Uutiset

Raimo Kantola in Memoriam

Emeritusprofessori Raimo Kantola keskittyi viimeisimpinä professorivuosinaan erityisesti 5G:n kehityksen ja tietoturvan tutkimukseen. Hän menehtyi yllättäen 69-vuoden iässä 26. elokuuta 2024.
Emeritusprofessori Raimo Kantola
Emeritusprofessori Raimo Kantola. Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Hanen

Emeritusprofessori Raimo Kantola keskittyi urallaan tietoliikennetekniikan ja tietoverkkotekniikan kehittämiseen. Monet meistä Aalto-yliopistossa ovat eläneet pitkän matkan hänen kanssaan.  

Kantola valmistui tekniikan tohtoriksi työnsä ohella vuonna 1995 Teknillisestä korkeakoulusta ja siirtyi professoriksi Teknilliseen korkeakouluun (myöhemmin Aalto-yliopisto) vuonna 1996. Menestyksekkäällä urallaan opettajana hän muun muassa valvoi yli 350 diplomityötä. Hän johti Suomen ensimmäistä tekniikan alan englanninkielistä maisteriohjelmaa Teknillisessä korkeakoulussa sekä toimi ensimmäisenä laitosjohtajana Aalto-yliopiston tietoverkko- ja tietoliikennetekniikan laitoksella.  

Hänet muistetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana oman alansa toimijoiden keskuudessa. Hän piti useita puheenvuoroja älykkäästä, verkottuneesta ja kyberturvallisesta digitaalisesta yhteiskunnasta. Erityisesti hänen kokemuksensa ja tietonsa Venäjän tavasta toimia toi näkökulmia siihen, miten suomalaisten täytyy suojata kriittiset infrastruktuurit. Hänen viimeisimmät tutkimushankkeensa ennen emeritusprofessoriksi siirtymistä keskittyivät tietoverkkoihin, miten ne voivat erottaa luotettavat ja ei-luotettavat osapuolet.  

Raimo Kantola oli pohjoisen poika Iin kunnasta. Hän opiskeli sähkötekniikan perusopinnot Pietarissa, ja valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1981. Ennen yliopistouraansa hän toimi pitkään Nokian palveluksessa. Hän tuli tunnetuksi Nokian jalokiven digitaalisen DX200-keskuksen vikasietoisuusarkkitehtina. Tästä aihepiiristä hän myös väitteli tohtoriksi ja teki useita patentteja. Ura Nokialla vei Raimon ulkomaankomennuksille Englantiin ja Yhdysvaltoihin, mikä toimi pohjana päätökselle siirtyä tutkimuspuolelle ja yliopistomaailmaan.

Muistamme Raimon ystävällisenä ja huomaavaisena ihmisenä, jolla oli aina aikaa keskusteluille kollegoiden kanssa. Tyypillistä oli, että hän oli miettinyt aihetta pitkään ja halusi haastaa keskustelukumppaninsa etsimään mahdolliset aukot omassa päättelyssään.  

Otamme vilpittömästi osaa Raimo Kantolan läheisten ja ystävien suruun.  

Kollegaa ja ystävää muistaen  
Heikki Hämmäinen, Markus Peuhkuri, Jussi Ryynänen

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Peter Liljeroth
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen

Professori Peter Liljeroth sai Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kaivuri työmaalla kahden rakennuksen välissä, maassa putkia ja muuta metallia.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin

Biopohjaisella sideaineella voidaan korvata runsaspäästöisen sementin käyttöä infrarakentamisessa.
Professor Maarit Karppinen
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Maarit Karppinen on nimitetty Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n jäseneksi

Aalto-yliopiston epäorgaanisen materiaalikemian professori Maarit Karppinen aloittaa kautensa ERC:n tieteellisen neuvoston jäsenenä 1. tammikuuta 2025.