Smart Energy Transition -hanke pyrki auttamaan päätöksentekijöitä ja yrityksiä ymmärtämään energiamurrosta
![Aalto ENG solar panels student Image: Unto Rautio](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2019-10/unto_rautio_aalto_dsc4140_web.jpg?h=0fb70b25&itok=ZyQicPNi)
Vuonna 2015 käynnistynyt Smart Energy Transition -tutkimushanke on tullut päätökseensä. Hankkeessa tutkittiin globaalia energiamurrosta sekä sitä, miten Suomi voi hyötyä käynnissä olevasta energiamurroksesta.
Smart Energy Transition -hankkeen (SET) lähtökohtana oli, että käynnissä oleva globaali energiamurros vaikuttaa väistämättä myös Suomeen, sillä ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää perustavanlaatuisia muutoksia energiajärjestelmään. Nämä muutokset ilmenevät paitsi uusina tapoina tuottaa ja kuluttaa energiaa, myös uusina liiketoimintamalleina, vientimahdollisuuksina sekä asumisen ja liikkumisen tapoina. SET-hankkeen tavoitteena oli kartoittaa energiamurroksen etenemistä ja sen vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään.
Hankkeen alkaessa vuonna 2015 energiamurros oli varsin harvojen tunnistama ilmiö, mutta vuonna 2021 se on energia-alalla itsestäänselvyys. SET-hanke on monien muiden ohella vaikuttanut energia-alan muutokseen tutkimalla murroksen teknologioita, kokeiluista oppimista ja yhteiskehittämistä sekä analysoimalla politiikkatoimia, instituutioita ja liiketoimintamalleja. Tänä aikana uusiutuvan energian määrä on lisääntynyt energiajärjestelmässä, ja älykäs ja puhdas energialiiketoiminta on kasvussa. Teknologiat hiilineutraalin energiajärjestelmän saavuttamiseksi ovat jo olemassa ja seuraavaksi tarvitaan lisää määrätietoisia päätöksiä murroksen edistämiseksi.
Aktiivista yhteistyötä
Hankkeessa oli mukana kymmenen eri kumppaniorganisaatiota ja yli 40 tutkijaa ja asiantuntijaa energiamurroksen eri osa-alueilta. Alkuvuosina konsortiojohtajana toimi professori Raimo Lovio ja sittemmin hanketta luotsasi työelämäprofessori Armi Temmes, molemmat Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta. Monitieteistä hanketta rahoitti Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN).
SET-hanke on osaltaan pyrkinyt auttamaan päätöksentekijöitä ja yrityksiä ymmärtämään murrosta ja hyödyntämään sen tuomia mahdollisuuksia muun muassa tuottamalla politiikkasuosituksia ja järjestämällä erilaisia keskustelutilaisuuksia. Vertaisarvioitujen julkaisujen lisäksi tutkijat ovat kirjoittaneet blogitekstejä sekä ajankohtaisia tekstejä Tekniikka & Talouden Teknologiamurrokset-sarjaan. Parhaat SET-blogikirjoitukset on koottu yhteen blogikokoelmaan. Suuren yleisön ymmärrystä energiamurroksesta on edistetty kehittämällä kaksi lautapeliä. Hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on arvioitu vaikuttavuusraportissa.
Työ energiamurroksen tutkimuksen parissa jatkuu tulevissa hankkeissa – tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi ja hiilineutraaliuden edistämiseksi.
Lisätietoa:
Smart Energy Transition -hanke
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![Ahomansikka](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/ahomansikka.jpg?h=69d4e0a4&itok=X8D6Z4Gn)
Ihmisten, kasvien ja pölyttäjien kampus
Aalto-yliopiston kampusluontoa hoidetaan monimuotoisuus ja luontotyyppien ominaislajisto huomioiden.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)