Uutiset

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.
Three happy students. Photo: Unto Rautio
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Järjestyksessä toinen Aalto-yliopiston, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuksen siemenrahoitushaku on päättynyt ja 14 hanketta on valittu rahoitettaviksi. Haun tavoitteena on vahvistaa tutkimusyhteistyötä näiden kolmen strategisen kumppanin välillä. 

Haku oli avoinna 15.5.-10.9.2024. Yhteensä 14 hanketta saa siemenrahoitusta, hankekohtainen rahoitus on enintään 30 000 euroa. Hankkeet edustavat useita tutkimusaloja. Yliopistojen yhteinen siemenrahoitus on osa strategista kumppanuusyhteistyötä ja sen tavoitteena on kannustaa tutkijoita ja tutkimusryhmiä etsimään yhteistyömahdollisuuksia. Edellinen siemenrahoitushaku järjestettiin vuonna 2022. 

Siemenrahoituksen hakukuulutus ja arvioinnin lopputulos löytyvät englanninkieliseltä sivustolta (vaatii kirjautumisen).

Lisätiedot

 Mervi Rantanen

Mervi Rantanen

Senior Advisor, Global Engagement
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

ABB:n nimikkosalin avajaiset opiskelijoille 6.11.2024 (kuva: Milja Koski)
Kampus Julkaistu:

ABB:n nimikkosalin avajaiset

ABB:n nimikkosalin avajaisia vietettiin kahdesti
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen todistuksia ja kukkakimppuja, etualalla on tuoleja.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

ELEC Award Ceremony and Christmas lunch 2024 -tilaisuudessa palkittiin esimerkillistä saavutuksista

Tiistaina 17. joulukuuta Sähkötekniikan korkeakoulu kokoontui juhlistamaan vuoden merkittävimpiä opetuksen, tutkimuksen ja vaikuttavuuden saavutuksia. Lue lisää palkituista ja saavutuksista.
Kaksi henkilöä, toinen yllään viininpunainen paita sisätiloissa, toinen valkoinen paita ulkona.
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella aloitti kaksi uutta apulaisprofessoria

Sähkötekniikan korkeakoulun Elektroniikan ja nanotekniikan laitos sai syksyllä kaksi uutta apulaisprofessoria. Lue Kim Kwantaen ja Paul Verrinderin ajatuksia aloittaessaan Aalto-yliopistolla.
red background, Satu Rekonen, Aalto University logo and text Uudistajat Satu Rekonen
Yliopisto Julkaistu:

Uudistajat-podcast pureutuu organisaatioiden uudistamiseen

Miltä uudistaminen eri työympäristöissä näyttää, mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä se vaatii meiltä ihmisiltä? Kuuntele!