Olli Seppänen: Rakennuksilla hukattu aika on tuottavuus- ja ympäristöongelma

Suomalaisen rakennusalan tuottavuus ei ole parantunut viime vuosikymmeninä, vaikka digitalisaation tarjoamien työkalujen myötä näin olisi voinut olettaa tapahtuvan. 

Uusia ratkaisuja ei oteta käyttöön, koska ne edellyttävät vakiintuneiden liiketoimintamallien ja toimintatapojen muutosta. Alaa vaivaa konservatiivisuus. Yksittäisen urakoitsijan on vaikea muuttaa toimintatapoja, ellei kaikkien rakennushankkeen osapuolten toiminta muutu. Kyseessä on  systeeminen ongelma. 

Tuottavuuden parantaminen vaikuttaisi valtavasti niin kansantalouteen kuin ympäristökuormaan. Rakennuksia voitaisiin rakentaa huomattavasti enemmän nykyisellä työvoimamäärällä, jos uudet tuottavuusratkaisut otettaisiin laajalti käyttöön. 

Muutosten seurauksena materiaalihukka vähenisi olennaisesti ja rakennukset valmistuisivat huomattavasti nykyistä nopeammin ja laadukkaammin. Materiaalihukan ja projektien kestojen lyhentyminen näkyisi suoraan rakennusajan hiilidioksidipäästöissä. 

Työntekijän aika menee turhaan säätämiseen

Avainroolissa tuottavuuden parantamisessa on hukatun työajan vähentäminen. Tällä hetkellä rakennusalan työntekijän ajasta vain viidesosa on asennustyötä. Suurin osa ajasta kuluu materiaalin haalaukseen eli tarvikkeiden siirtelyyn, asioiden selvittelyyn, etsiskelyyn ja ylimääräiseen liikkeeseen eri paikkojen välillä. 

Keskimäärin rakennusalan asentaja voi tehdä työtä vain 2,5 minuuttia ennen kuin ilmenee sellainen este, joka vaatii materiaalien, työkalujen tai tiedon hakemista jostain muualta. Ero on valtaisa suhteessa valmistavaan teollisuuteen, missä kaikki työntekijän tarvitsemat asiat tarjoillaan suoraan työpisteelle. 

Avain tuottavuusongelman ratkaisuun onkin asentajan sujuvan työn edellytysten varmistamisessa tarkalla tuotannonohjauksella. Miksei tuotannonohjausta kuitenkaan tehdä kunnolla?

Ongelmana eri toimijoiden eturistiriidat

Tuottavuuden kannalta kriittiset – ja sinänsä yksinkertaiset – tehtävät kuten materiaalien tuominen työpisteelle suunnitellusti ja koordinoidusti, eivät ole nykyisissä rakennushankkeissa kenenkään vastuulla. 

Rakennusalan yritykset, myös edullisimman tarjouksen tehneet, sisällyttävät urakkatarjouksiinsa ”normaalin” määrän hukattua aikaa. Hankkeiden kokonaisbudjetit perustuvat osittain näihin tarjouksiin ja urakoitsijoiden kustannustietoon. 

Lopputulemana on, että  hanke koetaan onnistuneeksi, jos se pysyy budjetissa. Kenelläkään ei ole nykyjärjestelmässä riittävää motivaatiota ja taloudellista kannustinta ratkaista perimmäistä ongelmaa. 

Miksi tilaajana satsaisin enemmän rahaa suunnitteluun, jos se mahdollistaa vain paremman tuloksen urakoitsijalle? Miksi pääurakoitsijana ottaisin työmaalle erillisen logistiikkaurakoitsijan, jos joudun maksamaan kustannukset ja kaikki säästöt menevät aliurakoitsijoille? 

Tällä hetkellä vastuu tuottavuudesta on sysätty ketjun alimmalle linkille. Alimmalla tasolla toimivilla ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia vaikuttaa tuottavuuteen tai muiden asentajien tilanteeseen. Putkiasentaja voi vain hämmästellä saamiaan huonoja suunnitelmia ja koittaa selviytyä päivistään improvisoiden ja materiaaleja etsiessä.

Millä keinoilla?

