Uutiset

Uusi tuotejohtamisen kurssi käynnistyy syksyllä

Kurssi on kehitetty yhteistyössä tuotevetoisten yritysten, muun muassa Woltin, Varjon, Hoxhuntin, Ouran ja Unityn, tuotejohtajien kanssa.
Management

Mikä oikeastaan on “product management”, tuotejohtaminen?

Vastaukset Aalto-yliopiston opiskelijoilta vuoden 2020 alussa yllättivät Niko Laukkasen, joka toimii kurssiassistenttina uudella tuotejohtamisen johdantokurssilla.

"Suurin osa opiskelijoista, joiden kanssa puhuin, ei tunnistanut termiä lainkaan. Tämä on mielestäni hyvin olennainen aukko opiskelijoiden tietämyksessä."

Aalto Entrepreneurship Societyn hallituksen jäsenenä ja yliopiston yrittäjäyhteisöaktiivina Laukkanen tajusi tunnistaneensa merkittävän pullonkaulan, joka estää ekosysteemin kasvua. Samanaikaisesti tuotantotalouden laitoksen apulaisprofessori Mikko Jääskeläinen – joka on erikoistunut nopeasti kasvavaan yrittäjyyteen – pohti samoja teemoja miettiessään opiskelijayhteisön ja kasvuyrityskentän törmäyskohtia. 

"Ajatus uudenlaisen koulutuksen luomisesta alueen ympärille oli pyörinyt tuotantotalouden ja johtamisen laitoksella jo jonkin aikaa", Jääskeläinen sanoo.

“Tuotejohtamisesta on kehittynyt merkittävä rooli kasvuyrityksissä. Tuotejohtajan tehtävänä on pitää tuotekehityksen, designin ja liiketoiminnan kehityksen tarpeet kasassa ja huolehtia, että tuote kehittyy oikeaan suuntaan. Tämä on vaikea tehtävä ja kokeneista tuotejohtajista onkin pulaa. Tämä vaikuttaa koko suomalaisen startup-ekosysteemin kehitykseen".

“Tuntemuksemme kasvuyrityskentästä laski kynnystä ryhtyä yhdessä toimiin yhteisen ratkaisun löytämiseksi", Laukkanen sanoo.

Jo muutaman keskustelun jälkeen oli selvää, että hanke olisi toteutettava yhteisenä pyrkimyksenä. Yhteistyöprojekti muovautui pian suunnitelmaksi kokonaisen kurssin luomiseksi aiheen ympärille. 

Kuukausien työn tulos on tuotejohtamisen johdantokurssi, joka järjestetään ensimmäistä kertaa syksyn II periodissa.

Johdonmukainen näkemys tuotejohtamisen roolista yrityksissä

Kurssi antaa opiskelijoille johdonmukaisen kuvan siitä, mitä tuotejohtaminen oikeastaan on, miksi se on välttämätöntä ja miten sitä tulisi yleensä yrityksissä toteuttaa ja viedä eteenpäin. 

Kurssimateriaalin relevanttiuden varmistamiseksi kurssin sisältö on luotu yhteistyössä Suomen johtavien alan ammattilaisten kanssa. Kurssi on kehitetty yhteistyössä tuotevetoisten yritysten, muun muassa Woltin, Varjon, Hoxhuntin, Ouran ja Unityn, tuotejohtajien kanssa.

Kurssi järjestetään tämän syksyn toisessa jaksossa ja se voidaan suorittaa joko viidellä tai kolmella opintopisteellä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kuvassa näkyvät Kauppakorkeakoulun opiskelijat Liina Röyskö ja Kerttu Lammi koulun pääovien edustalla.
Opinnot Julkaistu:

Tekoälyn fiksua käyttöä opettava verkkokurssi lisäisi opiskelun tasa-arvoa

Tekoäly on tullut jäädäkseen ja sen osaava ja tehokas hyödyntäminen auttaisi sekä opinnoissa että työnhaussa, sanovat Kauppakorkeakoulun opiskelijat.
Två studentar på Aalto-universitetets campus
Opinnot Julkaistu:

2 027 uutta opiskelijaa hyväksyttiin Aalto-yliopistoon

Kaiken kaikkiaan 13 500 haki opiskelupaikkaa Aallosta kevään 2024 toisessa yhteishaussa
Syksyinen kampusalue
Opinnot Julkaistu:

Syksyn 2024 avoimen yliopiston kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Event poster with a young researcher looking down with lighst and code reflected around her.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans

Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.