Aalto-yliopiston Näytös21 tänä vuonna verkossa
Aalto-yliopiston odotettu muotinäytös Näytös21 järjestetään tänä vuonna verkossa. Nuorten suunnittelijoiden mallistot esitellään perjantaina 28.5. klo 21.00 osoitteessa aalto.fashion
Näytös21-palkinto myönnettiin Jenny Hytöselle. Hänen mallistonsa perustuu kristalleilla kirjailtujen, läpinäkyvien verkkokankaiden ja vahvasti niititetyn nahan yhdistelmään, herkkyyden ja rajuuden kontrastiin.
”Hytösen mallisto on todella vaikuttava. Materiaalivalinnat raskaiden, jopa karkeiden materiaalien ja herkempien läpinäkyvien verkkojen välillä ovat tasapainossa, ja ne on kaikki käsitelty kauniisti hahmoja korostaen. Siluetista huokuu vahvasti asenne, samanaikaisesti näennäisen aggressiivinen ja silti runollinen. Teos on hyvin kypsä ja näyttää henkilökohtaiselta. Odotamme ja seuraamme innolla suunnittelijan seuraavia vaiheita”, tuomaristo perusteli valintaa.
Kansainväliseen tuomaristoon kuuluivat lontoolainen stylisti Tamara Rothstein, MM6 Maison Margielan luova johtaja Heikki Salonen ja suunnittelija Kaisa Kinnunen Studio Showroom Manager Celinestä.
Sofia Ilmosen muunneltava mallisto sai sekä Marimekko-palkinnon että Suomen Tekstiili ja Muoti Ry:n (STJM) palkinnon. Marimekko-palkinto tuli malliston vahvasta konseptista ja erittäin korkeasta laadusta. STJM kiitti malliston upeaa ja innovatiivista modulaarista lähestymistapaa. Ilmosen mekkomallisto koostuu neliönmuotoisista moduuleista, jotka on kiinnitetty yhteen 3D-tulostetuilla napeilla. Mekkoja voi muokata ja moduulien järjestystä vaihtaa nappien avulla.
Fiskars-palkinto myönnettiin Juha Vehmaanperälle, jonka mallisto sai kiitosta, luovasta materiaalien uudelleen käsittelystä, kestävyydestä ja iloisuudesta. Hänen mallistonsa on pääosin käsin toteutettu ja korostaa sukupuolettomuutta.
Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden vuosittainen muotinäytös nähtiin tänä vuonna videon välityksellä. Tuotanto oli toteutettu näyttävästi ja ammattimaisen tyylikkäästi. Valkoisen taustan tyhjyydessä kävelevät mallit loivat vaikutelman catwalkista. Vaatemallistojen vaikuttava visuaalisuus sai tilaa. Kun liput tapahtumaan on aiempina vuosina myyty hetkessä loppuun, verkkotapahtuma oli avoin ja esteetön kaikille. Maailmanluokan muotishow tuli kotikatsomoon.
Viime vuonna muotinäytös jäi koronapandemian vuoksi väliin, joten nyt nähtiin opiskelijatöitä kahden vuoden ajalta. Mallistojen jako naisten- ja miestenvaatemallistoihin oli tänä vuonna häivytetty ja sukupuolettomuus korostui myös mallivalinnoissa: ei ole erikseen naisten ja miesten vaatteita, vaan käyttäjä itse valitsee identiteettinsä. Myös monet mallistojen kankaista ovat kokonaan opiskelijoiden itsensä valmistamia.
”Pandemia ei ole pelkästään rajoittanut nuorten työoloja. Se on myös auttanut heitä keskittymään luovaan työhön ja keksimään uusia ideoita. Nykyään kiinnitetään enemmän huomiota kestävämpien ja vastuullisempien työskentelytapojen löytämiseen”, sanoi muodin professori Pirjo Hirvonen.
Näytös21 on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin pääaineen valmistuvien kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden vuosittainen muotinäytös. Tänä vuonna nähtiin mallistot opiskelijoilta: Johannes Ahlfors, Markus Anttonen, Venla Elonsalo, Marina Gavrilenko, Elina Heilanen, Aleksandra Hellberg, Hanna Herva, Jenny Hytönen, Leevi Ikäheimo, Sofia Ilmonen, Iris Kareoja, Janette Laakso, Sophia Linden, Ville Pölhö, Toivo Rajala, Joona Rautiainen, Laura Rusanen, Susanna Saarikko & Petra Lehtinen, Sini Saavala, Sami Samaletdin & Timur Samarskiy, Anna Sarasoja, Anna Semi, Julia Strandman, Autuas Ukkonen, Juha Vehmaanperä, Jere Vilo, Boram Yoo ja Arttu Åfeldt.
Näytös21-video sekä kaikki esitellyt mallistot ovat nähtävissä osoitteessa aalto.fashion.
Näytös21 oli osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa (22.-30.5.), jonka aikana myös Helsingin keskustassa oli esillä muotiin liittyviä näyttelyitä ja installaatioita. Seminaaritapahtuma (Fashion Seminar) tarjosi muotiin liittyviä asiantuntijapuheenvuoroja, joissa pohdittiin muun muassa muodin luovuutta ja laatua sekä inklusiivisuutta ja identiteettiä.
Aalto Fashion 21 -näyttelyssä on nähtävillä muotinäytöksen teoksia, nuorten suunnittelijoiden haastatteluja sekä Näytös21-video. Näyttely on auki 6. kesäkuuta saakka Kämp Galleriassa (Mikonkatu 3, aukioloajat: ma-pe 11: 00-19: 00, la 11: 00-18: 00, su 12: 00-16: 00).
Lue lisää:
Aalto-yliopiston odotettu muotinäytös Näytös21 järjestetään tänä vuonna verkossa. Nuorten suunnittelijoiden mallistot esitellään perjantaina 28.5. klo 21.00 osoitteessa aalto.fashion
Muoti kaihtaa tarkkaa määrittelyä eikä suostu asettumaan yhteen lokeroon: se on monia eri aloja sekä toiminnan ja tiedon tasoja yhdistelevä hybridi.