Uutiset

Pitkä opiskelijaura huipentuu promootioon

Tekniikan korkeakoulujen yhteisessä tohtoripromootiossa 7.10.2016 tohtorihattunsa saa joukko uusia tekniikan ja filosofian tohtoreita.
www_promootio_2014_fi.jpg

Tohtoritutkinnon merkitys on muuttunut vuosikymmenien aikana ja sen suorittaminen oli aikoinaan mahdollinen vain harvoille. Useimmiten tohtorintutkinnon suorittanut jäi akateemiselle uralle. Nykyään suurin osa tohtoreista tekee uransa julkisella sektorilla ja elinkeinoelämässä. Vaikka tohtoreiden määrä on kasvanut, heidän yhteiskunnallinen merkityksensä on entistä suurempi.

”Nuoret tohtorit ovat avainasemassa yliopiston tutkimustulosten ja tutkimusosaamisen viemisessä akateemisesta maailmasta muun yhteiskunnan käyttöön. Tohtorin osaamisella ja asenteella on ratkaiseva merkitys Suomen tulevaisuudelle”, sanoo dekaani Jouko Lampinen Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta.

Kunniatohtorit ja riemutohtorit mukana juhlinnassa

Promootiossa promovoidaan vuoden 2014 promootion jälkeen valmistuneiden tohtoreiden lisäksi yksitoista uutta kunniatohtoria. Tulevat tekniikan kunniatohtorit ovat professori Pedro Echenique, professori Nader Engheta, akateemikko Riitta Hari, professori Akira Isogai, diplomi-insinööri Ilkka Kivimäki, vuorineuvos Matti Lievonen, emeritusprofessori Yukitaka Murakami, professori Pei Gang, insinööriprikaatikenraali Kari Renko, professori Magdalena Salazar Palma ja professori Mirja Salkinoja-Salonen.

Tämän vuoden promootioon osallistuu myös pieni joukko riemutohtoreita. Riemutohtorin arvonimen voi saada henkilö, jonka valmistumisesta tohtoriksi on kulunut vähintään 50 vuotta.

Promootio on yliopiston arvokkain juhlatilaisuus. Promootiossa vihitään, eli promovoidaan eri tieteenalojen tohtoreita ja kunniatohtoreita ja osassa yliopistoja myös maistereita. Ajatuksena on, että tutkinnon suorittaneet otetaan promootiossa tiedeyhteisönsä täysivaltaisiksi jäseniksi ja esitellään yhteisölle.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Talent Boost -strategiaprojekti Aallossa 2021-2024

Tämä artikkeli tarkastelee Talent Boost -projektin saavutuksia.
Radiokatu20_purkutyömaa_Pasila_Laura_Berger
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Modernin arkkitehtuurin tutkimukseen merkittävä apuraha Koneen säätiöltä – Laura Bergerin hanke rinnastaa rakennuskadon luontokatoon

Aalto-yliopiston postdoc-tutkija Laura Berger ja hänen työryhmänsä ovat saaneet Koneen säätiön 541 400 euron apurahan hankkeen tutkimiseen, joka tarkastelee rakennuskadon vaikutuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle.
Elisa Kultanen kahvilassa
Opinnot Julkaistu:

Väyläopiskelijan tarina: Tradenomista kauppatieteilijäksi

Elisa kertoo kokemuksistaan väyläopiskelijana
Matti Rossi vastaanotti palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Professori Matti Rossille tiimeineen arvostettu AIS Impact Award 2024

Tiimi voitti palkinnon teknologisesta ja yrittäjyyteen liittyvästä vaikuttavuudesta