Professorit Farah Kodeih ja Henri Schildt: ”Koronavirus tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden käsittää, millaista radikaali epävarmuus on”

”Koronakriisi voi auttaa meitä suhtautumaan uudella tavalla siihen pysähtyneisyyteen ja epävarmuuteen, jota pakolaiset ja muut marginaaliryhmiin kuuluvat ihmiset kokevat. Tämä on myös yhtenä teemana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessamme, jossa tutkimme marginaaliryhmiä ja niitä tukevia järjestöjä. Suomessa, Itävallassa ja Libanonissa toteuttamamme haastattelut ovat osoittaneet, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ajantaju on heikentynyt. Monet heistä tuntevat olevansa loukussa epätoivoisessa tilanteessa, kun heidän elämästään puuttuu se vakaa ja ennustettava ajan kulku, jota lähes kaikki eurooppalaiset pitävät itsestäänselvyytenä. Tämänhetkinen pandemia tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden pohtia ja kenties jollain tasolla ymmärtää marginaaliryhmiin kuuluvien ihmisten elämää.

Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut kuolemaa ja kärsimystä. Se on tuonut yrityksille ja yksilöille taloudellisia rasitteita ja rajoittanut mahdollisuuksiamme matkustaa, työskennellä ja pitää yhteyttä läheisiimme. Konkreettisten vaikeuksien lisäksi kriisi on vaikuttanut kokemukseemme ajasta. Hamletin sanoin: ”Aika on mennyt sijoiltaan”. Ajasta on yhtäkkiä tullut ennustamatonta ja pysähtynyttä, eikä tulevaisuudesta ole totuttuun tapaan varmaa tietoa. Suunnitelmamme sekoittanut pandemia on luonut uusia epävarmuustekijöitä ja paljastanut, miten vahvasti kokemuksemme ajasta riippuu meitä ympäröivästä yhteiskunnasta.

Meille on kerrottu, että vastassamme on "näkymätön vihollinen", joka pysyy keskuudessamme määrittelemättömän ajan. Meidät on lukittu sisätiloihin, liikkumistamme on rajoitettu ja suunnitelmamme on siirretty myöhempään ajankohtaan. Elämä tuntuu olevan pysähdyksissä ja tulevaisuus täynnä epävarmuutta. Perheet, joissa on riskiryhmään kuuluvia jäseniä, pelkäävät tartuttavansa läheisensä tietämättään. Tutkijat kehottavat kärsivällisyyteen ja pidättäytyvät antamasta tarkkoja ennusteita. Eri alojen asiantuntijat, joihin olemme yleensä luottaneet talouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kysymyksissä, tunnustavat nyt epävarmuutensa. Ennustukset ovat muuttuneet äkillisesti, eikä tulevaisuus tunnu olevan kenenkään hallinnassa.

Pandemiatilanteessa kokemamme epävarmuudet ja häiriöt ovat väliaikaisia ja kohtuullisia. Silti ne tarjoavat pilkahduksen niistä monesti huomiotta jäävistä vastoinkäymisistä, joita marginaaliryhmiin kuuluvat ihmiset, kuten pakolaiset, jatkuvasti kohtaavat. Kehitysmaissa YK:n pakolaisleireillä asuvia pakolaisia ja länsimaisissa vastaanottokeskuksiin majoitettuja turvapaikanhakijoita koskeva tutkimus on nostanut esiin niitä haittoja, joita tilapäisyydestä, epävarmuudesta ja toivottomuudesta aiheutuu ihmisille. Pakolaisilta puuttuvat ne elämän perustukset, jotka antavat meille muille vakautta ja ennakoitavuutta. He joutuvat kamppailemaan löytääkseen elämälleen merkityksen ja voidakseen kokea hallitsevansa sitä.

Sotaa tai ilmastokriisin aiheuttamaa nälänhätää pakenevat perheet luopuvat vakaudesta, jonka juuret kotimaassa ovat tarjonneet. Menneisyydestään irrotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat elävät nykyhetkeä passiivisuuteen pakotettuina. He eivät pysty suunnittelemaan tulevaisuutta tai muokkaamaan elämäänsä mielekkääksi, ja aika kuluu hitaasti. Osana saattaa olla myös ennalta-arvaamaton ja pelottava tulevaisuus sekä pelko pakolaisleirien väkivallasta ja rikollisuudesta tai karkotuksesta vastaanottokeskuksiin. Sekä radikaali epävarmuus että kyvyttömyys vaikuttaa omaan tulevaisuuteen ovat jo yksistäänkin riittäviä syitä ahdistumiselle, toivottomuudelle ja masennukselle. Niiden yhdistelmä voi olla tuhoisa.  

Monet kansalaisjärjestöt, aktivistit ja toimittajat ovat tehneet hyvää työtä tuodessaan pakolaisten ja muiden marginaaliryhmien kokemuksia ja vaikeuksia päivänvaloon. Koronakriisi voi kuitenkin tarjota uudenlaisen mahdollisuuden ymmärtää sitä paljolti näkymätöntä psykologista ja sosiaalista taakkaa, jonka ennakoitavan tulevaisuuden puute aiheuttaa marginaaliryhmiin kuuluville ihmisille.On helppoa olla huomaamatta, miten huonompiosaiset ihmiset jäävät sen sujuvan ja jatkuvan ajankulun ulkopuolelle, jonka yhteiskunta tarjoaa hyväosaisille jäsenilleen. Toisaalta meidän on helppo suhtautua myötätuntoisesti selvästi havaittaviin ongelmiin, kuten nälkään, asunnottomuuteen ja sairauteen. Marginaaliryhmiin kuuluvien ihmisten passiivisuuden ja toivottomuuden saatamme sen sijaan liian usein liittää heidän luonteeseensa, emmekä ymmärrä sen johtuvan siitä epävarmasta ja synkästä tulevaisuudesta, jonka yhteiskunta heille langettaa.

Kun koronavirus sekoittaa ajankulun jopa kuukausiksi, voimme ehkä käsittää niiden marginaaliryhmiin kuuluvien ihmisten elämää, jotka ovat eläneet vuosia ilman selkeää tulevaisuutta. Toivottavasti muistamme pakolaisia ja muita marginaaliryhmiin kuuluvia ihmisiä myös kriisin loputtua ja yritämme löytää keinoja, joilla näille ihmisille voidaan tarjota ennakoitava tulevaisuus. Toivottomuus ja elämän merkityksettömyys liittyvät usein siihen, että nykyhetki on irrallaan tulevaisuudesta, sekä kokemukseen siitä, ettei yksilö pysty vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Yhteiskuntamme pitäisi pyrkiä luomaan kaikille ihmisille mahdollisuus tavoiteltavaan tulevaisuuteen.

Teksti on suomennettu alkuperäisestä englanninkielisestä esseestä.

Tietoja tekijöistä:

Farah Kodeih on Pariisissa sijaitsevan IESEG School of Management -korkeakoulun apulaisprofessori ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vieraileva professori.

Henri Schildt on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun professori.

Lisätietoa tutkimusprojektista (englanniksi): https://aaltosocialvalue.net/