavien oikeudellisten argumenttien arviointiin kyseisessä konkreettisessa sopimussuhteessa. Kuvaavana esimerkkinä tästä on sopimusten sovitteluharkinta.

Lisäksi meiltä puuttuvat KKO:n prejudikaatit pandemiatilanteiden osalta. Suomessakin levisi aikanaan espanjantauti (johon kuoli noin 20 000 ihmistä), mutta sen vaikutusten oikeudellinen arviointi jäi vähäiseksi, johtuen muun muassa sisällissotamme aiheuttamasta yleisestä yhteiskunnallisesta epäjärjestyksestä. Meillä on olemassa tiettyjä KKO:n prejudikaatteja sotien ajalta, mutta niistä ei juurikaan ole saatavissa oikeusohjetta koronapandemian aiheuttaman tilanteen osalta. Näin muun muassa siksi, että pandemia ja sota ovat vaikutuksiltaan toisistaan poikkeavia tilanteita. Lisäksi liike-elämän rakenne ja toimintaympäristö olivat täysin toisenlaisia sotien aikana kuin nykyisin.

Pandemian vaikutukset ovat näkyneet eri tavalla eri toimialoilla. Kansainväliset ja Suomen sisäiset toimitusketjut ovat pääasiassa toimineet, mutta ongelmaksi on tietyillä aloilla muodostunut pula tuotteista ja niiden komponenteista. Näin muun muassa siksi, että vaikeimmilla korona-alueilla on ollut tehtaita suljettuina tai ne ovat toimineet rajoitetulla kapasiteetilla. Sovellettaessa Suomen lainsäädäntöä, on myyjä näissä tilanteissa saattanut pystyä vetoamaan ylivoimaista estettä tai liikavaikeutta koskevaan sääntelyyn.

Eri valtioissa eri force majeure -säännökset

Koronapandemia on tuonut esiin myös lainvalintasäännösten merkityksen sopimuksissa. Eri valtioiden lainsäädännön sisältö vaihtelee force majeure -sääntelyn suhteen. Romaanis-germaanisen oikeuskulttuurin valtioissa force majeure -säännökset tulevat monesti sovellettaviksi kansallisen lainsäädännön nojalla, vaikka sopimuksessa ei olisi erillistä force majeure -ehtoa. Anglo-amerikkalaisen oikeuskulttuurin valtioissa ei lainsäädännössä monestikaan säännellä force majeure -tilanteita, jolloin ylivoimaiseen esteeseen ei pääsääntöisesti voi vedota, jollei siitä ole sopimusehtoa. Täten sopimusta koskevilla lainvalintasäännöksillä onkin force majeure -tilanteessa keskeinen merkitys sen kannalta, minkä sisältöistä on sopimussuhteeseen sovellettava force majeure -sääntely.

Koronakriisin taloudelliset vaikutukset ja elinkeinotoimintaa koskevat rajoitukset ovat kohdistuneet erityisesti palvelualoille, kun ihmisten välisiä kontakteja on pyritty rajoittamaan. Osa yrityksistä on ollut suljettuina lainsäädännön tai viranomaismääräysten nojalla ja monessa muussakin yrityksessä on liiketoiminta vaikeutunut liikkumisrajoituksista ja asiakkaiden varovaisuudesta johtuvan asiakaskadon vuoksi. Tällöin erääksi oikeuskysymykseksi on noussut vastuunjako liikehuoneiston vuokralaisen ja vuokranantajan välillä koronakriisistä johtuvan markkinahäiriön osalta.

Ylivoimaista estettä ja liikavaikeutta koskeva oikeudellinen sääntely ei koske tilannetta, jossa liikehuoneiston vuokralaisen liiketoiminta häiriintyy koronaviruspandemian johdosta, koska markkinahäiriö ei kohdistu suoraan vuokranantajan ja vuokralaisen väliseen oikeussuhteeseen. Vuokralainen ei myöskään voi vedota maksukyvyttömyyteen tai liiketoiminnan yleiseen kannattamattomuuteen vuokran määrän alentamiseksi. Liikehuoneiston vuokralaisen liiketoiminnan häiriintyessä koronaviruspandemian johdosta vuokralaisen oikeussuoja rakentuukin yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden, edellytysopin ja sopimusten sovittelua koskevan opin varaan.

