Ratkaisu hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta elokuvaohjauksen professuurin hakumenettelyssä
![Väre. Kuva: Tuomas Uusheimo](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2019-12/aalto_university_vare_tuomas_uusheimo-180709-aalto-vare-015.jpg?h=41f55a5b&itok=Ukslrvii)
Aalto-yliopisto on antanut vuonna 2016 alkaneen monivaiheisen selvityksen jälkeen päätöksen tieteellisen käytännön loukkaamisesta hakemuksessa elokuvaohjauksen professuuriin. Kyse oli useista ansioluettelotiedoissa ja julkaisuluettelossa olleista puutteista ja virheistä, joita kokonaisuutena arvioiden pidettiin hyvän tieteellisen käytännön loukkauksena.
Vuonna 2015 avoimeen hakuun laitettiin ensi sijassa taiteellisin ansioin täytettävä elokuvaohjauksen professorin tehtävä. Tehtävää hakenut ja siihen 2016 valittu tohtori Dāvis Sīmanis on päätöksen mukaan loukannut hyvää tieteellistä käytäntöä. Sīmanis on esittänyt hakemuksensa osana virheellisiä tietoja aikaisempien työtehtäviensä pituudesta ja luonteesta sekä joitakin virheellisiä ja puutteellisia tietoja tieteellisestä julkaisutoiminnastaan. Näin ollen hakijan antamat tiedot eivät ole antaneet oikeaa kuvaa hänen tieteellisistä ansioistaan, ja kokonaisuutena arvioiden tätä pidettiin hyvän tieteellisen käytännön loukkauksena.
Sīmanis ei ottanut professorin tehtävää vastaan, mutta hän toimi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa määräaikaisessa Adjunct Professor –tehtävässä 1.1.-31.7.2017 ja hoiti tuntiopettajana opetustehtäviä päätökseen vuonna 2017. Sīmanis ei ole tämän jälkeen työskennellyt Aalto-yliopistolla. Elokuvaohjauksen professorin tehtävä on uudessa hakumenettelyssä täytetty sittemmin uudelleen.
Aalto-yliopisto on sitoutunut tutkimuseettisen neuvottelukunnan hyvää tieteellistä käytäntöä koskeviin ohjeisiin. Kaikki epäilyt tieteellisestä vilpistä selvitetään huolellisesti neuvottelukunnan ohjeiden mukaisesti. Aalto-yliopisto pitää tärkeänä rekrytointien oikeudenmukaisuutta, joten hakijoiden vertailun perustuminen todellisiin ansioihin on tärkeää.
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ja yliopistojen sekä tutkimusrahoittajien kanssa on laadittu tutkijan ansioluettelomalli. Sen tarkoituksena on ohjeistaa ansioluettelon laatijaa tutkimuseettisestä näkökulmasta siten, että ansiot tulisivat esille mahdollisimman kattavasti, totuudenmukaisina ja vertailukelpoisina.
Lisää tietoa hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausepäilyjen käsittelystä: www.tenk.fi
Lisätiedot:
Kristiina Mäkelä, provosti, Aalto-yliopisto
puh. 040 542 1546 (assistentti Pia Holmberg)
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Prinsessalle esitellään luonnollisia väriaineita](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_visit_of_HRH_Sirindhorn_Princess_of_Thailand_26-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_009.jpg?h=41f55a5b&itok=6jpXJz89)
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![Ahomansikka](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/ahomansikka.jpg?h=69d4e0a4&itok=X8D6Z4Gn)