Lean-rakentaminen lienee monelle varsin tuntematon käsite. Se viittaa tapaan, jossa olennaista on osaoptimoinnin sijaan kokonaisoptimointi. Lopputuloksena on parempi tuottavuus. Mitä tämä tarkoittaakaan rakennusalan kontekstissa? 

Lean-rakentamisen perustana ovat pitkät kumppanuudet eri tahojen välillä. Se näkyy yhteistoiminnallisina toteutusmalleina, joissa riskit sekä tuotot jaetaan osallistujien kesken. Näin  perinteiselle kiinteähintaiselle urakoinnille ei ole enää tarvetta. 

Yhteistoiminnallisten toteutusmallien myötä tuottavuus parantuu merkittävästi koska urakoitsijat pääsevät vaikuttamaan suunnittelun sisältöön. 

Esimerkiksi asentajalähtöinen suunnittelu voisi parantaa tuottavuutta työlajista riippuen jopa 20 prosenttia. 

Suunnittelun merkitys näkyy yhtä lailla haalauksessa. Tuottavuus voisi kasvaa 10-20 prosenttia, jos kaikki tarvittavat materiaalit kuljetetaan tarvittaessa suoraan työkohteeseen ja samalla turhia materiaaleja ei säilytettäisi lainkaan työmailla.

Eri tahojen välistä yhteistoimintaa on mahdollista parantaa myös niin sanotulla tahtituotannolla. 

Tahtituotannossa hanke jaetaan pieniin kokonaisuuksiin kuten asuntoihin. Siten  varmistetaan, että kaikki asentajaryhmät etenevät samaan tahtiin koko projektin ajan. Ratkaisu parantaa  merkittävästi laatua ja tiivistää aikatauluja sekä vaikuttaa suoraan tuottavuuteen. Syynä on, että tahtituotantokohteissa asentajilla on selkeät päivätavoitteet ja tuottavuuteen vaikuttavat ongelmat ratkaistaan nopeasti.

Ongelmien ratkaisussa apuna on jatkuva kehittäminen digitaalisten työkalujen avulla. Lennokit, laserkeilaus ja jatkuva toteutuneen työn taltiointi erilaisilla kamerajärjestelmillä sekä olosuhteita ja sijaintitietoa keräävät sensorit ovat yleistyneet erityisesti viimeisten parin vuoden aikana. Niiden avulla työnjohto voi havaita ja ratkaista tuottavuushaasteita reaaliajassa. 

Muutosten perustana lainsäädäntö

Tietoa ja työkaluja on siis riittävästi, jotta tuottavuusongelma on mahdollista ratkaista tai sitä voidaan vähintäänkin helpottaa seuraavien vuosien aikana. 

Muutoksen aikaansaamiseksi tärkeää on, että poliitikot ottavat  tuottavuusnäkökulman huomioon lakiuudistuksia laadittaessa. 

Uusi kaavoitus- ja rakentamislakiehdotus on vielä turhan perinteinen vastakkainasetteluun perustuva lakiehdotus eikä vastaa tuottavuuden tai kestävän kehityksen tarpeisiin. Lakiehdotuksessa korostuvat eri osapuolten vastuut ja tämä johtaa siiloutumisen lisääntymiseen sen sijaan, että päästään tuottavuuden edellyttämään yhteistoimintaan.  

Lisäksi käyttäjien pitäisi tiedostaa, että tuottavuushaasteen ratkaisu mahdollistaa halvemmat, nopeammin tuotetut ja laadukkaammat tilat. Rakennus olisi mahdollista tehdä valmiiksi lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä kustannuksilla laadun kärsimättä. Tilaajien pitäisi taas kokonaan uudistaa tavat tilata rakennuksia ja ymmärtää, miten tilataan tuottavaa rakentamista.

Juttu on julkaistu MustRead Akatemiassa.

Olli Seppänen on rakentamisen tuotantotalouden professori (associate) Aalto-yliopistossa. Hän vetää Aalto-yliopiston ja 21 rakennusalan yrityksen muodostamaa Building 2030 -konsortiota, jonka tavoitteena on kehittää Suomen rakennusalalle visio vuodelle 2030 ja edistää sen toteutumista.