Tietotekniikan laitos osaksi sumulaskentaan keskittyvää OpenFog Consortiumia
Aalto-yliopiston tietotekniikan laitos, yhtenä Suomen johtavista ICT-alan tutkimusyksiköistä Suomessa, on liittynyt OpenFog Consortiumiin ensimmäisenä akateemisena jäsenenä Pohjois-Euroopassa. OpenFog Consortium on julkis-yksityinen yleishyödyllinen yhteisö, jonka tavoitteena on johtaa sumulaskentaa sekä teollisuudessa että akateemisesti, ja sen painopiste on asioiden Internetin tulevissa arkkitehtuureissa ja testaamiseen liittyvissä alustoissa. Jäseninä ovat muun muassa ARM, Cisco, Dell, Intel, Microsoft, AT&T ja General Electric.
- Tavoitteenamme on pystyä vaikuttamaan OpenFog Consortiumin toimintaan ja samalla jakaa konsortion kanssa yhteinen infrastruktuuri. Princetonin yliopisto on yksi konsortion perustajajäsenistä ja yhteistyömme on jo hyvin hedelmällistä. Haluamme laajentaa yhteistyötä koskemaan myös muita OpenFog –jäseniä, kertoo Mario di Francesco, tietotekniikan laitoksen apulaisprofessori.
Sumulaskenta on uusi hajautettuihin järjestelmiin perustuva termi, ja se tarkoittaa laskennan, viestinnän ja datan sijoittamista lähelle käyttäjiä, verkostojen laidoille. Lähestymistapa mahdollistaa uusia sovelluksia ja käyttötapoja, mukaan lukien oikea-aikaisen prosessoinnin ja hallinnan, madaltamalla verkkoviivettä ja vähentämällä liikennettä runkoverkoissa.
- Sumulaskenta mahdollistaa uudenlaista tutkimusta esimerkiksi asioiden Internetin skaalautuvuuteen, luotettavuuteen ja turvallisuuteen liittyen. Olemme varmoja, että jäsenyytemme OpenFog Consortiumissa mahdollistaa asioiden Internetin tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikutusten leviämisen laajemmalle, jatkaa Mario di Francesco.
Mario di Francesco on uuden juuri alkaneen asioiden Internetiin liittyvän akatemiaprojektin päätutkija.
Lisätietoja:
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![Prinsessalle esitellään luonnollisia väriaineita](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_visit_of_HRH_Sirindhorn_Princess_of_Thailand_26-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_009.jpg?h=41f55a5b&itok=6jpXJz89)
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)