Uutiset

Muotoilun laitoksen työt esillä Milanon messuilla

Aalto-yliopiston opiskelijat esittelevät osaamistaan Milanon huonekalumessuilla nyt 14.–19. huhtikuuta.
Photo: Ville Lahtinen

Näyttelykokonaisuus Stilleben ottaa kantaa messujen ”Feeding the Planet, Energy for Life” teemaan. Työt kuvastavat aikaa kestävää muotoilua.

Näyttelyyn on koottu edustava valikoima huonekalusuunnittelun, keramiikka- ja lasitaiteen, tekstiilitaiteen sekä muodin opiskelijatöitä. Mukana on yhteensä 12 eri vuosikurssien opiskelijaa töineen, joista osa on jo saanut huomiota kansainvälisissä muotoilutapahtumissa. Näyttelyyn lähtevät työt on valinnut joukko korkeakoulun professoreita, opettaja ja lehtoreita.

– Koulutuksemme on kansainvälisesti huipputasoa. Milanoon lähtevissä töissä näkyy innovatiivinen suunnittelu ja vahva käytännön muotoiluosaaminen, sanoo professori Jouko Järvisalo.

– Olemme saaneet kutsun esittää jo Tukholman huonekalumessuilla esillä olleet Ultramarine-tuolimme myös Belgiassa Muze`um L, Licht & Landschap:ssa, jatkaa Järvisalo.

Aalto-yliopiston Stillleben-näyttely on esillä 14.–19.4. Milano Salone Satellite, stand c1-c3.

Milanon huonekalumessut on vuosittain järjestettävä maailmanlaajuinen muotoilualan tapahtuma, jonka pääpaino on huonekaluissa ja valaisimissa. Messujen aikaan Milanon kaupunki on pullollaan näyttelyitä designin eri alueilta.

Lisätietoja:

Professori Jouko Järvisalo, [email protected], p. 050 408 4345
Lehtori Martin Relander, [email protected], p. 040 592 4992

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Aalto-yliopiston kampus syksyllä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat saaneensa hyvät eväät työelämään

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat tutkintoaan arvostettavan työmarkkinoilla.
Kannettava tietokone ja älypuhelin puisella pöydällä.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Uusi toissijainen sivuvalikko aalto.fi-sivustolle

Uusi toissijainen sivuvalikko julkaistaan aalto.fi-sivustolla keskiviikkona 2.10.2024.
Shaking up tech 2023
Kampus, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Shaking up Tech kutsuu lukiolaisia kampuksille seuraavan kerran tammikuussa

Puhujana on tällä kertaa muun muassa aivotutkija Minna Huotilainen. Tapahtuman tarkoituksena on tehdä tekniikan alaa tutuksi aliedustetuille ryhmille.