Strategian perusta hahmottuu – yhteisötilaisuudesta vihreää valoa kulmakiville
![Aalto-yliopiston yhteisötilaisuus strategiasta 21.5.2019, kuva Jaakko Kahilaniemi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2019-05/community_event_21052019_photo_by_jaakko_kahilaniemi-8416_0.jpg?h=41f55a5b&itok=9rXXE0u6)
Uuden strategian valmistelu jatkui järjestyksessään kolmannessa yhteisötilaisuudessa keskiviikkona 21. toukokuuta.
Yliopiston kulmakiviä (cornerstones) – arvoja, tarkoitusta ja tapaa toimia – on työstetty kevään mittaan useissa yhteyksissä. Kulmakivistä on keskusteltu laitosten ja yksiköiden työpajoissa ja niihin on otettu kantaa äänestysasemilla, strategiaportaalissa sekä nyt pidetyssä yhteisötilaisuudessa.
Yhteisöpalautteen mukaan nykyiset arvot koetaan pitkälti toimiviksi edelleenkin, mutta samanaikaisesti niihin kaivattiin tiivistämistä ja myös jotain yhteisöllisyydestä. Rohkeuden ja vastuullisuuden rinnalle uudeksi arvoksi kohosi yhteistyö. Kestävän kehityksen teema nousi myös vahvasti esille yhteisökeskustelussa ja se otettiin osaksi yliopiston tarkoitusta.
”Yliopiston kulmakivet – arvot, tarkoitus ja tapa toimia – ovat keskeinen osa tulevaa strategiaamme ja antavat meille yhteistä suuntaa tuleville vuosille. Olemme saavuttaneet strategiatyössämme yhden tärkeän välietapin, kun nämä osat on saatu hahmotettua – lämmin kiitos kaikille aktiivisuudestanne! Nyt kulmakivet-kokonaisuus voi edetä hallituksen keskusteltavaksi kesäkuussa”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.
Rehtori Ilkka NiemeläOlemme saavuttaneet yhden tärkeän välietapin, kun yliopiston kulmakivet – arvot, tarkoitus ja tapa toimia - on saatu hahmotettua.
Strategiatyö jatkuu yhteiskehittämisen merkeissä
Toimintaympäristön analyysin yhteydessä on tunnistettu tulevaisuuden kannalta keskeisiä strategisia kysymyksiä, jotka haastavat Aaltoa myös uudistumaan. Osaa kysymyksistä on jo käsitelty esimerkiksi aiemmissa yhteisötilaisuuksissa.
Nyt vararehtorit ja provosti avasivat uudistumisen tarvetta kolmelta teema-alueelta: ihmiset ja yhteisö, tutkimus ja monitieteisyys sekä luovat käytännöt. Osallistujilla oli mahdollisuus ottaa kantaa näihin kysymyksiin basaaripisteissä tai suoraan strategiaportaalissa. Opiskelijat puolestaan korostivat puheenvuorossaan hyvinvoinnin merkitystä. ”Opiskelijoiden hyvinvointi ja menestys heijastuvat yliopiston rahoitukseen ja rakentavat yliopiston mainetta”, sanoo AYY:n hallituksen jäsen Lumi Ketola.
Näihin sekä muihin tuleviin valintoihin voi jokainen edelleen ottaa kantaa strategiaportaalissa – tuo oma näkemyksesi tai keskustele työtoverisi kanssa ja tulkaa yhdessä mukaan!
Seuraava yhteisötilaisuus pidetään 18.9. klo 9–11 – merkitsethän ajankohdan jo kalenteriisi!
- Yliopiston kulmakivet (cornerstones) (pdf-liite)
- Strategiaportaaliin
- 21.5. yhteisötilaisuuden materiaalit strategiasivuston Materiaalit-sivulla
- AYY:n strategiavideo (> Youtube)
Hallitus hyväksyi vuoden 2020 budjetin ja keskusteli strategian kulmakivistä -uutinen (> Aaltolaisille)
Kuvat: Jaakko Kahilaniemi, Aalto-yliopisto
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Ahomansikka](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/ahomansikka.jpg?h=69d4e0a4&itok=X8D6Z4Gn)
Ihmisten, kasvien ja pölyttäjien kampus
Aalto-yliopiston kampusluontoa hoidetaan monimuotoisuus ja luontotyyppien ominaislajisto huomioiden.![Två studentar på Aalto-universitetets campus](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Squad_students_May-2023_by_Aleksi_Poutanen_4895.jpg?h=41f55a5b&itok=-dw6wp5M)
2 027 uutta opiskelijaa hyväksyttiin Aalto-yliopistoon
Kaiken kaikkiaan 13 500 haki opiskelupaikkaa Aallosta kevään 2024 toisessa yhteishaussaHR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)