Koronakriisi on aiheuttanut sen, ettei tähän mennessä ilmenneitä pandemian vaikutuksia enää voida pitää oikeudellisesti ennakoimattomina, vaan ne pitää ottaa huomioon sopimuksia tehtäessä. Koronapandemia kuitenkin jatkuu maailmalla ja siitä voi edelleen ilmetä sellaisia vaikutuksia, jotka eivät vielä tässä vaiheessa ole ennakoitavissa.

Uuden pandemian vaara on olemassa

Koronapandemiasta ei myöskään voi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä mahdollisten tulevien pandemioiden vaikutuksista liiketoimintaan. Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Maailmanpankin vuonna 2018 perustama Global Preparedness Monitoring Board (GPMB) varoitti juuri ennen koronakriisiä syyskuussa 2019 julkaisemassa raportissaan, että maailmanlaajuisen pandemian riski on kohonnut. Syynä tähän ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, konfliktit ja lisääntynyt matkailu. GPMB käytti vertauskohtana vuonna 1918 levinnyttä espanjantautia ja arvioi raportissaan, että jos samankaltainen ilmateitse leviävä tartuntatauti lähtisi nyt liikkeelle, epidemia voisi levitä ympäri maailmaa jopa 36 tunnissa, tappaen 50–80 miljoonaa ihmistä. Vaikka olemmekin kokemassa nyt yhtä pandemiaa, ei GPMB:n esittämä varoitus ole millään lailla vanhentunut, vaan myös uuden pandemian vaara on edelleen olemassa.

Koronavirukseen on tähän mennessä kuollut maailmalla runsaat kolme miljoonaa ihmistä. Jos kohtaamme pandemian, jonka tappavuus koronapandemiaan verrattuna on monikymmenkertainen, tulevat sen vaikutukset liike-elämään olemaan huomattavasti koronakriisiä merkittävämmät. Kansainväliset toimitusketjut tulevat pääosin katkeamaan, yritysten toimitilat suljetaan mahdollisia yhteiskunnan kannalta välttämättömiä toimintoja lukuunottamatta, ihmisten liikkuminen rajoitetaan minimiin ja sijoitus- sekä yrityskauppamarkkinat häiriintyvät merkittävästi. Tällaisen pandemian konkreettisia vaikutuksia ei ole mahdollista ennustaa, mutta yritysten sopimustoiminnassa on syytä huomioida myös koronapandemiaa vakavamman pandemian mahdollisuus. Tällöin pandemian aiheuttamat markkinahäiriöt tulevat koskevaan myös sellaisia yrityksiä, joiden liiketoimintaa koronapandemia ei ole haitannut.

Yritysten tuleekin sopimustoiminnassaan kiinnittää yhä enemmän huomiota erilaisiin mahdollisiin tulevaisuuden uhkakuviin, jotka voivat vaikeuttaa niiden liiketoimintaa. Pandemioiden lisäksi tällaisia ovat muun muassa erilaiset luonnonkatastrofit, ydinvoimalaonnettomuudet, terrorismi, geopoliittiset vihamielisyydet ja rahoitusjärjestelmän romahtaminen. Tämän vuoksi sopimuksiin sisällytettävien force majeure- ja liikavaikeutta koskevien lausekkeiden sisältö tulisi aina huolellisesti harkita. Sen sijaan, että tällaiset sopimusehdot sisällytetään sopimuksiin boilerplate-tyyppisesti vakiomuodossa, tulisi sopimusehtojen sisältö erikseen harkita ja tarkasti muotoilla kuhunkin sopimussuhteeseen liittyvät riskit analysoiden, jotta ne turvaavat yrityksen yllättäviltä riskeiltä niiden toteutuessa.

Kari Hoppu
yritysjuridiikan professori

Kirjoitus on alun perin julkaistu Edilexin Vierashuoneessa 10.5.2021 (edilex.fi).

Professori Kari Hoppu on julkaissut artikkelit ”Force majeure -tilanteiden tulkinnasta erityisesti Covid-19-taudin yhteydessä” (Defensor Legis 3/2020 s. 289-307), josta hän sai Suomen Asianajajaliiton hallituksen myöntämän kirjoittajapalkinnon sekä ”Covid-19-taudin vaikutus liikehuoneistojen vuokrasopimusten oikeudelliseen arviointiin” (Liikejuridiikka 1/2021, s. 38-71).