Suomen parhaat kestävyysraportit ovat korkealaatuisia
Suomen paras kestävyysraportti -kilpailuun osallistui 46 yritystä kilpailuaikana touko-kesäkuussa 2022. Kaikissa kärkijoukon raporteissa korostui raporttien kehittyminen ja kansainvälisesti tunnistettujen raportointiviitekehysten hyödyntäminen. Useat yritykset seuraavat esimerkillisesti kansainvälisiä vastuullisuusraportoinnin viitekehyksiä ja ovat näin ollen valmiimpia vastaamaan tuleviin EU-tasoisiin vaatimuksiin.
”Kestävyysraportoinnista on tullut entistä kriittisempi keino tuottaa informaatiota kaikkien organisaatioiden – niin pienten ja suurten yritysten kuin julkisen sektorin eri toimijoiden – sidosryhmille. Lisäksi EU:lla on käynnissä kestävyysraportointia koskevan direktiivin ja mahdollisten standardien päivitys. Tällä kilpailulla halusimme jälleen antaa tunnustusta Suomen parhaiden kestävyysraporttien tekijöille”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, Chief Sustainable Finance Advisor Eila Kreivi Euroopan investointipankista.
Parhaat raportit olivat selkeitä ja informatiivisia
Yhdeksän eri organisaation edustajista koostuva tuomaristo arvioi kestävyysraportteja hyvän raportoinnin näkökulmasta. Arvioinnin kohteena eivät siis olleet niinkään kestävyystoimet, vaan niistä raportointi.
”Yritysten vastuullisuuden ja kestävän liiketoiminnan osalta raportoinnin merkitys kasvaa entisestään. Ei ainoastaan jo voimassa olevan ja tulevan regulaation myötä, vaan raportit vaikuttavat yhä enemmän taloudelliseen päätöksentekoon, kuten rahoituspäätöksiin”, sanoo Suomen tilintarkastajat ry:n nimeämä järjestäjäryhmän puheenjohtaja Tiina Puukkoniemi, joka johtaa Suomen PwC:n Yritysvastuun raportointi- ja varmennuspalveluita.
Kilpailun kärkijoukko oli ansioitunutta ja kilpailu oli tasainen. Palkintoja jaettiin kokonaiskilpailun ohella neljässä aihekategoriassa, jotka olivat ilmastonmuutos, biodiversiteetti, ihmisoikeudet ja vuoden PK-yritys.
Kokonaiskilpailun voittoon nousi tänä vuonna Stora Enso Oyj raportillaan Sustainability 2021. Yhtiön kattava raportti erottui positiivisesti kilpailun eri osa-alueilla. Tuomaristo korosti ulkopuolisen riippumattoman asiantuntijan tekemän varmennuksen merkitystä. Lisäksi raportin laatijat saavat kiitosta kaksoisolennaisuuden ja biodiversiteettiin kohdistuvien vaikutusten huomioimisesta sekä tavoitteiden asetannasta kattavasti eri aikajänteillä.
Ilmastonmuutos-kategorian voitti Elisa Oyj, Biodiversiteetti-kategorian Tornator Oyj, Ihmisoikeudet -kategorian Neste Oyj ja PK-yritys-kategorian Spinnova Oyj.
Kestävyysraportoinnissa nähtävissä selkeää kehitystä
Tuomaristo korosti tänä vuonna erityisesti hyvää hallintotapaa sekä valmiuksia tuleviin EU:n kestävyysraportointidirektiivin tuomiin raportointivaatimuksiin. Lisäksi tuomaristo painotti arvioissaan sitä, että raportin lukijan tulisi löytää helposti ja ymmärrettävästi yhtiön kannalta olennaiset tiedot. Luettavuuteen ja läpinäkyvyyteen panostaminen kannattaa tehdä samalla, kun raportointi standardisoituu ja vertailtavuus helpottuu.
Kehittämisen varaa nähtiin erityisesti kaksoisolennaisuuden osalta; tämä teema jää vielä useimmilla raportoivilla yrityksillä vähemmälle huomiolle analyyseissaan. Tuomaristo kannustaa raportoinnissa vaatimusten mukaista valmistautumista sekä läpinäkyvyyttä riskien arvioinnissa.
Kestävyysraportointikilpailun järjestivät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition ry, Yritysvastuuverkosto FIBS ry, Vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ry ja ympäristöministeriö. Sitra toimii kilpailun yhteistyökumppanina. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Tänä vuonna parhaat kestävyysraportit palkittiin 16. marraskuuta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla Otaniemessä järjestetyssä tilaisuudessa.
Tallenne Kestävyysraportointikilpailun palkintojenjakotilaisuudesta löytyy tämän sivun lopusta. Tilaisuuden ohjelman näet tästä.
Lisätietoja:
Tiina Puukkoniemi, Suomen tilintarkastajat ry:n nimeämä Kestävyysraportointikilpailun järjestäjäryhmän puheenjohtaja, Partner, Yritysvastuun raportointi- ja varmennuspalvelujen vetäjä, PwC, [email protected]
Piia Korri, Kestävyysraportointikilpailun koordinaattori, [email protected]
Kestävä kehitys
Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.
- Julkaistu:
- Päivitetty: