Montrealin elokuvafestivaalin parhaan ohjaajan palkinto on myönnetty Mikko Kupariselle
Alumnimme Mikko Kuparinen on saanut työlleen sellaisen tunnustuksen, mistä moni suomalainen ohjaaja ei osaisi edes haaveilla. Parhaan ohjaajan palkinnon voittaminen A-listatulla elokuvafestivaalilla on jotain sellaista, mistä voi olla aidosti ylpeä:
– Tämä on iso tunnustus, ei vain minulle, vaan koko työryhmällemme siitä että jotain on tehty oikein. Mahtavaa että elokuva saa tällaisen startin elämälleen, Kuparinen kertoo.
Palkittu elokuva 2 Nights till Morning on Kuparisen ensimmäinen ohjaama elokuva englanniksi ja samalla myös hänen ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitus. Kuparinen jännitti kovasti elokuvan vastaanottoa, mutta turhaan. Maanantai-iltana 7.9.2015 2 Nights till Morning voitti parhaan ohjaajan palkinnon Montrealin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Montrealin festivaali on yksi A-listattuja elokuvafestivaaleja maailmassa. Muita tunnettuja A-listauksen saaneita ovat muun muassa Cannes ja Berliini.
2 Nights till Morning kertoo ranskalaisen naisen ja suomalaisen miehen kohtaamisesta vailla yhteistä kieltä. Työmatkaromanssi saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun tuhkapilvi estää lentojen lähtemisen. Elokuvaa tähdittää Cannes-voittaja Marie-Josée Croze ja Mikko Nousiainen. 2 Nights till Morning saa ensi-iltansa Suomessa keväällä 2016.
Kuparisen ura on ollut kansainvälisesti tunnustettu. Hänen uusimmat lyhytelokuvansa ovat kaikki voittaneet palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja vuonna 2013 hänen lyhytelokuvansa Sirocco sijoitti hänet neljän pohjoismaalaisen elokuvalehden listalle "10 directors to watch". Lisäksi Sirocco voitti Grand Pix -palkinnon Odensen elokuvajuhlilla Tanskassa.
Lähde: Suomen elokuvasäätiö
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Henri Hentilä, Henrik Kahanpää & Alec Wright.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Tohtoripalkitut.png?h=2240b8e9&itok=qqzTc208)
Mikä on parasta tohtoriopinnoissa? Palkitut sähkötekniikan tohtorit kertovat
Elli Leppänen, Henri Hentilä, Henrik Kahanpää ja Alec Wright palkittiin erinomaisista väitöskirjoista.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)
68 tohtoria ja viisi kunniatohtoria – katso kuvat tekniikan alan tohtoripromootiosta
Vuoden 2024 tekniikan alan juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin pe 14.6. Dipolissa.![Tiny plant with text aside Unite! Seed Fund 2024](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Unite%21-Seed-Fund-2024.png?h=8869a3dd&itok=nbQqcT_t)
Unite! Seed Fund 2024: Aalto mukana 13 rahoitusta saaneessa hakemuksessa
Unite! Seed Fund -rahaston tavoitteena on kannustaa ja tukea opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyöhankkeita.![Kunniatohtori Ashok Kumar](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Photo_Ashok-Kumar_Interview.jpg?h=5773753b&itok=BTd9zic1)