Strategian valmisteluprosessi loppusuoralla
![Ilmakuva Väreestä ja Kauppakorkeakoulusta. Taivas upean punakeltainen. Kuva: Aalto-yliopisto / Mika Huisman](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2019-06/aalto_university_biz_main_building_vare_a_bloc_mika_huisman_01032019_90.jpg?h=4cfa0f77&itok=irmSjQBk)
Vuonna 2018 alkanut valmistelutyö on loppusuoralla, sillä uusi elävä strategia on yliopiston hallituksen käsittelyssä ensi viikolla.
Uuden strategian valmistelu on ollut mittava ponnistus koko Aalto-yhteisöltä.
Viime vuonna valmistauduimme strategiatyöhön arviointien ja analyysien avulla sekä taustamateriaaleja kartoittamalla. Näistä merkittävimpänä oli tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja vaikuttavuuden arviointi (RAI). Kokosimme myös yhteisön ehdotusten pohjalta 14 strategista kysymystä, joihin tänä vuonna on yhdessä mietitty vastauksia.
Aaltolaiset ovat osallistuneet strategiatyöhön yhteisötilaisuuksissa ja työpajoissa laitoksilla sekä keskustelemalla strategiaportaalissa. Myös sidosryhmiltä on saatu palautetta.
Tältä pohjalta on koottu strategiakokonaisuus, joka antaa suunnan yliopiston toiminnalle pitkällä tähtäimellä (yliopiston tarkoitus, arvot ja tapa toimia) ja nostaa esille keskeiset tulevaisuuden kehittämisalueet. Strategian toimeenpanon suunnittelu sekä korkeakoulu- ja yksikkökohtainen pitkän tähtäimen suunnittelu tehdään tältä pohjalta ensi keväänä, ja uusi strategia astuu voimaan 1.1.2021. Elävässä strategiassamme tarkistamme säännöllisesti valintojamme ja mukautamme niitä tarpeen mukaan.
Hallitus käsittelee strategiaa kokouksessaan 26.–27. marraskuuta, minkä jälkeen hallituksen palaute käydään läpi.
Tutustu hallitukselle esiteltävään materiaaliin alta tai strategiasivustolla (aalto.fi/3.0):
Katso liitetiedostoMateriaalit-sivu strategiasivustolla
Jos jokin asia uudessa strategiassa mietityttää, voit edelleen antaa palautetta strategian valmistelutiimille sähköpostitse: [email protected].
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Ahomansikka](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/ahomansikka.jpg?h=69d4e0a4&itok=X8D6Z4Gn)
Ihmisten, kasvien ja pölyttäjien kampus
Aalto-yliopiston kampusluontoa hoidetaan monimuotoisuus ja luontotyyppien ominaislajisto huomioiden.![Två studentar på Aalto-universitetets campus](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Squad_students_May-2023_by_Aleksi_Poutanen_4895.jpg?h=41f55a5b&itok=-dw6wp5M)
2 027 uutta opiskelijaa hyväksyttiin Aalto-yliopistoon
Kaiken kaikkiaan 13 500 haki opiskelupaikkaa Aallosta kevään 2024 toisessa yhteishaussaHR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)