Uutiset

Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen

Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä
Kuva Roee Cohen

Aalto-yliopiston tutkijat onnistuivat Suomen Akatemian 2024 talvihaussa kokonaisuutena erinomaisesti. Akatemian Aalto-yliopistolle myöntämä rahoitus vahvistaa yliopiston tutkimusta kaiken kaikkiaan 27,5 miljoonalla eurolla, mikä on 13 prosenttia kaikista Akatemian tässä haussa myöntämistä rahoituksista. Edelliskerran myönnöt vastaavasta hausta, niin kutsutusta syyshausta 2022, olivat yhteensä 21,1 miljoonaa euroa ja noin 9,5 prosenttia.

Ensi syksynä Aallossa aloittaa 20 uutta akatemiatutkijaa. Tehtäviin myönnetty rahoitus Aalto-yliopistolle on yhteensä lähes 12,5 miljoonaa euroa. Akatemiatutkijoiden määrä edelliskerralla oli 16, ja saatu rahoitus 9,1 miljoonaa euroa.

Akatemiahankerahoitusta Aalto-yliopisto sai yhteensä 15,1 miljoonaa euroa, ja yliopiston tutkijat ovat mukana 30 eri tutkimusprojektissa, joissa on 32 osahanketta. Edellisessä haussa Aallon saama rahoitus oli 12 miljoonaa euroa, ja osahankkeiden määrä 30. Hankerahoitusta myönnettiin luonnontieteiden ja tekniikan, kulttuurin ja yhteiskunnan sekä biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen.

Sekä akatemiatutkija- että akatemiahankerahoitukset ovat nelivuotisia.

Lämpimät onnittelut kaikille rahoituksen saaneille!

Alla olevasta liitteestä näet Aalto-yliopiston uudet akatemiatutkijat sekä akatemiahankkeet. Henkilön nimen jäljessä on laitos ja hankkeen nimi.

Voit lukea ja tutustua lähemmin rahoituspäätöksiin Suomen Akatemian tiedotteista sekä avoimessa Tiedejatutkimus.fi-palvelussa:

Tiedejatutkimus.fi

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen akatemiatutkijat ja -hankkeetKulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiatutkijat ja -hankkeetBiotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen akatemiatutkijat ja -hankkeetOhje (suomeksi): Tutkimusvaranto. Suomen Akatemian myöntämien rahoitusten haku Tiedejatutkimus.fi-portaalissa 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Värikäs laserskannauksen tyylinen poikkileikkaus vanhasta kupolikattoisesta teollisuusrakennuksesta
Mediatiedotteet Julkaistu:

3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta

MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi.
Tekniikan alan suomi
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen kielen integrointi englanninkieliseen tekniikan alan opetukseen: tekoälyvideoiden mahdollisuudet ja haasteet

Tässä blogipostauksessa opetusassistentti Rainer Ruuskanen kertoo siitä, miten tekoälyn avulla tuotetuilla videoilla voi tuoda suomen kieltä mukaan englanninkieliseen substanssiaineen opetukseen ja samalla tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
Yhteistyö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.